Aronan Tiituliini

KTK-II, YLA1, KRJ-I, SLA-I

© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Kantakirjaustilaisuus 10. joulukuuta 2014
(P) 19 + 19 + 16 + 19 = 73p. / KTK-II

YLA-tilaisuus 25. helmikuuta 2015
33 (15+18) - 33 (21+12) - 17 - 14 - 4 = 101p. / YLA1
Lisäksi Tiitu oli arvostelun kolmanneksi paras, AP3

KRJ:n laatuarvostelu 20. huhtikuuta 2014
6,5 + 40 + 19 + 20 + 15 = 100,5 p. / KRJ-I

SLA-tilaisuus 20. toukokuuta 2015
15 (5+4+3+3) + 24 + 22 + 20 + 19 = 100 p. / SLA-I

NimiAronan Tiituliini "Tiitu" VH-tunnusVH14-018-0167
Syntymäaika ja ikä10.12.2007, M Layouts / raitatossu.net/mayflower KasvattajaArona evm
IkääntyminenKatso (4v. 03.04.2009) Omistajayaren (VRL-04468) / Ventos
Rotu ja sukupuoliSuomenpienhevonen, tamma PainotusKoulupainotteinen
Väri ja säkäRautias, 147cm KoulutustasoKo Va B, re 90cm

Tiitu tuli minulle aikalailla vahingossa. Tai eihän nämä hevoset ikinä tietysti omin avuin tänne Ventokseen ole päätyneet asumaan, mutta en minä varsinaisesti ollut ajatellut ostaa ulkopuoliselta tuojalta uutta evm-sukuista tammaa. Siinä vaiheessa kun kuitenkin huomasin myynti-ilmoituksen, enhän minä muuta voinut kuin lähettää tarjouksen! Tiitun uudelle kodille ei ollut sen kummempia vaatimuksia, mutta siltikin minut valtasi palava halu ottaa se omiin hevosriveihini mukaan ja päästää hevonen näyttämään taitojaan. No niinhän siinä kävikin, että minulle Tiitu päätyi ja yhtäkkiä jo huomasin haluavani teetättää sillä parit varsat oreillani. En tiedä, oliko se hölmöyttä, mutta ainakin olen edelleen tyytyväinen siihen, että Tiitun itselleni menin haalimaan.

Koska Tiitu oli Ventokseen tullessaan jo iäkkäämpi tamma, ei minulla ole hajuakaan, minkälainen epeli se oli nuorempana tyttösenä. Mutta näin nykypäivinään se on ainakin aivan uskomaton tapaus, kiltti pieni enkeli ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Toisinaan rautias saattaa tuntua jopa todella tylsältä tapaukselta, mikäli kaipaisi edes jonkin sortin vastusta edes jossain tilanteessa. Tiitu jaksaa aina kuunnella ratsastajaansa tai hoitajaansa, ja yleensä aina se tekee myös niin kuin pyydetään. Hohhoij... En tiedä, onko minulla omistajana oudon kieroutunut luonne, mutta kaipa Tiitu antaa hiukan vastapainoa sille ainaiselle puurtamiselle muiden hevosten kanssa. Ja ainakin Tiitun voi aina hyvällä omallatunnolla antaa jonkun muun hoidettavaksi tai liikutettavaksi, kun ei tarvitse ainakaan pelätä ruumiiden ilmestymisestä.

Kuten arvata saattaa, Tiitun hoitaminen on pelkkää iloa ja onnea. Pikkuruinen tamma seista mölöttää vain paikoillaan yhteen paikkaan autuaallisesti tuijotellen ja pyrkii tekemään kaiken mahdollisimman helpoksi hoitajalleen. Harjaaminen on maailman ihanin asia, olipa puhdistettavana kylki, mahanalunen tai pää, ja kaviotkin nousevat automaattisesti ylös. Toisinaan sitä onkin tullut mietittyä, olisiko Tiitu pitänyt kuitenkin myydä johonkin lapsiperheeseen hellittäväksi ja retuutettavaksi, sillä kun olisi aivan varmasti kestänyt kantti kyseisissäkin tilanteissa. Ja sama olisi varmasti pätenyt ratsastuskoululla, tuskin tammaa olisi haitannut yhtään, jos sitä olisi käynyt koko ajan joku karsinassa rapsuttelemassa. Ei minulla ole kuitenkaan Tiitua mitään vastaan, kyllä piensuokki mainiosti pärjää täälläkin. Ja onhan se toisaalta varsin mukavaa, ettei tarvitse tapella edes kuolaimien tai satulan kanssa, nekin kun Tiitu ottaa avosylin vastaan.

Koulukentällä Tiitun menoa jo sivusta katsoessa voisi väittää kyseessä olevan joku hieman venynyt pikkuponi, sellaisia tikittäviä askelia se nimittäin ottaa. Sama tunne on kyllä selässä istuessa, eikä se nyt ihan maailman paras tunne ole. Varsinkin harjoitusravissa on todella hankala pysyä paikoillaan, vaikka eihän se Tiitu tietysti tarkoituksella hankaloita elämää. Käynti ja laukka ovat kummatkin ihan mallikelpoisia, ja jotainhan se jo kertoo, kun tamma on Vaativa B -tason ratsu. Avo- ja sulkutaivutukset ovat mukavaa katsottavaa ja ainakin näiden hankalampien liikkeiden parissa on aika mahtavakin juttu, että alla on hevonen, joka oikeasti nauttii tekemisestään ja suorittaa kaiken vähintääkin hyvin. Eikä oikeanlaista taivutustakaan tarvitse kauaa hakea, tamma kun tuntuu kääntyilevän ja vääntyilevän ihan mainiosti vähemmälläkin työllä.

Hyppääminen ei kyllä kuulu millään tavalla Tiitun vahvimpiin alueisiin. Toki se hyppää ratana 90cm esteitä, mutta ei se mikään huippusuoritus ole. Vaikka hevonen koittaakin aina parhaansa, ei sillä vain yksinkertaisesti riitä kapasiteettia moiseen hommaan, hyppytyyli on kaamea ja ponnistukset tahtovat mielellään lähteä ihan mistä sattuu. Kyllähän ratsastaja pystyy jonkin verran tähän kaikkeen vaikuttamaan, mutta monesti tuntuu siltä, että näin miellyttämisenhaluisella hevosella menee pasmat ihan sekaisin, kun se yrittää parhaansa mukaan tehdä niin kuin pyydetään, muttei vain osaa. Puomeja lentelee useaankin otteeseen, Tiitu kun ei mielellään kiellä.

Maastossa Tiitu on reipas, mutta hyvä puoli on se, ettei sillä ole juurikaan tarvetta alkaa kilpailemaan muiden hevosten kanssa tai lähteä ryöstämään vauhdin huumassa. Metsäretkille Tiitu onkin varsin oiva valinta, mutta turha odottaa mitän järin nopeaa etenemistä. Vaikka reippautta riittääkin, on pikkutamman askeleet niin lyhyet, etteivät sen kintut yksinkertaisesti saa vietyä sitä eteenpäin niin nopealla tahdilla kuin suomenhevosta yleensä. Raukka kyllä aina pyrkii pysymään muiden vauhdissa samalla askellajilla, mutta jää auttamatta jälkeen, jos muut eivät sitä tajua odotella.

Tiitu on synnynnäinen matkaaja! Voisin melkein väittää sen rakastavan trailerissa matkustamista, mikä on kyllä niin päinvastaista käytöstä verrattaessa moniin muihin hevosiin. Tiitu ei kuitenkaan laita ollenkaan hanttiin, kun sitä lastataan kyytiin ja koko matkan ajan se mutustelee vain kiltisti sille laitettuja heiniä turhia itsestään ilmoittelematta. Mikäli toinen hevonen on kyydissä, on tällä tammalla usein yleensä toiseenkin rauhoittava vaikutus. Ei olisi varmaan ollenkaan huonompi idea ottaa Tiitua mukaan kisamatkoille vain matkakaveriksi jollekin koppipelkoiselle hevoselle. Kisapaikalla tamma pysyy edelleenkin rauhallisena, eikä hötkyile edes siinä vaiheessa, kun lähdetään suunnistamaan kouluradalle.

Tämän tamman motto olisi aivan varmasti se, että Tiitu on kaikkien kaveri. Minkään hevosen läsnäolo ei Tiitua häiritse, ei edes yli-innokkaiden orien. Kaiken käyttäytymisen perusteella voisi jopa luulla pientamman olevan ennemminkin ruuna, siltä kun ei tunnu löytyvän juurikaan tammamaisia kiljahduksia tai muuta ämmäkäytöstä varastostaan. Kaikki moinen on niin vieras käsite Tiitulle, että usein se tarhassakin alistuu ennemmin muille tammoille kuin alkaa käymään mitään valtataisteluita.

i. Nokipoika evm
sph, rt, 147cm
ii. Ensilantti evm
sph, prt, 143cm
iii. Esmeralda evm
sh, rt, 150cm
iie. Tupru evm
sph, prt, 142cm
ie. Tinätyttö evm
sh, vprt, 148cm
iei. Rupia evm
sh, trn, 153cm
iee. Tähkäpää evm
sph, vrt, 146cm
e. Ruttu-Rulla evm
sph, tprt, 145cm
ei. Söpö-Seppo evm
sh, prn, 156cm
eii. Paperiliitin evm
sh, rt, 149cm
eie. Kananamuna evm
sh, m, 157cm
ee. Tuttinuppu evm
sph, prt, 144cm
eei. Harreguud evm
sph, rn, 147cm
eee. Pamela evm
sph, rt, 139cm

Tiitun isä Nokipoika oli rautias piensuomenhevonen, joka vaikutti varmasti suurilta osin siihen, minkälainen Tiitun koulutustasosta ja liikkeistä tuli. Ori osasi vangita niin katsojat kuin tuomaritkin positiivisella tavalla kisakentillä ja kuten arvata saattoi, kyllä niitä pisteitä ropisi yleensä huimasti! Pieni ori kaipasi usein haasteita, eikä tämän takia päästänyt missään nimessä ratsastajaansa tai hoitajaansa helpolla. Ei kyseessä mikään vihainen yksilö ollut, mutta Nokipoika tarvitsi vain usein sen, että ihminen hiukan motivoi sitä jollakin haasteella. Ei kai kukaan jaksaisikaan päivästä toiseen sitä samaa vanhaa rutiinia!

