Toimintaa menoon kuin menoon

© VRL-03518

Ventos järjestää kasvatustoiminnan lisäksi muiden iloksi monipuolisesti toimintaa ja jotta näin olisi jatkossakin, on teidän syytä antaa aihetta jatkaakin niiden järjestämistä. Pääpaino ainakin tähän asti on ollut enemmän kisojen järjestämisessä ja toimiihan Ventos kahdesti vuodessa ERJ Cupin järjestäjätallinakin. Tarkoituksena olisi kuitenkin lähteä toteuttamaan erilaisia tapahtumia varsinkin ventoslaisten ja suomenhevosten omistajille.

Kisatoiminta

Talli järjestää pääsääntöisesti kisoja koulu- ja esteratsastuksen ystäville jaoksen alaisina, mutta silloin tällöin myös kenttä- ja valjakkokisojakin. Kaikki Ventoksen järjestämät kisat löytyvät täältä! Suurimmaksi osaksi kilpailut ovat avoimia kaikille, mutta silloin tällöin kalenterista saattaa löytyä jotain, joka on suunnattu vain ja ainostaan suomenhevosille. Tallin suuri maneesi ja hyvän huollettu ulkokenttä mahdollistavat hyvät puitteet ja myös muulla taholla on mahdollisuus järjestää kisat meidän tallin puitteissa.

Erilaiset tapahtumat

Vaikka aiemmin erilaisten tapahtumien järjestäminen onkin ollut melko vähäistä Ventoksessa, on jatkossa tarkoitus tehdä tässä asiassa suuri muutos. Todennäköisesti ihan säännölliselle tapahtumajärjestämiselle ei aikaa löydy, mutta ehkä tallin omistajana onnistun järkkäilemään jotakin vähintään pari kertaa vuoteen.

Tapahtumat kattavat valmennustoiminnan, jota on tarkoitus suunnata ensisijaisesti Ventoksen kasvateille ja suomenhevosille, joko yksilö- tai ryhmätreeninä. Tämän lisäksi tarkoituksena on järjestää erilaisia tarinatapahtumia, joissa osallistujat pääsevät vierailemaan tallillamme ja kertomaan omasta päivästään. Haluamme tallina panostaa erityisesti kasvatteihimme, joten haaveena olisi saada jollakin tavoin palkittua näiden aktiivisia omistajia ja kertoa heille arvostuksestamme.

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196