Isän isä Ensilantti oli nimensä mukaisesti kasvattajansa ensimmäinen varsa ja ilmeisen selkeästi silmäterä. Orin kasvattanut Leila Kaikkonen ei koskaan suostunut luopumaan hevosestaan, vaikkei ori mitään ykköslaatua ollutkaan. Ensilantti suoriutui kyllä vielä joistakin Vaativan B:n koululiikkeistä, mutta turhan sen kanssa oli haaveilla kilpailevansa kyseisellä tasolla. Oli nimittäin täysin orin päivästä ja innostuksesta kiinni, milloin se suostui mitäkin tekemään ja usein nämä parhaat päivät eivät todellakaan olleet kisapäivinä. Stressivatsainen Ensilantti tuntui unohtavansa kaiken oppimansa siinä vaiheessa, kun tosi oli kyseessä ja siinä oli usein Kaikkosen rouvallakin kyynel silmässä. Jostain syystä Ensilantti sai kuitenkin parikin tammaa vieraakseen ja niinhän sitä muutamat jälkeläiset maailmaan putkahtivat.

Kuka antaa orilleen nimeksi Esmeralda? Se oli yksi ensimmäisistä kysymyksistä silmäillessäni Tiitun papereita ja huomatessani tamman isänisän isän. Ei se nimi ilmeisestikään hevosta kuitenkaan pahentanut, sillä hyväluonteinen "poika nimeltä Esmeralda" oli oikein mainio yleisratsu. Ei mikään kisamaailmojen tykki, mutta ainakin orin selkään sai nousta melkein kuka vain ilman, että tarvitsi pelätä tippuvansa. Juuri tästä syystä tämä kyseinen suomenhevonen päätyikin ennen pitkää ratsastuskouluun, tosin ennen sitä tuli ruunaaminen väistämättä eteen. Vaikka luonne olikin täysi kymppi ja sitä rataa, ei kukaan halunnut ottaa riski, että ratsastustunnilla kiimainen tamma saisi Esmeraldan sekoamaan. Poikaparka menetti miehuutensa hyvinkin äkkiä, mutta sen verran järkeä löytyi silloiselta omistajaltakin, että edes yksi tamma alkoi odottamaan varsaa.

Isänisän emä Tupru oli varmaan koko maailman esikuva enkeliydessä! Vaikka se varsin imelältä kuulostaakin, kaikkien kuulopuheiden perusteella olen tästä melkolailla varma. Tai jos katson Tiitua, näen hyvän kilpailijan, mutta sehän vahvistaa vain sen tosiasian, että suvun parhaat puolet pääsevät esille vielä sukupolvien jälkeenkin. Joka tapauksessa Tupru oli ehtaa lapsiperheen ratsuainesta ja tästä syystä tamma asustikin melkein koko ikänsä maalla pikkulasten ympäröimänä. Tamma ei tehnyt ikinä pahaa kenellekään ja sitä sai retuutella niin korvista kuin hännästäkin ilman, että sai hampaanjäljet kivuliaasti ihollensa. Hevosen koulutustasoa on vaikea arvioida, tamma kun ei ikinä oikein päässyt näyttämään taitojaan kyvykkäällä ratsastajalla. Ilman tietoa tamman taidoista, omistajat halusivat kuitenkin jo hyvänkin luonteen takia teetättää Tuprulla edes yhden varsan, joka jäikin tamman viimeiseksi sen menehdyttyä synnytykseen.

Tinätyttö oli yksi niistä onnettomista tammoista, joita omistajat kiikuttivat hiukan stressiherkän Ensilantin luokse. Tiitun isän emä oli jälleen yksi niistä oudoista nimistä siellä papereissa ja pakkohan se minun on myönnettävä, että taisinpa useampaankin otteeseen kokeilla rapsutella ä-kirjaimen pisteitä siinä toivossa, että ne olisivat pelkkiä roskia. En minä rasistinen ollut minkään nimen suhteen, mutta kyllähän se nyt hassulta kuulosti ja tuntui, että kaikki erikoiset nimet olivat kasautuneet juuri tämän tamman sukuun. Joka tapauksessa Tinätyttö oli kisaradoillakin tunnettu tammaneito, joka tosin käyttäytyi turhankin tammamaisesti joka tilanteessa. Jos joku tuli hiukankin liian lähelle, alkoi kaamea inahtelu ja hännän huiskiminen. Helppo A -tasoinen vaaleanpunarautias naurattikin usein yleisöään omalaatuisella käyttäytymisellään, mikä ei tosin kauheasti tainnut selässäistujaa ilahduttaa.

Rupia, tuo ehdoton jokapaikanhöylä! Ei ole liioittelua, että Tiitun isänemän isä tuntui osallistuvan jokaikiseen kissanristiäiseen, eikä orista tuntunut yksinkertaisesti pääsevän ikinä eroon. Yksinkertainen tarina siitä, miten yli-innokas täti-ihminen päätti hommata itselleen komean ja uljaan ratsun, jolla sitten kehuskella ja retostella. Aina se ei tietysti ole yhtä herkkua, varsinkin omistaessaan oria, mutta Rupian omistajalle mikään ei ollut este hänen unelmalleen. Kyllä nainen osasi ihan hyvin ratsastaa ja ehkä siksi uskalsikin osallistua kaikkiin mahdollisiin lähikylien hevosriehoihin, vaikkei kyllä yhdissäkään varsinaisissa kisoissa ratsukkoa nähty. Orin alkaessa vanhentumaan, omistaja halusi hankkia jo uuden hevosen Rupian kaveriksi ja päätti orin jälkeläisen olevan parasta seuraa. Hän kävikin tuumasta toimeen ja hankkiessaan itselle oman pikku-Rupian, antoi hän myös muutaman muun omistajan käyttää oriaan tammoilla. Vaikka määrä jäikin lopulta viiteen, kai sitä voi jo sanoa melkoisen hyväksi määräksi ottaen huomioon orin vaatimattomuuden.

Isänemän emä Tähkäpää näytti eläessään sen, ettei ex-ravureita kannata väheksyä. Tämä pikkutamma oli jo kokonsakin puolesta melko onneton suurien ravureiden keskellä, joten melko piakkoin valmentaja ei nähnyt mitään syytä kärryjen kanssa treenaamisessa ja päätti myydä tamman ratsuksi. Hän teki hyvän päätöksen ja kaiken lisäksi valitsi vielä uuden omistajankin oikein, sillä Helena Miettisellä oli kokemusta vaikka millä mitalla vanhojen ravureiden kouluttamisesta. Hän oli pitkään etsinyt jo potentiaalista ratsua, mutta aikaisemmista hevosista mikään ei ollut tuntunut oikealta. Tähkäpää osoittautui vallan kuuliaiseksi yksilöksi ja yhteistyö pelasi niin hyvin, että jo vuoden päästä ratsukko nähtiin helpoissa koululuokissa, eikä suoritukset olleet todellakaan mitkään huonot. Potentiaalia riitti vielä Vaativa B -tasolle, jolla Helena ja Tähkäpää ennättivät kisaamaan muutaman kauden ennen kuin tamman vasen etunen alkoi vaivaamaan. Vamma osoittautui myöhemmin vanhaksi, mutta valitettavaa oli, että se oli tainnut tulla nyt jäädäkseen. Tämä oli suuri takaisku juuri oikean kilpakumppanin löytäneelle naiselle, mutta onneksi Tähkäpään vamma ei rajoittanut varsojen teetättämistä. Kaksi varsaa syntyikin peräkkäisinä kesinä, joista toinen jäi Helenalle uudeksi kilparatsuksi ja toinen, Tinätyttö, lähti maailmalle.

Tiitun emä Ruttu-Rulla oli sekin etevä kouluratsu ja usein sitä tekeekin mieli ihailla vain kyseisen tamman sijoitustaulukkoa. Tiitun lailla Ruttu-Rulla teki kuuliaisesti ratsastajansa pyyntöjen mukaan ja tuntui nauttivan jokaisesta hetkestä täysin siemauksin. Hevonen ei ikinä osoittanut minkäänlaisia merkkejä työuupumuksesta, vaan oli aina yhtä ilolla lähdössä milloin koulutreeneihin, milloin maastolenkille. Saankin olla hyvin kiitollinen tamman omistajalle siitä, että Ruttu-Rullan kisauran tehdessä viimein loppuaan, alettiin tammalla teettämään varsoja. Pikkuinen tummanpunarautias oli oikein mainio äiti jokaiselle pikkuiselle varsalleen ja varmasti monen katsellessa Ruttu-Rullaa, totesi hän juuri tämän hevosen olevan malliesimerkki siitä, minkälainen hyvän hevosen kuuluisi olla. Vaativa B -tasolla kisannut voitokkaasti, yhteistyökykyinen ja mitä mainioin emä, tätä parempaa otusta löytyy vain harvasta!

Söpö-Seppo, Tiitun emän isä, oli totisesti nimensä veroinen. Syötävänsuloisesta pikkuvarsasta kasvoi ihastuttava oripoika, eikä moni malttanut jättää käymättä ihastelemassa pitkäharjaista punaruunikkoa. Mahtavan ulkomuodon lisäksi ori hallitsi myös koululiikkeet joka Vaativa A -tasolle asti ja kyllä hevosta nähtiin myös estekentillä silloin tällöin, joskin alle metrin luokissa. Sijoittumiset olivat kuitenkin lähes arkipäivää orin omistajalle, mutta valitettavaa kyllä tuntui hän toisinaan luulevan jopa hiukan liikoja omasta suojatistaan. Suku oli kovin vaatimaton, vaikka Söpö-Seppo itse olikin varsinainen superyksilö, mutta jalostuspuuhissa kun monelle ei riittänyt pelkkä hieno isä. Kun nimet sukutaulussa olivat hyvinkin mitäänsanomattomia, jäi monen innostus sille tielle oman varsan tuomisesta Söpö-Sepon hoteisiin. Tämä laski jopa hiukan orin omistajankin vaatimustasoa ja vihdoin alkoi niin sanottuja todellisiakin yhteydenottoja tulla. Kaiken kaikkiaan tämä miellyttävä oripoika sai maailmaan 15 jälkeläistä, joista suurin osa on yhtä upeita kuin isänsäkin.

Tiitun emänisän isä Paperiliitin oli sekin ravuritaustainen ennen kuin siirtyi ratsukäyttöön. Juoksijavuosia saattoi olla kuitenkin vaikea huomata loppuvuosina, sillä selkeästi enemmän ratsuhevosrakenteinen ja -liikkeinen ori pärjäsi vallan mainiosti yleisratsun virassa. Vaikka moni saattoikin olla hiukan epäluuloinen orin suvun vuoksi, alkoi se hiljalleen hälvenemään, kun näki Paperiliittimen koulu- tai esteradalla yrittämässä parastaan. Ratsastajan oli oltava kuitenkin skarppina, sillä rautias hevonen ei todellakaan ollut mikään automaatti. Ei se mitään pahaa tarkoittanut, mutta toisinaan orille saattoi vain tulla jostain tyhjästä tunne, ettei tämä homma olekaan kivaa. Silloin saattoi tulla kielto jos toinenkin tai kouluradalla äkkinäinen stoppaus koko hommaan, jolloin orin juuri keräämät pisteet sen loisteliaisuudesta valuivat vetenä hiekkaan. Koskaan Paperiliitin ei päässyt kuitenkaan näyttämään lopullista potentiaaliaan, sillä eräänä aamuna hevonen löytyi suolikiertymään menehtyneenä. Omistajan suunnitelmat jalostuskäytöstä loppuivat siihen paikkaan ja siinä tilanteessa tyytyminen oli vain kahteen jälkeläiseen, joissa toivon mukaan tulisi näkymään orin hyvät puolet.

Emänisän emä Kananamuna oli toinen niistä hilpeyttä aiheuttavista nimistä Tiitun sukutaulussa. Ei se kirjoitusvirhe kuitenkaan ole, tosin hämmentävä joka tapauksessa. Ja niin oli itse tammakin vielä silloin, kun se eli. Kyseinen hevonen toimitti enemmän puskaratsun virkaa ja nautti päivistään lähes koko elämänsä ajan yhden omistajan kanssa. Musta melko kookas suomenhevostamma ei nähnyt koskaan kilparatoja ja todennäköisesti ei tiennyt, mitä edes pohkeenväistö tarkoitti. Kananamuna oli kuitenkin täysin käypä peli maastoiluun ja siihen tarkoitukseen sen omistaja oli sen aikanaan hankkinutkin. Taisipa tamma muutamaan otteeseen päästä reenkin eteen, mutta taisi hevonen olla vähän turhankin innokas moiseen hommaan. On vaikea keksiä syytä jääräpäisen ja armottoman höseltäjän käyttämiseen jalostuksessa, mutta niin se vain Kananamunakin sai maailmaan tehtyä kolme varsaa, joista vain Söpö-Seppo jatkoi hohdokkaampaa uraa.

Söpö-Seppo sai ansaitsemansa morsiamen, kun Tiitun emän emäksi valikoitui Tuttinuppu. Kyseinen tamma ei ollut nimittäin mikään turha likka, pikku punarautias taitoi nimittäin koululiikkeiden salat aikamoisen hyvin. Kokonsa takia Tuttinuppu kilpaili hyvinkin paljon junioriratsastajien kanssa, mutta valitettavaa oli, että usein tamman koko tuli ennemmin tai myöhemmin ikävässä valossa pöydälle ja hevonen oli pakko laittaa eteenpäin, jottei sen kisaura loppuisi vain muutaman hassun vuoden jälkeen. Tätä kautta pientamma oppi nopeasti monen ratsastajan ratsuksi, eikä se arastellut kovempiakaan apuja, vaikka moni olisi saattanut päinvastoin muuttua kovasuiseksi. Tuttinuppu pääsi esittelemään taitojaan niin kouluratsastuksessa kuin esteilläkin, mutta jo kotitreeneissä saattoi huomata, ettei tammalta löytynyt kovinkaan paljon sitä oikeanlaista hyppytyyliä tai edes kapasiteettia koko hommaan. Koulu oli se juttu! Kovaluokkainen hevonen osasi jopa Vaativa B -tason liikkeitä ja vaikka vaikuttikin kokonsa suhteen hyvin vaatimattomalta, ei se sitä totisesti ollut. Monia ruusukkeita keränneenä oli hyvä vihdoinkin siirtyä eläkkeelle ja siitoshommiin, eikä asiaa huonontanut yhtään se, että Tuttinuppu sai jäädä viettämään viimeisiä vuosiaan sen henkilön luokse, joka sillä oli viimeisimmäksi kisannut. Kolme varsaa jätettyään maailmaan, siirtyi tamma vihreämmille niityille.

Harreguud, Tiitun emänemän isä, aiheutti monelle varmaan juuri samanlaisen tuntemuksen kuin nimikin antoi ymmärtää. Vietävän kovapäinen ja joskus jopa äkäinen ori osasi kyllä hypätä ja taitoi koululiikkeitäkin avo- ja sulkutaivutuksiin saakka, mutta sen kanssa sai kyllä tehdä töitäkin. Hiukan salakavalasti ori tuntui laistavan aina työnteosta heti, kun ratsastajan ajatus herpaantui ja usein sitä saikin olla pidemmän aikaa maanittelemassa takaisin hommiin. Rodeokuningas Harreguud ei missään tapauksessa ollut, mutta kyllä sitä sai aina varoa, mikä temppu tulisi seuraavaksi eteen. Mikäli ratsastaja vain tunti hevosen tarpeeksi hyvin ja osasi toimia sen kanssa oikein, alkoi yhteistyö sujumaan leikinlaskun lailla ja tässä vaiheessa ei tarvinnut enää yllättyä, jos sieltä kilpailuista vaikka joskus tulikin ruusuke tai parikin kotiin tuotavaksi asti. Vaikkei luonne mikään täysi kymppi ollutkaan, oli orina pidetystä hevosesta mukava saada edes muutama varsa. Harreguud jättikin jälkeensä lopulta kaksitoista varsaa, jotka ovat tosin hiukan epätasaisesti pärjänneet kovatasoisessa kilpaurheilumaailmassa.

Tiitun emänemän emä Pamela oli kyllä lähisuvun ehdottomasti pienin yksilö. Vain 139cm korkea rautias sai monen ihmisen hymykuopat löytymään ja sen reipas meninki valloitti niin vanhat kuin nuoretkin. Ainut ongelma oli siinä, ettei tammalle löytynyt oikein sopivankokoista kilparatsastajaa ja Pamela jäikin enemmän harrasteratsun virkaa hoitelemaan. Lapsiperheessä kun kuitenkin asusti, kävi jokainen lapsi vuorollaan osallistumassa pienimuotoisiin harjoituskisoihin tammalla ja niissä Pamela pärjäsi ihan hyvin siihen nähden, etteivät lapset loppuen lopuksi osanneet juuri peruspysähdyksiä enempää. Moni huomasikin tamman potentiaalin ja teki jopa häilyviä ostotarjouksia, mutta omistajaperhe oli sen verran kiintynyt jo hevoseensa, että siitä oli hankala luopua. Pamela osoittautui kuitenkin sen verran hyväluonteiseksi ja yhteistyökykyiseksi, että jossain vaiheessa tuli eteen vain se tosiasia, että pienhevosella olisi hyvä teetättää edes yksi varsa. Siihen omistajilla ei ollut kuitenkaan puitteita, joten lopulta tamma lähti uuteen kotiin siitoshevoseksi. Viitenä peräkkäisenä vuonna Pamela tiinehtyi, mutta synnytti vain neljä elävää varsaa.

5 jälkeläistä, joista 4 tammaa ja 1 oria
09.06.2008 t. Rätvänän Tiituli (i. AGH Tuulenpuuska)
01.07.2009 o. Rätvänän Laguuni KTK-III (i. Syksyn Lohturohto)
02.06.2014 t. Ventoksen Makarylli KTK-III (i. Aadee Muilutus)
02.06.2014 t. Ventoksen Haihattelija KTK-II (i. Hölyn Pöly)
12.01.2015 t. Ventoksen Puppua KTK-III, SV-II (i. Hölyn Pöly)
Kouluratsastus
01. | VSR Cup - 31.05.2015 - Susiraja - Va B - 7/49

01. | KRJ - 24.03.2008 - Legend Lagoon - He A - 9/234
02. | KRJ - 31.03.2008 - KK Kimakka - He B - 4/100
03. | KRJ - 20.05.2008 - Branwen Farm - He C - 1/101
04. | KRJ - 03.06.2008 - BR Team - He C - 4/54
05. | KRJ - 07.09.2010 - Rätvänä - He B - 7/50
06. | KRJ - 18.01.2014 - Fiktio - He C - 6/40
07. | KRJ - 23.01.2014 - Fiktio - He C - 2/40
08. | KRJ - 25.01.2014 - Fiktio - He C - 5/40
09. | KRJ - 28.01.2014 - Tuuliharja - KN Special - 4/100
10. | KRJ - 30.01.2014 - Fiktio - Va B - 2/40
11. | KRJ - 30.01.2014 - Fiktio - Va B - 2/40
12. | KRJ - 11.02.2014 - Vaapukka - He C - 2/30
13. | KRJ - 15.02.2014 - Vaapukka - He A - 1/30
14. | KRJ - 16.02.2014 - Vaapukka - He A - 1/30
15. | KRJ - 16.02.2014 - Vaapukka - He B - 4/40
16. | KRJ - 17.02.2014 - Vaapukka - He B - 6/40
17. | KRJ - 18.02.2014 - Vaapukka - He A - 5/30
18. | KRJ - 18.02.2014 - Vaapukka - He A - 4/30
19. | KRJ - 18.02.2014 - Vaapukka - He B - 5/40
20. | KRJ - 19.02.2014 - Vaapukka - He A - 3/30
21. | KRJ - 22.02.2014 - Trushes - He A - 5/30
22. | KRJ - 24.02.2014 - Trushes - He B - 3/30
23. | KRJ - 25.02.2014 - Vaapukka - He B - 6/40
24. | KRJ - 30.02.2014 - Vaapukka - He A - 4/30
25. | KRJ - 02.03.2014 - Brynhild - He B - 2/40
26. | KRJ - 04.03.2014 - Fiktio - He A - 4/40
27. | KRJ - 04.03.2014 - Brynhild - He B - 4/40
28. | KRJ - 08.03.2014 - Sakasti - Va B - 6/40
29. | KRJ - 10.03.2014 - Sakasti - Va B - 6/40
30. | KRJ - 12.03.2014 - Stewart - Va B - 5/30
31. | KRJ - 15.03.2014 - Stewart - Va B - 5/30
32. | KRJ - 16.03.2014 - Halden - Va B - 6/40
33. | KRJ - 16.03.2014 - Hiprakka - Va B - 5/30
34. | KRJ - 16.03.2014 - Ramya Ranch - Va B - 7/50
35. | KRJ - 18.03.2014 - Kärmeniemi - He A - 1/30
36. | KRJ - 19.03.2014 - Stewart - Va B - 3/30
37. | KRJ - 20.03.2014 - Vaapukka - He A - 3/40
38. | KRJ - 21.03.2014 - Vaapukka - He A - 4/40
39. | KRJ - 29.03.2014 - Vaapukka - He A - 4/40
40. | KRJ - 21.06.2014 - Mörkövaara - Va B - 5/40
41. | KRJ - 23.06.2014 - Mörkövaara - Va B - 5/40
42. | KRJ - 01.07.2014 - Ventos - Va B - 3/40
43. | KRJ - 02.07.2014 - Ziel Sporthorses - Va B - 1/30
44. | KRJ - 05.07.2014 - Ventos - Va B - 6/40
45. | KRJ - 15.07.2014 - Valiant Warmbloods - Va B - 2/30
46. | KRJ - 22.07.2014 - Seljasaaren Kartano - Va B - 4/47
47. | KRJ - 27.07.2014 - Mörkövaara - Va B - 4/40
48. | KRJ - 04.08.2014 - Parodia - Va B - 1/40
49. | KRJ - 14.08.2014 - Fiktio - Va B - 3/46
50. | KRJ - 16.08.2014 - Hestia - Va B - 5/30
51. | KRJ - 16.08.2014 - Mörkövaara - Va B - 2/40
52. | KRJ - 18.08.2014 - Mörkövaara - Va B - 2/40
53. | KRJ - 21.08.2014 - Valiant Warmbloods - Va B - 9/100
54. | KRJ - 21.08.2014 - 6 sins - Va B - 1/30
55. | KRJ - 21.08.2014 - 6 sins - Va B - 3/30
56. | KRJ - 22.08.2014 - Hestia - Va B - 4/30
57. | KRJ - 22.08.2014 - Mörkövaara - Va B - 6/40
Esteratsastus
01. | ERJ - 20.05.2008 - Branwen Farm - 60cm - 3/78
02. | ERJ - 14.09.2008 - CeRi - 50-60cm - 2/57

Kenttäratsastus
01. | KERJ - 20.05.2008 - Branwen Farm - Helppo - 2/30

VSR:n suomenhevosten rotunäyttely
01. | 15.05.2015 - VSR - Veteraanitammat - 6/16 / II-palk.

Näyttelyt
01. | NJ - 08.10.2014 - al Najya - Sh-tammat - 4/8 / sertin arvoinen
02. | NJ - 18.11.2014 - Huvitutti - Sh-tammat - 2/12 / irtoSERT
03. | NJ - 15.12.2014 - Huvitutti - Sh-tammat - 5/12 / sertin arvoinen
04. | NJ - 20.01.2015 - Moondance - Sh-tammat - 7/12 / sertin arvoinen
05. | NJ - 26.01.2015 - Maanan Suomenhevoset - Sh-tammat - 7/12 / sertin arvoinen
06. | NJ - 19.02.2015 - Kvick - Sh-tammat - 5/12 / sertin arvoinen
07. | NJ - 12.03.2015 - Vanima - Sh-tammat - 8/12 / sertin arvoinen
08. | NJ - 02.04.2015 - Huvitutti - Sh-tammat - 3/11 / irtoSERT
09. | NJ - 13.05.2015 - Heili - S(p)h-tammat - 8/11 / sertin arvoinen
10. | NJ - 09.06.2015 - Riikinneva - S(p)h-tammat - 6/12 / sertin arvoinen

Valmennukset

17.12.2014, Cannabia - kouluvalmennus, Va B
Jälleen kerran olin saapunut Ventokseen valmennusta pitämään. Tällä kertaa valmennettava ratsukko oli kuitenkin yaren ja Aronan Tiituliini, joiden kanssa väännettäisiin kouluratsastuksen parissa. Saavuimme maneesille lähes saman aikaisesti, joten pääsin heti alusta asti seuraamaan, millainen ratsukko olisi kyseessä. Vaikka normaalisti annan ohjeita vasta siinä vaiheessa, kun alkuverryttelyt on jo suoritettu, oli minun pakko aloittaa tämän ratsukon kanssa jo alkukäynneistä. Tamma tikitti menemään sellaista käyntiä ympäri maneesia, että jouduin todella ihmettelemään, jos se on oikeasti joskus saanut yhdenkin sijoituksen omalta tasoltaan. Pyysin käynnissä sinua nimenomaan keskittymään siihen, että Tiitu ottaa kunnon pitkää askelta eikä tikitä lyhyttä käyntiä kuin mikäkin pikakävelijä. Kun sait tamman käynnissä kulkemaan halutulla tavalla, pyysin teitä siirtymään raviin. Ravi näytti oikeastaan yhtä pahalta kuin käynti aluksi, joten pyysin sinua tekemään ravissa täysin samaa kuin käynnissä - keskity pitkään rentoon askellukseen. Ravissa meni huomattavasti enemmän aikaa saada Tiitun alkel pitkäksi ja rennoksi, mutta siinä kuitenkin onnistuttiin. Vielä siinäkin vaiheessa, kun kuvittelin että tämmän askellus menee jo äärirajoilla pyysin sinua kokeilemaan hieman ravin lisäämistä. Ilmeisesti et itsekään osannut odottaa moista ihmettä, sillä tamma oikeasti lisätessään raviaan ilmeesi oli todella näkemisen arvoinen ;) Tamman kulkiessa vihdoin sekä käynnissä että ravissa itsenäisesti pidemmällä askeleella, pääsimme vihdoin ottamaan hieman laukkaa. Laukassa tamma vaikutti suhteellisen kevyeltä ja tamman kokoon nähden askelpituus oli lähes korrekti. Laukan jälkeen tehtiin vielä loppuverryttelyksi avotaivutusta sekä oikeassa että vasemmassa kierroksessa, jotta koko valmennus ei menisi vain suoralla hevosella työskentelyyn. Avotaivutusten kanssa teillä ei ollut mitään ongelmia, sillä tamman ei tarvinnut tehdä samalla lisättyä ravia. Kunhan muistat joka ratsastuskerta pyytää tammaa selkeästi tekemään isompaa käyntiä ja isompaa ravia, niin hiljalleen tamma alkaa tekemään sitä myös itse ja tikittäminen loppuu.

28.12.2014, sylttis - kouluvalmennus, Va B
Yaren näytti jotenkin oudolta tänään. Katsoin Tiitua ja hän näytti omalta itseltään ja siirsin katseeni uudelleen ratsastajaan. Hetken mietittyäni huomasin mikä mättää - nimittäin aurinkolasit! Aurinko paistoi tänään kirkkaasti, mutta minua hauskuutti ehkä se, että hän oli tajunnut ottaa aurinkolasit, kun minä vain mietin lämmintä vaatetta.

Valmennuksen alkuun otettiin käyntiä reippaassa temmossa pitkin ohjin. Tiitu käveli reippaasti ja piti silmällä ympäristöä. Isoilla ympyröillä pyrittiin pitämään tempo reippaana ja vain pientä sisäasetusta. Ohjia kerätessä mukaan lisättiin muutamat pysähdykset sekä suuret ympyrät kutistuivat volteiksi. Nyt haettiin asetusta kunnolla läpi, mutta tinkimättä reippaasta temmosta. Tiitu näytti nauttivan talvipäivän treenistä ulkona, sillä tamma vastasi apuihin herkästi. Raviin siirryttäessä tempo oli reipas jo tamman omastakin tahdosta ja kulmissa piti vauhtia hieman koota, ettei ratsukko pian olisi kumossa.

Tiitu kulki kuuliaisesti vastaten hyvin ratsastajan apuihin. Tammaa sai hyvin taivutettua volteilla, sekä askelet menivät nätisti ristiin pohkeenväistöissä. Laukan tamma nosti kuin ammuttu, mutta ei turhaa hötkyilyt vauhdin kanssa ja pysyi hyvin ratsastajansa hallinnassa. Suunnan muutoksessa tehtiin muutos laukassa ja sieltä onnistuikin pienen suloisen hypähdyksen kautta tammankin laukka vaihtumaan. Voi että tuo pieni tamma osaa olla niin sykähdyttävä pallero! Lopputunnin väistöt sujuivat helposti puhumattakaan laukanvaihdoista kahdeksikolla. Loppuverkat ratsukko pääsi maastoon kävelemään, kun Tiitulle laitettiin loimi päälle.

02.01.2015, Miranda - kouluvalmennus, Va B
Kiittelin mielessäni, että paukkupakkaset kerkesivät jo lauhtua, mutta palelin jo ajatuksen tasolla, sillä maneesissa ei ollut kamalan lämmin, ja olin vasta ollut flunssassa. Mietin, näyttäisinköhän valmennettavien mielestä oudolta, jos poukkoilisin lämpimikseni ympäri maneesia. No, joka tapauksessa yritin keskittyä johonkin muuhun kuin kylmyyteen, ja kaarsinkin autoni tallin pihaan.

Ratsukko oli jo lämmittelemässä saapuessani maneesiin. Ratsuna oli yllätyksekseni vanhempi pienhevostamma, joka kertoman mukaan oli vaativa B -tasoinen. Tiituksi kutsuttu tamma vaikutti hieman kankealta ensialkuun. Ohjasin ratsukkoa tekemään paljon taivutuksia ja voltteja, sekä erilaisia kouluradan perusteitä. Tamma löysi nopeasti muodon, ja vaikutti oikein kuuliaiselta tapaukselta. Ratsukon siirryttyä raviin kiinnitin huomion Tiitun lyhyeen ja nopeaan askellukseen. Pyysin temmonvaihteluita ja ravin lisäyksiä ja kokoamisia. Kokoamiset näyttivät olevan tamman bravuuri, mutta lisäyksissä näytti olevan hiomista. Tiitu oli kuitenkin hellyyttävän yritteliäs ja erinomaisesti kuulolla. Avotaivutus onnistui ravissa hienosti. En nähnyt siinä mitään korjattavaa. Ratsastajan istuntaan kiinnitin huomiota, takamus hieman tiiviimmin penkkiin. Sulkutaivutus onnistui laukassa erinomaisesti, mutta ravissa jouduttiin tekemään useampia toistoja ennen kuin lopputulos miellytti silmää.

Valmennuksen loppumetreillä harjoiteltiin vielä siirtymisiä peruutuksesta laukkaan. Alkuun tässä harjoituksessa oli kankeutta ja hitautta, mutta tämäkin onnistui hienosti ennen kuin valmennus oli lopuillaan, ja jäähdyttelyt alkoivat. Olin positiivisen yllättynyt osaavasta tammasta, ja valmennuksesta jäi hyvä maku, enkä kerennyt edes huomata palelevani koko valmennuksen aikana.

07.01.2015, Break - kouluvalmennus, Va B
Seurasin hymyillen katseellani kentällä ravissa lämmittelevää ratsukkoa, sillä ratsuna toimivan ja yarenin ratsastaman Aronan Tiituliinin askeleet näyttivät olevan yhtä ponimaista tikitystä. Toisaalta rautias suomenpienhevonen olikin melko pikkuruinen, mutta ilmeisesti ponikokoinen tamma oli kuitenkin ihan osaava kouluratsu, sillä yarenin mukaan he kilpailivat Tiitun kanssa ihan Vaativa B-tasoisissakin luokissa. Nythän se sitten nähtäisiin miten ratsukko pärjäisi tämänpäiväisessä kouluvalmennuksessa. Näine ajatuksineni siirryin keskemmälle kenttää, kun ratsukko oli saanut lämmitellä tarpeeksi kauan. Aloittaisimme treenin ensin ihan perusjutuilla, muutamilla peruutuksilla ja ravinostoilla, jonka jälkeen ratsukko pääsisi tekemään muutamia sulku- ja avotaivutuksia keskihalkaisijalla. Ilmeisesti kyseiset liikkeet olivat tälle ratsukolle kuitenkin ihan peruskauraa, sen verran hienosti ja vaivattomasti he niistä selvisivät, että päätin suosiolla vaatia parilta enemmän.

Pyysin yarenia nostamaan kootun ravin ja toistamaan avotaivutuksen ravissa, jonka jälkeen hän voisi nostaa laukan lyhyelle sivulle palattuaan. Laukassa ratsukko pääsi treenaamaan sulkutaivutuksen tekemistä, mutta oli hyvin selvää että taivutukset olivat juurikin tämän hevosen vahvuus. Tiitu noudatti yarenin jokaista apua tarkasti ja ratsukon työskentelyä olikin kerta kaikkiaan ilo seurata. Olin kuitenkin kiinnostunut näkemään miten laukanvaihto onnistuisi ja pyysin yarenia vaihtamaan laukan suunnanvaihdon myötä. Ensimmäisellä yrittämällä laukka ei kuitenkaan vaihtunut ja yaren joutui yrittämään uudelleen, tällä kertaa onnistuen. Ratsukko pääsi tekemään laukassa sulkutaivutuksia myös toiseen suuntaan, jonka jälkeen pyysin heitä vielä kerran vaihtamaan laukkaa ja kun tällä kertaa se onnistui ensiyrittämällä, annoin yarenille luvan hidastaa raviin. Teimme samoja taivutuksia myös toiseen suuntaan, sekä ravissa että käynnissä että kokeilimme myös vähän miten pohkeenväistö sujui. Kaiken kaikkiaan ratsukon yhteistyö oli hyvin saumatonta ja toimivaa, tälläistä työskentelyä on aina ilo seurata ja jätinkin ratsukon tyytyväisillä mielin lopulta jäähdyttelemään onnistuneen valmennustunnin päätteeksi.

17.01.2015, Papukaija - kouluvalmennus, Va B
Saapastelin maneesiin turhautuneena. En ollut mikään mestari kouluvalmentaja, sillä koulua en itse kauheasti ollut koskaan kisannut. Lösähdin tuoliin istumaan ja katselin jo valmiiksi lämmittelevää parivaljakkoa. Ratsuna oli tamma, rautias pienikokoinen suomenhevonen. Tuumin itsekseni mitä tästä oikein tulisi, mutta ryhdyin käskyttelemään ratsukkoa. "Noniin!", rökäisin tuolista noustessani ja samalla kädet lantiolle painaessani. "Aloitetaanhan". "Lähde kiertämään uraa ihan normaalisti ja pidä se tempo ravissa yllä. Eikä sitten oiota kulmissa!", tuntui kuin olisin palannut opettamaan jatko II -tason tuntilaisia laiskojen hevosten selässä. Tiitu ja yaren tekivät työtä käskettyä ja ohjasin ratsukkoa huudellen käskyjä reunalta. "Sillä on nyt mukava ravi, niin lähde heti seuraavasta kulmasta kaarevalle uralle ja nosta toisessa kulmassa laukka. Laukkaa pitkälle sivulle ja tee noiden kartioiden ohjaamana kolme volttia laukassa sinne pitkälle sivulle.", neuvoin. Kiemuraura meni sujuvasti ilman oikomisia, vaikkakin harjoitusravin kautta laukkaan siirtyminen vaikutti hieman haastavalta. Laukka oli kuitenkin kaunista ja varmasti mukavan tuntuistakin.

Ohjaaminen vauhdissa meni kohtalaisesti, eikä vaikeuksia näkynyt. "Hyvä, sitten siellä lopussa raviin ja käyntiin. Tee C päätyyn iso ympyrä ravissa ja nosta puolivälissä laukka, jota kokoat pikkuhiljaa aina tänne E:hen saakka. Sit takasin koottuun raviin ja hei, koita tehdä S:n kohdalla yks laukanvaihto oikeeseen laukkaan ja takasin vasempaan.", selitin pitkästi. Toivoin tosiaan, että yaren muistaisi kaiken, vaikkei se omasta mielestäni ollut kovin monimutkaista. Ympyrällä Tiitu ei oikonut ja laukannosto onnistui ensimmäisellä pyynnöllä. Kokoamisessa kesti hieman ja laukanvaihdot tuli hiukan S:n jälkeen. Muuten hienosti. "Okei hienosti, vaikka se laukanvaihto jäi vähän jälkeen. Sitten kurvaa jostain kivasta kohtaa - siis suunnanvaihdon jälkeen - tohon keskelle I -kirjaimeen ja tee peruutus. Sitten nosta koottu laukka. Laukkaa C:n ja käännä oikealle, tee pääty-ympyrä ja tee koko ympyrälle sulkutaivutus ja jos ei mee ekalla kierroksella kunnolla, niin tee toinen.", opastin. Se olisi tunnin päätöstehtävä. Yaren ohjasi tammaa hyvin ja selkein avuin. Peruutuksesta laukannostoon meni hiukan hutiloiden, mutta siedettävästi. Sulkutaivutusta piti kokeilla kahdella kierroksella, mutta muuten näytti tosi kivalta yhteistyöltä koko tunnin osalta. "Hienoo, taputuksia teille. Ota vielä loppukäynnit pitkin ohjin, niin ollaan sujut", hymyilin ja taputin. Varsin kivaa, vaikka ravissa pompottavaa yhteistyötä molemmilta.

26.01.2015, Kaneli - kouluvalmennus, Va B
Tiitu saapui omistajansa Yarenin kanssa kanssa kylmänä ja koleana päivänä harjoittelemaan kouluratsastuksen kiemuroita valmennustunnilleni. Pieni, mutta taitavan oloinen Tiitu osoittautui 147cm korkeaksi suokiksi. Näköjään koko ei ole este hyvälle osaamistasolle, jos kouluratsastuksesta puhutaan. Tunnin aluksi halusin tarkkailla miten parin yhteistyö sujuisi, ennen kuin laittaisin heille muutamia tehtäviä. Hieman pomputtavalta näytti tamman ravi ja uskon, että Yarenin vatsalihakset pääsivät kunnolla töihin, kun hän yritti istua kunnolla alas syvälle satulaan. Tiitu jaksoi kunnolla keskittyä juuri oleviin tehtäviin ja totteli hyvin eikä keksinyt omiansa. Avo- ja sulkutaivutuksissa ravissa tämän parivaljakon meno näytti helpolta. Ei paljoa tehtävää jäänyt ratsastajalle, kun tamma pysyi muodossa melkein itsestään sekä sen takajalat polkivat hyvin. Taivutusten jälkeen oli vuorossa hieman laukkatyöskentelyä. Laukassa parivaljakko sai tehtäväkseen hieman siirtymisiä, jotta niihin saataisiin parempaa tarkkuutta sekä erilaisia vastalaukkaharjotteita. Siirtymiset menivät hyvin, mutta pari kertaa vastalaukkatreeneissä Yarenilla oli huono tuntuma Tiitun suuhun, jolloin tamma vaihtoi mielellänsä oikeaan laukkaan eli tässä tapauksessa väärään. Onneksi ponikokoisen ratsun kuski havahtui heti korjaamaan tämän virhen ennen kuin valmentaja olisi alkanut huutamaan heille naama punaisena.

Päiväkirjamerkinnät

26.12.2014, sylttis
Jouluaatto oli hurahtanut nopeasti ohi, liian nopeasti, ja Yarenilla tuntui joulu jatkuvan iäisyyksiin, kun pakettien tuloa ei voinut estää - muoto vain vaihteli käärityistä suklaapaketeista pieniin varsoihin. Olin poikennut viikonlopuksi Ventoksen tilalle ja tuonut usean paketin suklaata mukanani toivossa, että saisin niistä hieman. Olin varannut myös ns. lomaratsulleni omat herkut, nimittäin suuren pussin porkkanoita ja kuivatettuja leivänkannikoita. Tiitu tuntui olevan enemmän kuin tyytyväinen huomatessaan uuden tuttavuuden tuovan hänelle herkkuja.

Tiitu oli hevonen mitä Yaren minulle suositteli, leppoinen lomaratsu, jonka kanssa saisin pitkän viikonlopun hömpötellä omiani. Tiitu vaikutti niin lutuiselta kaverilta jo tavatessamme ensimmäistä kertaa, mutta en uskonut, että tamma olisi niin leppoinen myös hoidettaessa. Olin varautunut pieneen kiukuttelijaan, mutta tamma seisoi niin nätisti tallin käytävällä ja katseli touhujani innokkaana. Harjoja hän halusi nuuhkaista yksi kerrallaan aina ennen, kuin kerkesin sillä aloittaa harjaamisen. Kumisukaa oli hauska hamuilla ylähuulella, mutta eipä muutkaan harjat säästyneet tamman makostelulta.

Ensimmäinen päivä oli toimittava Yarenin valvovien silmien alla kentällä. Ilma oli mitä loistavin, kun asteet olivat niukasti pakkasella ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Tiitu katseli innokkaana, kun laskin jalustimet kentällä ja mittailin niitä sopiviksi. Vyön kiristämisestä tamma ei niin välittänyt, mutta kaikki muu tuntui menevän hyvin. Pääsin notkeasti selkään, kuin norsu esteen ylitse, ja vilkuttelin tyytyväisenä Yarenille, että hengissä ollaan molemmat. Tamma henkäisi syvään odottaen lupaa lähteä liikkeelle.

Aloittelimme alkukäyntien jälkeen ohjia keräämällä ja muutamalla reilun kokoisella voltilla. Tiitu käveli hieman laiskasti, mutta vastasi hyvin apuihin, eikä turhaa punkenut volteilla. Ravissa tempo löytyi sopivaksi nopeasti ja tuo pieni tikittävä askelinen ravi oli erittäin miellyttävä istua harjoitusravissa ja treenata hieman omaa istuntaakin, joten nostin jalustimet satulan eteen ristiin. Tiitu ravasi reippaasti, mutta silti tasaisesti, volteilla mentiin nätillä asetuksella. Pysähdys nro yksi ei ollut menestys, mutta toisella yrittämällä pääsimme paremmin yhteisymmärrykseen siitä, että pysähdytään suoraan ravista, eikä epämääräisen käynnin kautta. Liikkeelle tamma lähti kuitenkin liukkaasti - samaten laukannostot olivat unelmahomma! Tiitulla on aivan mieletön laukka, jossa on sopivasti tempoa, mutta niin pehmeä askel istua selässä ilman jalustimia - ja varmasti ilman satulaakin.

Ratsastuksen lähennellessä loppua en voinut kuin hihkua onnea, kuinka hieno tamma Yarenilla oli. Tämä toi mieleeni ratsastuskoulun varmat hevoset, joihin voisi luottaa kuin vuoreen. Yarenin poistuttua tallista kaivoin taskustani porkkanoita, joita syötin kuin kilpaa aikaa vastaan, ettemme jäisi kiinni herkuttelusta. Pieni hetki varusteiden riisumiselle, harjaukseen ja kavioiden puhdistuksiin ennen loimitusta ja tarhaan pääsyä. Toden totta tulisin nauttimaan tästä pienestä lomastani Ventoksen tilalla.

27.12.2014, sylttis
Seuraava päivä ei valjennut niin aurinkoisena, vaikka olin saanutkin syödä mahantäydeltä suklaata. Ratsastushousujen puristaessa joulun ylensyöntiä olin tyytyväinen päästessäni puolenpäivän aikaan tallille. Tiitu oli jo aikoja sitten päässyt tarhailemaan, mutta haahuilinkin tallissa laittaen varusteet valmiiksi odottamaan. Nappasin riimunnarun karsinan ovesta, sekä namin harjalaatikosta. Olisi aika hakea Tiitu sisälle.

Iloinen Tiitu ei minua heti tunnistanut, mutta oli tietenkin iloinen päästessään mukaani. Uteliaana se haisteli takkini liepeitä kevyesti hamuillen herkkuja koko matkan ajan tallille. Tallissa tamma luovutti taskujen osalta ja laittaessani tammaa kiinni hän oli jo hamuamassa käsiäni. Kaivoin harjalaatikkoa ja jo hieman vaatimalla vaatien tamma kuopi etusellaan tallin lattiaa herkun toivossa. Hieman heikkona olen tietenkin heti tarjoamassa herkkua ja rapsutin tyytyväistä Tiitua, joka sai pienen leivänkannikan. Tänään treenaisimme Yarenin luvalla kaksin maneesissa, kun luvassa oli lumimyräkkä, emmekä tahtoisi olla sen tiellä kentällä, kun se saapuu.

Maneesin ovet avautuivat kevyesti narahtaen, mutta Tiitu ei tuntunut hetkauttavan hieman narahtavat ovet. Sytytin maneesiin valot ja talutin tamman peremmälle. Maneesi oli iso ja hiljainen, mutta hyvin valaistu. Ulkona vallitseva myrskyä edeltävä pimeys ei enää muistunut mieleeni siinä loisteessa vaan pikemminkni kisat. Talutin tamman maneesin keskelle, jossa laskin jalustimet ja kiristin vyötä. Tamma yritti pullistaa, mutta hieman huonolla menestyksellä. Selkään pääsin jo eilistä helpommin, kun muistin hieman venytellä ennen tätä tuntia.

Tiitu käveli rauhallisesti käynnissä, eikä hötkyillyt olemattomia mörköjä turhaan. Tuuli vihelsi ulkona, mutta sekään ei tammaa pelottanut. Tamma havahtui, kun aloin ohjia keräämään ja tammaa patistamaan raviin. Tänään tuntui olevan hieman nuokumpi päivä, joten sai hieman enemmän tehdä töitä, että tästä tulisi vielä kunnollinen tunti. Vaikka ajatuksissa kävi nostaa jalustimet ylös en kuitenkaan niin tehnyt. Kevyessä ravissa haimme hyvää temmokasta ravia ja teimme paljon suuria ympyröitä maneesin lyhyille sivuille.

Laukkaa nostaessa Tiitua ei tarvinnut kovastikaan maaritella vaan laukka nousi kuin tykinsuusta. Laukassa teimme voltteja, temmonmuutoksia, sekä suunnanvaihdoksia, jotta muutama laukanvaihto saataisiin kokeiltua. Olin kovin yllättynyt miten helppo ja mukava ratsastettava Tiitu oli. Tamman askel oli varma ja tasainen, mutta myös tamman mieli - ulkona myrsky oli jo meneillään, mutta tamma ei turhia säikkynyt, ei kertaakaan! Takaisin raviin siirryttäessä harjoitimme sulkutaivutuksia, kun tammasta tuntui löytyvän kaikki hyvät puolet. Pientä niskurointia, mutta varmasti epävarmasta kädestä johtuen, mutta ei Tiitu voisi paremmin toimia. Viimeisten taivutusten jälkeen tamma sai pikku hiljaa pidempää ohjaa saadakseen venyttää kaulaansa pitkälle. Ravaaminen pitkin ohjin tuntuikin olevan hauskaa, kun tahti kiihtyi kokoajan. Käyntiin tamman sai kuitenkin siirrettyä ilman ohjista vetämistä. Loppukäynneissä onkin hyvä paijailla ja kehua tammaa maasta taivaisiin ja sitten käydä läpi omaa elämää. Parempaa kuuntelijaa ei voisikaan olla.

Odottaisin jo innolla seuraavaa kertaa, kun tammaa haikein mielin harjailin tallissa. Yaren tuli juuri talliin tuiskun keskeltä pyyhkien lunta takistaan. Viimeistelin juuri loimen suoraksi, kun Yaren tuli moikkaamaan. Tiitu hirnahti omistajalleen iloisesti hamuten herkkuja saadenkin yhden. Tyytyväinen tamma rouskutti herkkuaan mielissään. Yarenin kanssa vaihdoimme sanan, jos toisenkin ja menimme samaa matkaa tarhoille, kun hän oli aloittamassa päivän hommia toisen hevosen kanssa ja me olimme jo lopettelemassa tältä päivältä.

28.12.2014, sylttis
Kolmas päivä oli kaikista haastavin, epämukavin ja säänkin osalta kaikkea muuta kuin upea. Eilinen myräkkä jatkui vahvana ja ihana maastoretkiunelma haihtui katkerasti. Murjottaen marssin tarhoille pidellen toisella kädellä pientä suojaa kasvoilleni kovalta lumimyräkältä. Tarhan portin alinta sähköpiuhaa avatessa huomasin portin toiselle puolelle ilmaantuneet kaviot. Nostin katseeni ja laskin käteni. Tiitun turpa oli enää vain muutamien senttien päässä omista kasvoistani. Tamma venytti kaulaansa ja puhalsi lämpimän henkäyksen, joka ei kuitenkaan kasvojani koskettaneet, kun kova myrskytuuli puhalsi sen sivuun. Huonotuulisuus oli poissa.

Talliin päästyämme pyristelimme molemmat lunta päältämme tosin eri tavoin. Tiitu pudisteli itseään vielä loimien riisumisen jälkeenkin, joka nostatti ison hymyn kasvoilleni. Tiitu oli taas erittäin innokas tutkimaan tekemisiäni kaikissa muodoissa - katsomalla, hamuamalla minua ja harjoja ja vielä ohimennen tuuppaalla kevyesti käsivarteeni. Tänään ei stressattaisi turhaan sillä kaikki lihakseni olivat kipeät kuluneista päivistä, mutta nauttisimme päivästä varmasti.

Menimme reippaasti tallilta maneesille, jossa saimme taas molemmat pudistella itseämme enimmistä lumista, kun maneesin ovi saatiin kiinni. Talutin tamman maneesissa olevan limukorin viereen, jonka käänsin nurinkurin päästäkseni selkään. Tämä oli suuren kapuamisen ja onnenkantamoisen tulos, että pääsin selkään. Tamma odotti kiltisti paikallaan ja lähti rauhallisesti liikkeelle, kun puristin kevyesti pohkeilla.

Kävelimme pitkään pitkin ohjin ja ehkä vain siksi, että jaarittelin tammalle omaa elämääni taas kerran. Ohjia kerätessä Tiituli innostui, että viimein työt alkaisi. Raviin tamma siirtyi reippaasti, eikä turhaa aikaillut reippaan temmon aikaan saamiseksi. Reipaskin ravi tuntui niin kevyeltä ja pehmeältä, että hetken ajan voisin ajatella oikeasti osaavani ratsastaa. Kipeät lihakset muistuttivat aika ajoin olemassaolostaan, joten treenimme oli kohtuullisen kevyttä. Teimme paljon siirtymisiä, peruutuksia sekä etu- ja takaosakäännöksiä. Tiitu odotti ehkä työtä enemmän, mutta laukassa päästiinkin hieman irroittelemaan. Yaren saapui maneesiin juuri, kun pääsimme vauhtiin laukkaamisessa. Tunsin olevani tyttö pahanteossa, joten hellitimme hieman tahtia. Yaren saapui maneesiin taluttaen omaa ratsuaan, jyhkeää suomenhevosoria, joka huuteli oitis Tiitun perään. Siirryimme raviin ja ravasimme kevyemmin ohjin Yarenin aloitellessa alkukäyntejä orin kanssa. Siirtyessämme käyntiin Yaren oli juuri aloittamassa ohjien keräämistä. Poistuimme loppukäyntien jälkeen nopeasti, koska Tiitu tuntui vievän orin mielenkiinnon.

Tallissa viivyimme ilmeisesti kauan, kun Yaren sapui talliin taluttaen hikistä oria. He menivät toiselle puolelle tallia, jossa Yaren riisui orin varusteista ja päästi hetkeksi karsinaan. Olin loimittamassa Tiitua, kun hän tuli luoksemme. Harmittelimme hetken, että lomani Ventoksessa alkoi olla lopuillaan, mutta voisimme sopia, jos tulisin valmentamaan kaksikkoa tulevaisuudessa. Kieltämättä se kuulosti hyvältä sillä pääsisin tapaamaan taas Tiitua. Haikeaa oli jättää tammalle hyvästit ja niistä nopeammat tekivät ulkona mylvivä lumimyrsky. Tamman sai nopeasti jätettyä tarhaan muutaman herkun turvin, kun piti kasvot suojata lumelta. Tiitu ei ollut moksiskaan myrskystä ja oli tyytyväinen saamiinsa herkkuihin.

09.01.2015, työharjoittelija Saana (Break)
En pystynyt pitämään hymyä poissa kasvoiltani, kun pyyhkäisin vielä viimeisen kerran sualla suomenhevostamma Aronan Tiituliinin selän yli. Harja putosi kolahtaen takaisin harjapakkiin ja nappasin sen sijaan käteeni kirjavan huovan, jonka levitin raudikon selkään. ”Kohta mennään.” totesin Tiitulle ja rapsutin tammaa ohimennen korvan takaa kipaistessani hakemaan Tiitun suitset. Talliradio soi hiljaa taustalla valoisassa tallissa ja hyräilinkin tutun suomalaisen biisin tahtiin palatessani takaisin Tiitun luo. Tamman suitsiminen sujui yhtä vaivattomasti kuin kaikki muukin, niin että painettuani kypärän päähäni pääsin maiskauttamaan Tiitun liikkeelle ja taluttamaan tamman pihalle. Syy hyväntuulisuuteni oli oikeastaan vain mahtava talvisää ja no, se tosiasia että yaren oli luvannut että saisin mennä ratsastamaan Tiitulla ilman satulaa läheiselle pellolle. Ja kaikkihan tiesivät mitä se lupasi, hankilaukkaa joka saisi varmasti ratsastajan posket punaisiksi!

Omasta intoilustani huolimatta maltoin kuitenkin ensin suunnata kentälle, sillä vaikka Tiitu oli ponikokoinen, en kuitenkaan lähtenyt punnertamaan itseäni tamman selkään maasta käsin vaan käytin suosiolla apunani jakkaraa. Koska minun tuurillani jäisin kuitenkin muuten jotenkin nolosti sätkimään puolittain uljaan pikkuratsuni selkään ja joku näkisi minut ja saisi liiankin hyvät naurut. Minullakin oli kuitenkin ylpeyteni. Nyt kuitenkin pääsin ponnistamaan Tiitun selkään ongelmitta ja ohjat kerättyäni maiskautin tyytyväisenä tamman liikkeelle. Kiersimme kentän kertaalleen ympäri ennen kuin suuntasimme Tiitun kanssa portista ulos ja pihan yli läheistä kinttupolkua kohti. Silittelin Tiitun kaulaa hymyssä suin, pidin piskuisesta tammasta valtavasti sen kiltin luonteen vuoksi vaikka toisaalta oli harmi, että tamma oli näinkin pienikokoinen, olin nimittäin itse ehkä vähän turhan pitkä ratsastaja Tiitulle. Mutta se ei estäisi maastoilua ilman satulaa, etenkin kun pudotuskin olisi lyhyt ja lasku näin hangen myötä pehmeä. Jos siis onnistuisin jotenkin tippumaan, mitä epäilin, sillä Tiitu oli kyllä itse kuuliaisuus.

Olin niin uppoutunut ajatuksiini, että en ensin meinannut koko huomata, että olimme jo pellon laidalla. Käänsinkin Tiitun kohti läheistä moottorikelkan jälkeä ja hetken korviaan höristeltyään tamma astuikin hieman upottavaan hankeen, pärskähtäen joutuessaan tekemään pienen loikan vanhan ojan yli. Kiedoin sormeni osittain Tiitun harjan sekaan ja päätin pitää tamman kuitenkin tallautuneella jäljellä, muuten varmaan kävisi niin, että Tiitu-parka joutuisi uimaan hangessa. Kannustin tamman raviin ja vaikka Tiitu alkuun kompastelikin lumessa, pian tamma alkoi liikkua tasaisemmin, tai niin tasaisesti kuin ponimaisen tököttävät askeleet omaava hevonen voi liikkua. Raudikko pärskähteli ja heitteli hieman päätään, kun pysähdyimme pellon päässä ja käännyimme takaisin, Tiitukin taisi vähän innostua. Ja se ei haitannut laisinkaan, koska takaisin päin tultiinkin täyttä laukkaa ja taisipa siinä matkalla jopa muutama pikkuinen ilonpukkikin irrota, joskin ne saivat allekirjoittaneen vain nauramaan kylmän ilman pusertaessa kyyneleetkin silmäkulmiin. Elleivät nekin sitten olleet niitä kuuluisia onnenkyyneleitä...? Miten siinä tallissa soineessa kappaleessa olikaan laulettu … ”onnenkyyneleet takinkaulukseen putoaa..?

11.01.2015, työharjoittelija Saana (Break)
Voi Tiitu-parkaa. Katselin murheellisin mielin pienikokoista suomenhevostammaa, joka oli hetki sitten vielä lepuutellut takajalkaansa silmät puoliummessa kunnes uusi yskänpuuska oli iskenyt. Nyt raudikko roikotti päätään samalla, kun kuivat yskähdykset kaikuivat tallissa. Oli vaikea uskoa, että vasta pari päivää sitten Tiitu oli vielä pukitellut iloisesti laukatessamme lumisella pellolla enkä voinutkaan olla tuntematta syyllisyyttä, entä jos Tiitu oli ollut jo silloin tulossa kipeäksi? Tuntui, että minun olisi pitänyt huomata sairastumisen merkit aiemmin, mutta yaren oli jo lohduttanut minua kertomalla, että niinkin ikävää kuin se olikin, joinain vuosina hevoset vain sairastuivat flunssaan. Etenkin, kun epidemiat kulkivat helposti tallilta toiselle vierailijoidenkin mukana. Oli mahdotonta tietää mikä oli johtanut Tiitun sairastumiseen ja tärkeintä olisikin nyt vain saada tamma tervehtymään mahdollisimman nopeasti. Silti, sydäntäni puristi, kun seurasin avuttomana vieressä Tiitun yskähtelyä ja kyyneleet olivat vähällä kohota silmiini, kun tamma sitten yskänpuuskan mentyä ohitse kohotti katseensa ja höristi minulle korviaan, hörähtäen karheasti. ”Ei hätää, tyttönen, eläinlääkäri tulee kohta …” yritin lohduttaa Tiitua, vaikka tuskinpa tamma mitään minun höpöttelyistäni ymmärsi. Raudikko kuitenkin nojasi päänsä syliini, kun rapsuttelin Tiitua otsaharjan alta samalla, kun jatkoin hiljaista yksinpuheluani tammalle.

Yaren oli jo aamulla eristänyt Tiitun muista hevosista, heti huomattuaan ettei tamma ollut itsensä ja minun ilmestyttyäni paikalle, hän oli ollut jo toimistossa soittamassa eläinlääkäriä paikalle. Olimme kiertäneet muut hevoset läpi, mutta sairastumisen merkkejä ei onneksi ainakaan vielä näkynyt kenessäkään muussa. Havahduin ajatuksistani, kun kuulin lähestyvät askeleet ja hetken päästä myös yarenin äänen, tallinomistajan selittäessä ilmeisesti eläinlääkärille, missä kunnossa hän oli Tiitun aamulla löytänyt. Peräännyin askeleen ja maiskautin Tiitun liikkeelle, eläinlääkärin olisi varmasti helpointa tutkia tamma käytävällä. Tervehdittyäni yarenia ja eläinlääkäriä, peräännyin sivummas etten olisi tiellä, mutta pidin katseeni Tiitussa, jota yaren nyt piteli aloillaan. Eläinlääkäri kuunteli Tiitun keuhkot ja tarkasti limakalvojen värin sekä mittasi tamman kuumeen. Lopuksi hän otti vielä verikokeen Tiitusta ilmeisesti selvittääkseen olisiko kyseessä jokin hevosinfluenssakanta. En kuitenkaan kuunnellut sen enempää tallinomistajan ja eläinlääkärin juttelua, vaan otin yarenin ojentaman riimunnarun vastaan ja talutin Tiitun takaisin karsinaansa lepäämään. Irrotin päitset ja nappasin ovelta lämpimän loimen, jonka levitin vielä Tiitun selän päälle. Rautias huokaisi syvään ennen kuin sulki silmänsä enkä minä malttanut ennen lähtöäni olla rutistamatta Tiitua nopeasti kaulasta, toivottavasti tamma paranisi pian!

20.01.2015, työharjoittelija Saana (Break)
"...”…joten oikeastaan se ei ollut minun vikani, minkä minä sille mahdan, ettei isosiskollani ole minkäänlaista käsitystä huumorintajusta! Eipä sillä, hän on ollut viimeiset viikot muutenkin kiukkuinen kuin ampiainen … luulen että se johtuu hormoneista. Mutta jos raskaana oleminen on tuollaista, niin huhhuh. Mielialavaihtelut ovat kuin viisivuotiaalla!” Tiitu pärskähti kuin sanojani myötäillen ja keskeytinkin hetkeksi kiivaan suitsien kuuraamiseni vilkaistakseni raollaan olevan karsinanoven raosta makuullaan lepäävää suomenhevostammaa. Pienikokoinen rautias lepäsi purujen päällä viltti yllään ja hamuili sen eteen asettamastani paalinsiivusta heinänkorsia suuhunsa. Hymy nousi huulilleni auttamatta, sillä oli ilo nähdä, että Tiitu alkoi pikkuhiljaa olla entisellään. Muutama Ventoksen hevonen oli sairastunut flunssaan reilu viikko sitten ja Tiitu oli ollut yksi pahiten sairastuneista. Nyt kuumeilu ja yskiminen olivat kuitenkin ohitse, joskin tamman lepokuuri jatkuisi vielä, jotta Tiitu ei varmasti sairastuisi enää uudelleen.

Tallin omistaja yaren oli kuitenkin halunnut varmistaa, ettei taudin leviämisen vaaraa enää olisi ja siksi olimmekin viimeisen viikon aikana puunanneet tallin enemmän tai vähemmän lattiasta kattoon. Minä olin ainakin saanut pestä varusteita niin, että kämmeniini oli ilmestynyt muutama rakko pelkän kostean sienen käsittelyn ja nahan hankaamisen seurauksena. Mutta parempi se kuin koko tallin hevosten sairastuminen. Silti, en voinut olla nyrpistämättä hieman nenääni tarttuessani jälleen suitsiin, onneksi jäljellä oli enää vain nämä. Olin kuitenkin päättänyt viihdyttää samanaikaisesti sekä itseäni että Tiitua ja olin siirtynyt tamman karsinan luo kuuramaan jäljelle jääneitä varusteita. Joskin Tiitu oli sen seurauksena joutunut kuuntelemaan jutusteluani koko aamupäivän, vaikka ei pikkutamma näyttänyt sitä pahakseen pistävän, päinvastoin välillä raudikko hörähteli kuin minulle takaisin jutellen korviaan samalla höristellen. Tallissa kuuluikin vain minun tasainen rupatteluni ja satunnaiset metallin kilahdukset, kun solki tai kuolaimet raapaisivat tallikäytävän lattiaa. Niin ja Tiitun vaimeat hörähdykset, silloin kun tamman suu ei ollut täynnä heinää. Vaikka epäilemättä raudikko kaipasikin jo takaisin ulkoilmaan, en silti voinut olla kadehtimatta sitä, kun tartuin jälleen pesusieneen, kyllä minullekin olisi kelvannut aamiainen sänkyyn tarjoiltuna!

21.01.2015, työharjoittelija Saana (Break)
Pakotin itseni kävelemään rauhallisesti tallikäytävällä, vaikka tosiasiassa minun olisi tehnyt mieli syöksyä varustehuoneesta suomenhevostamma Tiitun karsinalle saman tien, kun yaren oli vain antanut minulle luvan lähteä ulkoiluttamaan viime viikolla sairastanutta raudikkoa. Nyt tamma oli kuitenkin jo hyvällä mallilla entiseen päin ellei jopa täysin parantunutkin, joskin meidän oli silti oltava vielä varovaisia jälkitautien varalta. Tiitu oli vieläkin virallisesti lepolomalla, mutta tiesin kyllä miten paljon tamma kaipasi takaisin ulkoilmaan ja sille tekisikin hyvää välillä päästä jaloittelemaan vähän enemmän. Viikon mittaan tutuksi käynyt hörähdys tervehtikin minua, kun pysähdyin viimein oikean karsinan ovelle. Tervehdin tammaa hymyssä suin ja tarjosin sille taskuni pohjalta sokeripalan. En yleensä välittänyt antaa hevosille herkkuja, tuntien liiallisen herkuttelun seuraukset, mutta Tiitu oli makeisensa ansainnut, etenkin kun tamma oli hieman laihtunut sairastelunsa aikana. Hipaisinkin kämmenelläni raudikon kylkiluita samalla, kun vetäisin sualla pahimmat liat pois tamman karvapeitteeltä. Puhdistin vielä Tiitun kaviot ennen kuin laitoin tammalle villapintelit sekä levitin raudikon selkään toppaloimen. Kiinnitettyäni viimeisenkin soljen paikalleen olimme lopulta valmiita lähtöön ja Tiitukin höristeli korviaan pirteästi, innokkaana pääsemään ulos. Napsautin vielä riimunnarun tamman päitsiin ennen kuin avasin karsinanoven ja talutin Tiitun tallikäytävälle ja pääovista ulos.

Etupihalla pysähdyin ihan vain jotta Tiitu sai vetää syvään henkeä, viime ulkoilusta oli kuitenkin pari päivää ja tamma vaikuttikin oikein ihmettelevän auringonvalon kirkkautta sekä kylmyyttä, joka sai sen turpakarvat jäätymään jo muutaman hengenvedon jälkeen. Seuraavaksi tallipihalla kajahtikin tammamaisen kirkas hirnahdus, oikein venytetty sellainen ja läheisestä tarhasta kuuluikin heti pari vastausta, joita Tiitu sitten kuulosteli korvat hörössä. Hymyilin Tiitulle ennen kuin nykäisin tamman hellästi liikkeelle, emme kuitenkaan suunnanneet muiden hevosten luo, vaikka sinne Tiitu luultavasti olisikin halunnut mennä. Sen sijaan suuntasimme pihatielle ja hetken päästä auratulle metsätielle, sillä sitä pitkin saisimme kävellä rauhassa ja olin varma ettei meillä kummallakaan ollut kiire palata ihan heti takaisin tallille. Pakkanenkaan ei haitannut, kun auringonvalo valaisi tietä puiden oksien lomasta ja oli ilo nähdä kuinka Tiitu pitkästä aikaa jopa kiirehti askelissaan, katsellen innokkaana ympärilleen ikään kuin yrittäen nähdä kaiken samalla kertaa. Tuskin menisi enää kauaa, kun Tiitukin pääsisi jälleen tarhailemaan lajitovereidensa seurassa.

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196, kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan | Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse