Ch Lakean Tuusannuuska

KTK-II, SV-III, YLA1, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I, Gold Prize

© Jenny K © Jenny K © Jenny K © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 15. huhtikuuta 2012
(3v.) rakenne 8, suku 0, käytöskoe 10 (51.348%), ratsastuskoe 6,7 + 5 (52.645%) = 29,7p. / SV-III

Kantakirjaustilaisuus 10. helmikuuta 2015
(P) 16 + 18 + 17 + 19 = 70p. / KTK-II

Champion-arvonimi myönnetty 21. elokuuta 2016

YLA-tilaisuus 30. joulukuuta 2016
35 (17+18) - 33 (21+12) - 19 - 19 - 5 = 111p. / YLA1
Lisäksi Nuuska oli arvostelun toiseksi paras, AP2

KRJ:n laatuarvostelu 15. tammikuuta 2017
7,5 + 40 + 19 + 22 + 15 = 103,5 p. / KRJ-I

ERJ:n laatuarvostelu 28. helmikuuta 2017
7,5 + 40 + 20 + 22 + 15 = 104,5 p. / ERJ-I


Virtual Riding Horses Assessment 1. maaliskuuta 2017
8½ + 9½ + 8 + 6½ + 7½ + 9 + 8½ + 10 + 9½ = 85,556 % / Gold Prize

SLA-tilaisuus 20. maaliskuuta 2017
13 (4-3-2-4) + 21 + 23 + 24 + 20 = 101 p. / SLA-I

NimiLakean Tuusannuuska "Nuuska" VH-tunnusVH12-018-0102
Syntymäaika ja ikä02.12.2011, M Layouts / raitatossu.net/mayflower KasvattajaVirtuaalitalli Lakea / VRL-03401
IkääntyminenKatso (3v. 29.03.2015) Omistajayaren (VRL-04468) / Ventos
Rotu ja sukupuoliSuomenpienhevonen, ori PainotusYleispainotteinen
Väri ja säkäPunarautias, 139cm KoulutustasoKo He A, re 90cm

"Vihdoinkin Ventokseen tuli lakealainen! Vuodet olivat jo vierineet ja olin luullut jo moisen kasvatin menneen minulta sivu suun Lakean lopetettua. Yllätyinkin suuresti, kun aivan yllättäen törmäsin Jenny K.:n tekemään myynti-ilmoitukseen, jossa nainen etsi joillekin kasvateilleen uutta kotia. Totta kai moni oli ennättänyt jo apajille ja minun oli vain tyytyminen kysymään, olisikohan vielä joku otus kotia vailla. No, Nuuskahan se vielä reppana omaa hellittelijää odotteli ja toivon, että olimme kumpikin tyytyväisiä, kun tarjosin hellää huomaa Ventoksesta. Vaikka ori olikin jo vanhempaa muottia, yllätyin todella miten fiksusti se osasi käyttäytyä siinä vaiheessa, kun hevonen pääsi talliini. Nuuska tuntui olevan ensihetkestä lähtien kuin kotonaan ja rouskutteli oikein tyytyväisenä iltaheiniään, kun orin muiden keskelle jätin!"

Nuuska on niitä oreja, joiden kanssa työskentely sujuu kuin tanssi, eikä tämän kanssa puhuta mistään helpoista tanssiaskeleista. Joku saattaisi kaivata pidemmän päälle vähän haastettakin, Nuuska kun tuppaa olemaan vähän sellainen, että se tekee aika pitkälti kaiken rutiininomaisesti ja automaattisesti. Välillä on kuitenkin varsin tervetullutta, että hevosen kanssa voi toimia rennosti ja olla purematta hampaita sileäksi raivoissaan. Nuuska on juuri sellainen pienhevonen, joksi se alkumetreillä osoittautuikin, eikä sen ostoa ole tarvinnut missään vaiheessa katua!

Hups, nyt tuli harjattua hiukan liian kovalla harjalla! Niin tai siis ainakin hoitaja niin voi luulla, mutta Nuuskaa ei saa helpolla epämiellyttävään tilanteeseen. Ne herkkähipiäiset löytyvät ihan muualta kuin tämän orin karsinan perukoilta. Ja mitä tulee muihin hoitotoimenpiteisiin, ei niidenkään suhteen ole mitään ongelmaa. Jalka, toinen ja kolmaskin nousee mukisematta, eikä vielä se neljäskään saa rautiasta hermostuneeksi. Tottunut kisakonkari ottaa mieluusti varusteetkin päälleen ja malttaa vielä mielensä siihenkin saakka, kunnes se irrotetaan ja lähdetään taluttamaan tallista pihalle.

Laiskanpulskea on täysin väärä sana kuvaamaan tätä oria, mutta kaipa se siltä voi monen ulkopuolisen silmään näyttää. Kintut kyllä nousevat ihan hienosti ylös, mutta rento eteneminen saa lähes jokaisen epäilemään sitä, saako Nuuskaa kovempaa edes kulkemaan. Kyllä saa, jos vain pyytää. Helppo A –tasoinen pienhevonen ei toki mihinkään suunnattomiin ihmeisiin kykene, mutta kyllä siltä aika näpsäkästi luonnistuvat avot ja sulut, vastalaukkaa unohtamatta. Jo ratsastuksen alusta alkaen yllättävänkin rento Nuuska löytää nopeasti tasapainoisen etenemistyylin, eikä sille ole usein ongelma, vaikka selässä olisi täysin vieras ihminen. Saattaa se ehkä hieman löysemmin työskennellä, mutta aina sieltä kuitenkin löytyy kuuliainen ja yhteistyöhaluinen hevonen.

Vajaan metrin korkuisia esteitä ratana hyppäävä Nuuska osaa pitää jalkansa kurissa hyppyjen aikana, eikä ole todellakaan mikään kuumakalle. Pieni herättely esteiden välisillä osuuksilla ei ole pahitteeksi, mutta kyllä ori itsekin tiedostaa, ettei löntystelyllä päästä minkäänlaisen esteen ylitse. Lähestymiset ovat yleensä melko onnistuneita, tosin hypätessä Nuuska tarvitsee hiukan enemmän myös ratsastajansa tukea. Vaikka orista huokuukin varsinainen automaattiratsumaisuus, ei sekään ihan kaikesta yksin selviä. Plussaa on kuitenkin se, ettei rautias ikinä unohdu haaveilemaan muuta, vaan se tekee töitä silloin, kun sen aika on. Ehkäpä Nuuska ei ole ihan se näyttävin esteratsu, mutta kyllä sen kanssa silti helposti palkinnoille pääsee – ainakin puhtaalla radalla, jos ei varsinaisesti ajallisesti.

Puskapuksuna Nuuska on myös aika ihanteellinen, sitä kun eivät mitkään möröt helpolla säikyttele. Hömelö ori mennä jolkottelee eteenpäin melkein sellaisissakin tilanteissa, kun olisi syytä olla hiukan varuillaan. Liekkö luottaa hieman liikaa siihen, että ratsastaja pelastaa sen suden suusta, jos siihen tilanteeseen ollaan vähällä päättyä. Kärkihevosena Nuuska toimii kuitenkin varsin hyvin juuri tämän piirteensä vuoksi, muut kun usein luottavat siihen, ettei pelkoa ole. Vaikka tämä ori hyppääkin rataesteillä mukisematta, maastoesteiden päälle se ei ymmärrä yhtään. Ei kai kukaan järkevä maastoile ja hyppää samalla…

Ei varmaankaan tule yllätyksenä sekään, että kisapaikalla Nuuska on myös se sama vankkumaton itsensä. Se ei lähde kaikkien muiden sähläilyihin mukaan, on vain ja katselee sivusta. Itse suorituksen aikana saa myös olla melko iso pommi paikalla, jotta tämän hevosen saisi pois tolaltaan. Teräsvatsainen suomenhevonen hoitaa homman kotiin samalla varmuudella kuin kotikonnuillakin, joskaan ei edelleenkään yhtään sen näyttävämmin. Mikä tätä oria vaivaa!

Muiden hevosten kanssa Nuuska ei yllättävää kyllä ole mikään tossukka, vaikka muuten kiltti onkin. Ei se tässäkään tilanteessa ala aggressiiviseksi tai pompottele, mutta ei rautias myöskään suostu muiden pompoteltavaksi. Se tuntee oman arvonsa laumassa ja jos se on heinäkasalla, ei se siitä lähde ennen kuin omasta tahdostaan. Tammat ovat kivoja, mutta nekään eivät ole ongelma missään tilanteessa.

i. Nastorikka evm
sph, prt, 139cm
ii. Isku Sydämeen evm
sph, rt, 142cm
iii. Sydämenlyönti PUM evm
sph, tprt, 145cm
iie. Tahti Puuttuu evm
sph, rt, 140cm
ie. Trumpettiina evm
sh, trt, 150cm
iei. Trummellus evm
sh, prt, 153cm
iee. Ristiina evm
sh, trt, 149cm
e. Sirpaleija evm
sph, rn, 147cm
ei. Kamosse HT evm
sh, vprt, 155cm
eii. Kamoriini evm
sh, vrt, 154cm
eie. Kalina HT evm
sh, rt, 149cm
ee. Puna-Vuokko evm
sph, rt, 147cm
eei. Punkalon Hertsileijaa evm
sph, rn, 145cm
eee. Vuosikas evm
sph, rt, 148cm

i. Nastorikka oli varsinainen hurmuripoika, joka miellytti niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaankin. Vaikka pilkettä silmäkulmasta tuppasikin löytymään varsin kiitettävästi, ei se ikinä aiheuttanut omistajalleen harmia - ainakaan tahattomasti. II-palkinnolla kantakirjaan kirjattu punarautias vääntyi koulu- ja esteradoilla kiitettävästi, joskaan sen taidot eivät yltäneet helppoja luokkia parempaan, eivätkä hyppytaidotkaan yltäneet metriä korkeampiin luokkiin. Joka tapauksessa sijoituksia ropisi ja omistaja sai olla ylpeä omasta suomiratsustaan. Hyvin tavanomaista elämää elänyt Nastorikka siirtyi kokonaan siitoskäyttöön lopulta ja sai 15 jälkeläistä, joista valtaosa päättyi valitettavasti puskaratsun hommiin. Ori itse eli pitkän elämän, ennen kuin vanhuus vei voiton ja Nastorikka menehtyi 25-vuotiaana.

ii. Isku Sydämeen, nimensä mukaisesti hevonen, joka osasi yllättää - valitettavasti usein negatiivisella tavalla. Pirun komea otus kyseinen ori kieltämättä oli ja saavutti jopa KTK-I -palkinnon, mutta kaunis kuorrutus oli pelkkää hämäystä. Ei Isku toki mikään peto ollut, mutta ei sitä maailman kilteimmäksikään voinut kehua. Ratsastustreenit sujuivat usein rodeon tyyliin, eikä kisapaikallakaan voinut olla koskaan varma, millä mielellä ori tällä kertaa oli. Näyttävyyttä sen liikkeistä kyllä irtosi, mutta vaativan tason koululiikkeitä sen kanssa oli turha haaveilla tekevänsä, juurikin vähän arveluttavan luonteensa vuoksi. Esteet jätettiinkin suosiolla varmempia ratsuja varten, eikä loppuen lopuksi kouluakaan paljoa kisakentillä käyty kokeilemassa. Sijoitukset jäivät vain muutamaan hassuun kappaleeseen, eikä lienee yllätys, että näin kävi myös jälkeläisten osalta. Vain kaksi varsaa sai Iskun isäkseen, eihän se kummoisia piirteitä voinut periyttääkään. Lopullinen niitti oli, kun jännevamma yllätti ja pelkkä oloneuvoksena oleminen ei Iskulle sopinut. Tässä vaiheessa omistaja näki ainoana parhaana vaihtoehtona lopettamisen.

iii. Ihmeteltävää riittää, Sydämenlyönti PUM kun oli taas kuin ilmetty Nuuska, vaikka useampi sukupolvi välissä onkin! Varsin kiltti luonteeltaan ja isommillakin kisakentillä kisannut ori oli varsin kuolattava tapaus. Pummi oli näyttävä yksilö pitkän harjansa kera ja niitti myös monen muun sukulaisen lailla menestystä näyttelykehissä. Jopa Vaativa B -tasolla kisannut tummanpunarautias valloitti monen sydämen ja tulihan siitä useampi ostotarjouskin. Pummin omistaja Marika Tuurinen oli kuitenkin sen kasvattaja ja nähtyään orin potentiaalin, hän päätti heti pitää orin itsellään loppuun asti. Kaksikko pelasi hyvin yksiin ja palkittiin isommissakin kisatapahtumissa kultaisin mitalein. Pienhevonen sai elää melko täydellisen elämän toimien uransa ohella myös jalostuksessa ja siirtyen sille saralle myöhemmin kokonaan. Kahdenkymmenen varsan isä siirtyi taivasniityille kunnioitettavassa 30 vuoden iässä.

iie. Tahti Puuttuu oli tammojen tamma, ainakin hirvittävän neitiluonteensa vuoksi. Aina kaikki oli niin kamalaa ja varsinkin kiima-aikaan. Koulutähtönen Tahti ehkä oli, muttei mikään sievin ja näyttävin yksilö. Moni oli sitä mieltä, ettei tällä hevosella olisi ollut mitään asiaa kilpakentille tai ehkä korkeintaan harjoitustasolla ja omaksi iloksi. Omistaja ei kuitenkaan antanut periksi – paitsi siinä vaiheessa, kun suomenhevonen kieltäytyi kerran liikkumasta radan aikana. 140cm pikkurautias sai lähteä ja päätyi ikävä kyllä pikkutytön ensimmäiseksi hevoseksi, johon touhuun se ei olisi alkujaankaan sopinut. Se huomattiinkin pian ja Tahti sai taas lähteä. Lopulta se päätyi siitostammaksi pienelle suomenhevoskasvattajalle, joka teetätti sillä kolme varsaa. Kaikista oli emäänsä tervepäisempiä yksilöitä ja Tahtikin tasoittui niiden myötä. Vaikka mitään suuria saavutuksia tamma ei elämänsä aikana saanutkaan, osasi se periyttää selvästi myös jotain hyvääkin jälkikasvulleen.

ie. Trumpettiina, tuo arka ja lahjakas hevoskokoinen tamma, osasi enemmän esteratsastuksen salat. Vaikka kouluradoillakin taitoa löytyi helpoissa luokissa, ei ratsastaja ollut siitä niin kiinnostunut kuin hyppäämisestä. Muuten niin epävarma ja sisäänpäin suuntautunut Tiina loisti päästessään ylittämään esteitä, eikä siitä näkynyt silloin mitään jälkiä pelokkuudesta. Toki ratsastajallakin oli tähän vaikutusta, mutta tuskinpa ne 110cm korkuiset esteet olisivat ratana ylittyneet pelkällä tahdonvoimalla ja selässä istuvan ihmisen tsemppauksella. Aluetasolla pärjännyt tummanrautias hyppäsi taidokkaasti, mutta ei ollut mikään tykinkuula. Vain yhden varsan synnyttänyt Tiina jouduttiin lopulta lopettamaan sen yleiskunnon romahdettua.

iei. Trulli, oikealta nimeltään Trummellus, muistutti joka hetki omasta miehisyydestään. Ori antoi kuulua, minne tahansa sillä menikin, erityisesti kisakentillä. Tammojen läsnäolo tuli pitää minimissään, mikäli halusi hevosen joskus keskittyvän johonkin muuhunkin. Taitoa olisi kyllä ollut, mutta ennen kuin kisaura ennätti kunnolla alkaakaan, todettiin orilla olevan synnynnäinen vika jaloissa; ne rasittuivat poikkeuksellisen helposti runsaasta treenistä, eikä hevonen yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan tämän seurauksena puhtaasti, vaan alkoi aina ontumaan jotakin jaloistaan. Tässä vaiheessa voitiin syytellä kuka ketäkin, miksi tätä ei oltu huomattu aikaisemmin ja miten paljon hevoseen olikaan pistetty rahaa tähän asti. Siitoshevoseksi siitä kuitenkin oli, välillä omatoimisestikin Trullin karautellessa aitojen yli naapuritarhoihin tammojen seuraan. Kymmenen jälkeläistä se sai ennen kuin lopetus oli pakollinen jalkojen mentyä ylivoimaisen huonoon kuntoon.

iee. Ristiina ei ollut kisaratsua nähnytkään, 149cm tummanrautias toimitti totaalisesti ratsastuskouluratsun virkaa. Jotkut sanoivat tosin sen taitojen menevän hukkaan, pärjäsihän se nimittäin varsin hyvin vaativimmillakin koulutunneilla. Aina välillä sillä osallistuttiin ratsastuskoulun omiin ja lähitienoiden tallien kisoihin, ja jos ratsastaja oli vain osaava, päätyi Ristiina yleensä kärkisijoille. Monen lempihevonen oli vielä melkoisen siro suomenhevonen, joten fiksuna hevosen omistajana Henni Rinne valikoi tarkoin tamman eläkekodin, kun sitä lopulta möi pois koulun käytöstä. Hyvä veto, uusi omistaja ei tuhlannut Ristiinan taitoja ja teetätti sillä kahtena peräkkäisenä kesänä varsat, joista kummastakin tuli taitavia.


e. Sirpaleijalle riitti vauhtia koko sen elämän ajan. Oltiinpa kävelemässä tarhaan, maastoilemassa, treenaamassa tulevaa kisapäivää varten tai itse kisoissa, aina tuntui siltä, ettei Sirpalla ollut koskaan aikaa keskittyä oikeasti siihen, mitä se teki. Kilttihän se oli kuin mikä, mutta vaati vain aika paljon työtä, jotta siitä olisi saanut jotain haluttua irtikin. Parhaimpina päivinä tamma kuitenkin hyppäsi 90cm ratoja ja suoriutui Helppo A –tasoisista koululiikkeistä, mutta aina niissä oli mukana pieni ripaus läpijuoksua. Sijoituksia kuitenkin tuli, tosin ei mistään kovin suurista kilpailuista. Sirpa oli loppuen lopuksi aikalailla perusputte, joka sai yhden varsan jatkamaan omia jalanjälkijään ennen kuin kuoli suolikiertymään.

ei. Kamosse HT oli varsin näpsäkkä tapaus vaaleine harjoineen ja muutenkin kauniilla värityksellään varustettuna. Luonne oli jopa hiukan juro, mutta se ei kovinkaan paljon menoa haitannut. Tältä komealta orilta luonnistui avo- ja sulkutaivutuksen salat huomattavan paljon paremmin kuin yhdenkään esteen ylitys, joten sanomattakin selvää oli, että siihen lajiin omistaja lähti myös oriaan painottamaan. Sulavaliikkeinen Kamosse liisi läpi kouluratojen varmoin ottein ja vaativankin tason liikkeitä hallinnut ori oli monelle tamman omistajalle ehdoton valinta. Tunkua olikin tämän runsaasti palkitun suomenhevosen luokse ja jälkeläisiä siunaantuikin kolmisenkymmentä kappaletta, mikä sai Kamossen omistajan varsin tyytyväiseksi. Vaaleanpunarautias eli terveen elämän ja löytyi lopulta 29-vuotiaana menehtyneenä omasta karsinastaan.

eii. Raviradoillakin tuttu nimi Kamoriini juoksi nuorempana huimia lukemia, mutta sen ura kuitenkin tyssäsi kuin kananlento orin jalkaan pamahtaessa hankosidevamma. Omistaja oli jo vähällä lopettaa koko hevosen, mutta onneksi paikalle ennätti eräs tuttava, joka lupasi hevosen lunastaa itselleen ja tyttärelleen kohtuullisella hinnalla. Kaupat tuli ja siitä alkoi Kamoriinin ratsukoulutus. Uudella omistajalla itsellään ei ollut tällaisesta liiemmin kokemusta, jonka tähden hän hankkikin ulkopuolisen kouluttajan. Hyvä niin, sillä tulosta alkoi syntymään ja vaikka moni olikin epäillyt vamman vaikuttavan elämään melkoisesti, ei se oikeanlaisella liikunnalla juuri oireillut. Mihinkään kovin raskaaseen työhön Kamoriini ei tietenkään kyennyt, mutta kyllä perheen tytär sillä kävi pariin otteeseen harjoitusmielessä koulukisoissa. Kouluttaja huomasi orin taipumuksen koulukiemuroihin ja ehdottikin sen käyttämistä perheen toisen hevosen astuttamiseen. Enempää jälkeläisiä ei syntynytkään, kun ori jouduttiin lopettamaan vaivan yhtäkkiä pahentuessa.

eie. Perheen toinen suomenhevonen, Kalina HT, oli puhtaasti koulusukuinen ja olikin melkoinen taituri sillä saralla. Ehkä taidot eivät taas riittäneet Helppo A –tasoa korkeammalle, mutta sen minkä tamma osasi, osasi se sen hyvin! Pohkeenväistö oli todella kaunista katsottavaa, eikä laukassakaan ollut mitään vikaa. 149cm rautias ei päässyt perheen nuoren tyttären kanssa näyttämään ehkä parhaita taitojaan ja sen hevosen omistaja itsekin tajusi. Kun tamma oli kerran varsonut, teki perhe raskaan päätöksen ja möi sen kokeneemmalle kisaajalle. Päätös oli oikea, sillä Kalina loisti nyt entistäkin enemmän taidoillaan ja voitti lukuisia kisoja yltäen isommillekin kisakentille. Voitokas ura päättyi eläkkeeseen ja pariin varsaan lisää, jonka jälkeen tamma sai toimia vielä kevyessä maastokäytössä ja satunnaisessa treenailussa lopun elämäänsä.

ee. Puna-Vuokko ei ollut se kiltein tapaus, eikä muutenkaan helppo. Se vaati omistajaltaan paljon huomiota ja jos se jäi vähemmälle, alkoi hevosesta kuoriutumaan heti hankala ja vaikeasti käsiteltävä. Säännöllinen liikunta teki kuitenkin ihmeitä ja kun treenaaminen alkoi ihan tosimielessä, kehkeytyi Vuokosta varsinainen kisaohjus. Jopa niin hyvä, että siitä taipui koulu- ja estekentille melkoinen kisakumppani, ja kenttäratsastuskin tamman kanssa kukoisti. Taidot karttuivat koko ajan ja aiemmin käytetty energia saatiin keskitettyä kisaamiseen. Vuokko ei ehkä ollut mikään erikoinen ulkonäöltään, mutta ainakin se hallitsi liikkeet, ja napsi voittoja ja muita sijoituksia joka lajista. Kokeiltiinpa sillä valjakkoajoakin, mutta se ei selvästikään ollut ihan tämän suomenhevosen juttu. Aiemmin niin visusti päätetty astutuskielto ei tuntunutkaan enää niin viisaalta päätökseltä ja niinhän siinä kävi, että tamma sai elämänsä aikana kaksikin tervejärkistä varsaa.

eei. Punkalon Hertsileijaa oli muutakin kuin pelkkä hauska nimi. Hertsi oli esteratojen kingi aina 110cm luokissa asti, vaikkakin omasi vähän huonon tavan pukitella ja tehdä taktisia väistöliikkeitä aina silloin tällöin. Ne tulivat yleensä vielä silloin, kun sitä vähiten odotti ja juuri mahtavasti sujunut rata saattoi päättyä vielä loppumetreillä armottomaan ratsastajan ilmalentoon. Pojankoltiainen ei kuitenkaan saanut koskaan oikein vihoja niskoilleen, ihan pelkästään söötin ja viattoman ilmeensä takia. Ympäri Suomea kisannut ori tunnettiin ja yllätyksellisestä luonteestaan huolimatta sitä halusi moni käyttää myös tammoillaan. Hertsi astui muutamia tammoja kisauransa aikana ja vielä vähän lisää siirryttyään kokonaan eläkkeelle. Yhteensä jälkeläisiä kertyi kahdeksan ja näiden jälkeen omistaja päätti, ettei oria enää useammalle tarjottaisi. Hertsi jouduttiin valitettavasti lopettamaan jo 20 ikävuoden korvilla, orin yllättäen sokeutuessa lähes kokonaan.

eee. Vuosikas oli yksi niistä onnekkaista tammoista, jotka saivat Hertsistä varsan. Vuosikas oli menestynyt kenttäratsu, eikä hävinnyt näyttelykehissäkään kovin monelle ulkonäöllään. KTK-II –palkittu rautias oli omistajansa silmäterä, vaikka osasikin olla välillä vähän vaativa luonteeltaan. Oikealla käsittelyllä tulosta kuitenkin syntyi, eikä tamma ennättänyt keksiä pahojaan. Tasainen suorittaja kisakentillä napsi voittoja melkoisen määrän itselleen, eikä antanut tältä osin missään vaiheessa epäilystä siitä, etteikö sitä olisi tehty juuri sitä varten, mitä se teki. Kisauran päätyttyä tamma varsoi yhden jälkeläisen ja olisi varmasti tehnyt enemmänkin, ellei olisi menehtynyt Puna-Vuokon varsomisen yhteydessä.

4 jälkeläistä, joista 2 tammaa ja 2 oria
10.02.2015 t. Ventoksen Siruliina KTK-III, SV-I, KV-II, EV-II (e. Rusetti-Leija)
27.03.2015 t. Ventoksen Sirpale YLA1, KRJ-I, ERJ-I (e. Mikälie Kesäheila)
20.10.2015 o. Ventoksen Ilmari KTK-III, SV-I (e. Aikaalan Ilopilleri)
02.11.2016 o. Ventoksen Rikkipoikki (e. Mikälie Kesäheila)
Esteratsastus (10 voittoa)
01. | ERJ Cup - 31.05.2015 - Ventos - 90cm - 6/193
02. | ERJ Cup - 30.12.2015 - KK Bailador - 90cm - 12/169
03. | ERJ Cup - 31.12.2016 - Kuuralehto - 80cm - 7/149

01. | VSR Cup - 30.04.2015 - Susiraja - 90cm - 6/63
02. | VSR Cup - 30.06.2015 - Susiraja - 90cm - 6/70
03. | VSR Cup - 30.06.2016 - Susiraja - 90cm - 3/106
04. | VSR Cup - 31.12.2016 - Susiraja - 80cm - 7/59

01. | ERJ - 08.02.2015 - Ulapan Talli - 90cm - 3/25
02. | ERJ - 11.02.2015 - Ulapan Talli - 90cm - 3/30
03. | ERJ - 12.02.2015 - Ulapan Talli - 90cm - 4/30
04. | ERJ - 14.02.2015 - Ulapan Talli - 90cm - 3/30
05. | ERJ - 20.02.2015 - Delmenhorst - 90cm - 4/30
06. | ERJ - 26.02.2015 - Vanima - 90cm - 5/30
07. | ERJ - 28.02.2015 - Vanima - 90cm - 1/30
08. | ERJ - 03.03.2015 - Malva - 90cm - 3/40
09. | ERJ - 09.03.2015 - Skyline Sporthorses - 90cm - 4/50
10. | ERJ - 15.03.2015 - Juksula - 90cm - 6/60
11. | ERJ - 16.03.2015 - Taikakuun Kartano - 90cm - 2/60
12. | ERJ - 16.03.2015 - Juksula - 90cm - 7/60
13. | ERJ - 24.03.2015 - Taikakuun Kartano - 90cm - 3/60
14. | ERJ - 08.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 1/40
15. | ERJ - 09.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 3/40
16. | ERJ - 12.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 2/40
17. | ERJ - 12.04.2015 - Jukola - 90cm - 3/27
18. | ERJ - 13.04.2015 - Ventos - 90cm - 5/30
19. | ERJ - 14.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 5/30
20. | ERJ - 15.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 2/30
21. | ERJ - 15.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 3/30
22. | ERJ - 15.04.2015 - Ventos - 90cm - 5/30
23. | ERJ - 17.04.2015 - Virtuaalitalli Wuki - 90cm - 4/30
24. | ERJ - 17.04.2015 - Viisikko - 90cm - 4/30
25. | ERJ - 18.04.2015 - Virtuaalitalli Wuki - 90cm - 2/30
26. | ERJ - 18.04.2015 - Viisikko - 90cm - 1/30
27. | ERJ - 18.04.2015 - Viisikko - 90cm - 2/30
28. | ERJ - 19.04.2015 - Ventos - 90cm - 1/30
29. | ERJ - 20.04.2015 - Ventos - 90cm - 3/30
30. | ERJ - 20.04.2015 - Ventos - 90cm - 2/30
31. | ERJ - 21.04.2015 - Viisikko - 90cm - 2/30
32. | ERJ - 21.04.2015 - Rohkelikko - 90cm - 5/32
33. | ERJ - 22.04.2015 - Viisikko - 90cm - 3/30
34. | ERJ - 23.04.2015 - Ventos - 90cm - 5/30
35. | ERJ - 23.04.2015 - Viisikko - 90cm - 5/30
36. | ERJ - 23.04.2015 - Viisikko - 90cm - 1/30
37. | ERJ - 24.04.2015 - Taikakuun Kartano - 90cm - 2/60
38. | ERJ - 24.04.2015 - Viisikko - 90cm - 1/30
39. | ERJ - 28.04.2015 - Riiviöt - 90cm - 6/43
40. | ERJ - 30.04.2015 - Taikakuun Kartano - 90cm - 6/60
41. | ERJ - 01.05.2015 - Rohkelikko - 90cm - 2/30
42. | ERJ - 03.05.2015 - Rohkelikko - 90cm - 3/30
43. | ERJ - 06.05.2015 - Rohkelikko - 90cm - 3/30
44. | ERJ - 07.05.2015 - Runoratsut - 90cm - 1/30
45. | ERJ - 07.05.2015 - Rohkelikko - 90cm - 1/30
46. | ERJ - 08.05.2015 - Rohkelikko - 90cm - 1/30
47. | ERJ - 08.05.2015 - Riiviöt - 90cm - 3/42
48. | ERJ - 09.05.2015 - Runoratsut - 90cm - 2/30
49. | ERJ - 09.05.2015 - Rohkelikko - 90cm - 2/30
50. | ERJ - 25.05.2015 - Élan - 90cm - 3/25
51. | ERJ - 26.05.2015 - Runoratsut - 90cm - 4/30
52. | ERJ - 26.05.2015 - Runoratsut - 90cm - 5/30
53. | ERJ - 29.05.2015 - Runoratsut - 90cm - 1/30
Kouluratsastus (8 voittoa)
01. | KRJ - 02.02.2015 - Ulapan Talli - He A - 4/21
02. | KRJ - 05.02.2015 - al Najya - He A - 5/30
03. | KRJ - 06.02.2015 - al Najya - He A - 2/30
04. | KRJ - 06.02.2015 - Fiktio - He A - 5/40
05. | KRJ - 07.02.2015 - al Najya - He A - 1/30
06. | KRJ - 07.02.2015 - al Najya - He A - 5/30
07. | KRJ - 07.02.2015 - Fiktio - He A - 4/40
08. | KRJ - 10.02.2015 - al Najya - He A - 5/30
09. | KRJ - 10.02.2015 - Fiktio - He A - 2/40
10. | KRJ - 12.02.2015 - Fiktio - He A - 6/40
11. | KRJ - 13.02.2015 - Dainty - He A - 6/40
12. | KRJ - 14.02.2015 - Fiktio - He A - 5/40
13. | KRJ - 14.02.2015 - Kilpailukeskus Reiter - He A - 4/30
14. | KRJ - 15.02.2015 - Huvitutti - He A - 2/50
15. | KRJ - 17.02.2015 - Ponipalatsi - He A - 3/30
16. | KRJ - 18.02.2015 - Huvitutti - He A - 2/50
17. | KRJ - 20.02.2015 - Ponipalatsi - He A - 4/30
18. | KRJ - 20.02.2015 - Huvitutti - He A - 1/50
19. | KRJ - 24.02.2015 - Huvitutti - He A - 7/50
20. | KRJ - 28.02.2015 - Aittohaara - He A - 1/90
21. | KRJ - 29.02.2015 - Lamoca - He A - 6/40
22. | KRJ - 01.03.2015 - Liljalehdon tila - He A - 4/30
23. | KRJ - 02.03.2015 - Liljalehdon tila - He A - 3/30
24. | KRJ - 03.03.2015 - Lamoca - He A - 4/40
25. | KRJ - 03.03.2015 - Liljalehdon tila - He A - 4/30
26. | KRJ - 03.03.2015 - Liljalehdon tila - He A - 1/30
27. | KRJ - 06.03.2015 - Liljalehdon tila - He A - 1/30
28. | KRJ - 10.03.2015 - Ryövärin Ratsutalli - He A - 5/40
29. | KRJ - 11.03.2015 - Lamoca - He A - 6/40
30. | KRJ - 11.03.2015 - Ryövärin Ratsutalli - He A - 6/40
31. | KRJ - 13.03.2015 - Lamoca - He A - 4/40
32. | KRJ - 26.03.2015 - Erkinheimot - He A - 1/30
33. | KRJ - 27.03.2015 - Erkinheimot - He A - 1/30
34. | KRJ - 29.03.2015 - Lebenslang - He A - 2/40
35. | KRJ - 30.03.2015 - Kilpailukeskus Holmberg - He A - 3/40
36. | KRJ - 03.04.2015 - al Najya - He A - 6/40
37. | KRJ - 06.04.2015 - al Najya - He A - 1/40
38. | KRJ - 07.04.2015 - al Najya - He A - 6/40
39. | KRJ - 09.04.2015 - Fiktio - He A - 2/40
40. | KRJ - 12.04.2015 - Viisikko - He A - 2/30
41. | KRJ - 13.04.2015 - Rohkelikko - He A - 6/50
42. | KRJ - 15.04.2015 - Viisikko - He A - 2/30
43. | KRJ - 16.04.2015 - Rohkelikko - He A - 6/50
44. | KRJ - 18.04.2015 - Viisikko - He A - 3/30
45. | KRJ - 22.04.2015 - Rohkelikko - He A - 4/50
46. | KRJ - 25.04.2015 - Rohkelikko - He A - 2/50
47. | KRJ - 30.04.2015 - Shelmen - He A - 1/40

VSR:n suomenhevosten rotunäyttely
01. | 15.05.2015 - VSR - Aikuiset orit - 25/27 / III-palk.

Näyttelyt
01. | Match Show - 24.12.2011 - Malsamo - Sph-orit - PUN3
02. | NJ - 28.12.2011 - Hiprakka - Sph-varsat - 1/12, BIS4 / irtoSERT
03. | NJ - 22.01.2012 - Taikakuun Kartano - Sph-varsat - 4/11
04. | NJ - 23.08.2016 - Repolan Ravitalli - S(p)h-orit - 2/12 / irtoSERT
05. | NJ - 27.08.2016 - Oakhill - Sh-orit - 3/12 / irtoSERT
06. | NJ - 01.09.2016 - Huvitutti - Sh-orit - 8/12
07. | NJ - 31.12.2016 - Susiraja - Sph-orit - 2/7, ei tarvetta irtoSERTille

Tarinakilpailut
01. | 31.10.2016 - Adina - 80-90cm - 1/1 Tarina löytyy pk-merkinnöistä
02. | 31.10.2016 - Adina - 80-90cm - 1/1 Tarina löytyy pk-merkinnöistä

Valmennukset

14.10.2016, VP (VRL-14355) - kouluvalmennus, Helppo A
Katsoin hymyillen yarenin ja hänen suomenhevosorinsa suorittamista avo- ja sulkutaivutustehtävän parissa. Ori oli jo valmennuksen alkupuoliskon aikana hurmannut minut kivalla luonteeltaan, mutta nyt kun yaren pääsi ratsastamaan orista vielä enemmän ulos, katsoin ratsukon suorittamista vähintään vaaleanpunaisten sydänlasien takaa. Yaren ratsasti oriaan siististi pienin avuin ja ori liikkui energisesti eteenpäin kantaen itseään melko hyvin. Koska minut tunnetaan valmentajana pikkutarkkana nipottajana, rykäisin haavemaailmasta päästäkseni ratsastajalle ohjeita, joilla hän saisi orinsa liikettä suunnattua vielä enemmän ylös kuin eteen. Nyt, kun yaren sai koottua Nuuskaa yhä enemmän takaosan päälle, ori keveni entisestään etupäästä ja ratsukon liikkuminen alkoi jo muistuttaa vaativan tason kouluratsastusta. "Oikein hyvä, vaihda vielä itsenäisesti suunta ja siirrä käyntiin. Käyntiin siirtymisen aikanakin mieti, että siirtyminen on sujuva ja tasapainoinen, ja ennen kuin annat sille pitkät ohjat, ratsasta muutama askel tehokkaasti."

Pienten välikäyntien jälkeen jatkoimme sulkutaivutusten parissa, sillä halusin luoda yarenille haasteita sulkutaivutuksen sisällä tehdyillä siirtymillä. Alkuun annoin ratsukon miettiä tehtävää ravisulku - käyntisulku - ravisulku siirtymien kautta, mutta pian siirsin ratsukon työskentelemään sulkutaivutuksen kanssa kootun ja lisätyn ravin parissa. Käyntisiirtymät olivat oikeastaan poikkeuksetta onnistuneita, mutta kiinnitin huomiota yarenin käden käyttöön, sillä ratsastaja jäi mielellään vetämään sisäohjasta käsi lukkiutuneena. Kun muistutin yarenia taukoamatta käden rentoudesta, saimme myös käden ja siten myös orin pehmeämmäksi. Ravissa tehdyt muutokset olivatkin sitten hankalampia, sillä Nuuska olisi mielellään suoristunut aina koottuun tai lisättyyn askellajiin siirtyessä, joten yarenilla riitti työmaata kerrakseen. Vaikka työtä riitti, kokenut ratsastaja ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, sillä hän yritti houkutella hevostaan siististi tekemään siirtymät sulkutaivutuksessa.

17.10.2016, VP (VRL-14355) - kouluvalmennus, Helppo A
Olin antanut edellisen valmennuksen aikana kotiläksyksi paljon siirtymiä askellajien sisällä tehtynä, sillä olin huomannut että Nuuskalla oli pieniä vaikeuksia säilyttää haluttu muoto koottuun tai lisättyyn askellajiin siirtyessä. Vapaiden alkukäyntien jälkeen kehotin ratsastajaa keräämään ohjat tuntumalle ja pyysin häntä ratsastamaan erilaisia kaarevia ja suoria uria suuntaa vaihdellen samalla, kun hän vuoroin kokoaisi ja vuoroin pidentäisi käyntiä. Alkuun Nuuska kävi aavistuksen puoliteholla; se teki kyllä työtä käskettynä ja näennäisesti seurasi ratsastajansa apuja, muttei kuitenkaan tehnyt hommia loppuun asti. Pienen palautteen jälkeen yaren ratsasti oriaan tehokkaammin loppuun asti, ja saimme varsin hyviä siirtymiä aikaan. Jatkoimme samaa tehtävää ravissa ja laukassa, joskin annoin ratsukolle luvan työskennellä pitkälti kootun ja normaalin askellajin välillä sillä pelkäsin, että mikäli ratsukon antaisi treenata jo heti alkuun lisättyjen askellajien parissa, homma menisi hätäiseksi roiskimiseksi. "Se näyttää jo paljon paremmalta, eikä ole ihan äimänkäkenä jos siirtymän aikana pitäisi kulkea esimerkiksi kaarteessa. Oot tehnyt hyvää työtä. Siirrä vain käyntiin ja anna hetkeksi vapaat ohjat", sanoin ratsukolle, joka oli jo verryttellyt pitkän tovin siirtymisten parissa.

Valmennusta jatkettiin pienen kävelytauon jälkeen siirtymätehtävillä, sillä halusin ratsukon jumppaavan kylkiä, asetusten vaihtoa ja siirtymiä viisikaarisella kiemuralla, joka oli määrä tehdä laukassa niin, että aina keskihalkaisijaa ylittäessä laukka vaihdettaisiin käynnin kautta. Kaarteissa ratsukolla säilyi hyvä rytmi, aktiivisuus sekä tasapaino, mutta alkuun yaren ei olisi mielellään malttanut suoristaa hevostaan siirtymää kohden, jolloin laukka-käynti-laukka siirtymistä tuli aavistuksen tasapainottomia. Kun yaren malttoi suoristaa Nuuskan rehellisesti kahden pohkeen väliin, siirtymät olivat jo todella hyviä, sillä varsinkin käynti-laukka siirtymisissä nähtiin niitä maankuuluja aktiivisia, kyykkääviä takajalkoja!

03.11.2016, VP (VRL-14355) - kouluvalmennus, Helppo A
Olin ollut Ventoksen mailta pidemmän pätkän pois, sillä emme olleet saaneet aikatauluja yksiin kovasta yrittämisestä huolimatta. Kun heittelin Ventoksen maneesissa puomeja paikoilleen, mietin pitkään mihin suuntaan yaren ja Nuuska olisivat kehittyneet. Vaikka tämän päiväinen valmennus olisi painoittunut puomijumppaan, halusin silti nähdä siistiä perusratsastusta ja sen jos jonkin avulla pääsin näkemään, onko kotiläksyt tehty vai onko sittenkin luistettu sieltä, missä aita on ollut matalin. Kun yaren saapui orinsa kanssa maneesiin, lähdimme melko pian työstämään oria käynnissä. Halusin ratsukon jäävän pienehkölle neliölle, jossa määränä oli ratsastaa hevonen jokaisessa askellajissa kahden pohkeen ja ohjan väliin, ja päästä ratsastamaan kulmiin tehokasta, vatsan alle työntävää sisätakajalkaa käyttäen.

Varsinainen puomijumppa aloitettiin tänään viidellä puomilla, jotka olivat asetettu toisiinsa nähden viuhkalle. Ennen kun ratsukko lähti suorittamaan tehtävää ravissa, korostin ulkoapujen tärkeyttä kääntämiseen - halusin, että yaren ratsastaisi hyvin löyhällä sisäohjalla ja keskittyisi ulkoapujen tukeen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pieni tsemppaus alkuun toimi nähtävästi varsin hyvin, sillä ratsukko suoritti viuhkalla tehokkaasti ja tasapainoisesti ja mikä parasta, yaren ei lukinnut sisäkättään kertaakaan! Jatkoimme valmennusta vielä muutamilla jumppatehtävillä, mutta jäimme pidemmäksi aikaa suhteutettujen puomien pariin, jotka tarjosivat meille oivan mahdollisuuden laukansäätelyyn. Tämän päiväinen valmennus sujui oikeastaan todella jouhevasti, sillä ratsukon suorittaminen oli tänään erityisen hyvää ja tarkkaa, ja mikä parasta, kaikilla osapuolilla tuntui säilyvän hyvä mieli tehtävästä toiseen.

05.11.2016, valmentaja Katri (omistaja) - estevalmennus, 90cm
Vakiovalmentajamme Katri katsoi minua hymyillen ja jonkin ajan kuluttua hänen oli pakko tokaista: "Onpas se Nuuska rennon ja notkean oloinen..." Nyökkäilin hänelle ylpeänä ja jouduin kyllä myöntämään, että paljon oli VP:n ansiota, joka oli pitänyt meille hetki sitten varsin tehokkaat treenikerrat. Katri näytti hiukan loukkaantuneelta vierailevasta valmentajasta ja ehdin jo huolestumaan, mutta pian hän kuitenkin nauroi jo varsin heleästi ja tokaisi, että päinvastoin oli vain hyvä, jos minulla kävi mahdollisimman tiuhaan joku, joka potki hiukan takamukseen.

Tällä kertaa meillä ei ollut kuitenkaan aikomuksena vääntää koulua, vaan keskittyä enemmänkin esteratsastuksen saloihin. Viimeisimmästä hyppykerrasta Nuuskan kanssa olikin jo sitten vähän pidempi aika, joten tämä suunnitelma ei kyllä haitannut tippaakaan. Orin korvat kääntyilivät valppaana, kun Katri oli saanut viimeisetkin esteet pystytettyä maneesiin ja sain olla vain tyytyväinen, ettei meidän tarvinnut taituroida pihalla. Lunta oli vain hiukan maassa, mutta kymmenen asteen pakkanen piti huolen maan kovuudesta, joten alustanahan ulkokenttä ei olisi ollut mikään mukavin… Enkä kyllä sen puoleen kaivannut varpaiden jäätymistäkään, mikä tapahtui hyvinkin nopeasti pihalla. Katri palautti minut takaisin tähän hetkeen ja pyysi meitä Nuuskan kanssa nostamaan reippaan laukan, jonka jatkeeksi suuntaisimme ensimmäiselle verryttelyesteelle. Saatoin ilokseni huomata, että totta tosiaan, Nuuska oli paljon helpompi pitää niin sanotusti hereillä laukassa, koska se oli tajunnut selkeästi, ettei löntystelytahti ollut se mieluisin.

Ensimmäiset hypyt menivätkin normaalia paremmin, ja niitä seurasi toinen toistaan hienompia ylityksiä. Katrikin oli ihmeissään, hän jos kuka tiesi, ettei Nuuska yleensä hoitanut hommaa kotiin kovinkaan rivakasti, vaikkakin puhtaasi hypyt suorittikin. Minunkin oli paljon mielekkäämpää istua pienhevoseni selässä, kun sitä ei tarvinnut olla koko ajan hoputtamassa. Yhdellä pystyllä, joka oli 90cm korkuinen, Nuuska teki pienen virhearvioinnin ja nosti kinttujaan liian varomattomasti, saaden ylimmän puomin tömähtämään tantereeseen. Moka ei todellakaan haitannut minua, sillä se oli periaatteessa ainoa, joka koko valmennuksen aika ilmeni. Voin kertoa, että olin erittäin ylpeä Nuuskasta loppuverryttelyiden aikana ja niin muuten oli Katrikin! Hän kehui meidät maasta taivaisiin ja totesi, että selkeästi vielä vanhakin hevonen saattoi oppia uusia asioita, jopa näinkin helpolla.

30.11.2016, valmentaja Katri (omistaja) - estevalmennus, 90cm
Tällä kertaa oli vuorossa jälleen kerran estevalmennus, tosin pakko myöntää, etten puhkunut mitenkään liiaksi intoa - olimmehan juuri edellisenä päivänä osallistuneet Nuuskan kanssa Metsälammen temppukisoihin ja kyllähän se tuntui tylsältä palata taas puurtamisen pariin. Toisin kuin minä, allani oleva ori ei tuntunut olevan treeneistä kuitenkaan moksiskaan ja alkulämmittelyiden jälkeen hevonen oli saanut minutkin taas innostumaan. "Löytyihän se hymy sieltäkin suunnalta..." Katri totesi jossain vaiheessa ja minun ei auttanut muu kuin päästää ilmoille hyväntuulinen naurahdus. Ehkäpä tästä vielä saataisiin ihan kelpo tunti aikaan.

Tavalliseen tapaansa Nuuska suoriutui hyppäämisestä varsin mallikelpoisesti, vaikka tälläkin kerralla saimme panostaa melkoisen paljon vauhtiin. Katri pystytti meille pienen jumppasarjankin, jonka tehtävänä oli vähän muistutella, että oikeanlainen tahti oli paikallaan. Ihme kyllä Nuuska mukautui tehtävään hyvin ja minä sain pidettyä orin koko ajan hyvällä tuntumalla. Kaikki hypyt olivat sulavia, eikä missään vaiheessa tullut hetkeä, jolloin olisin kokenut orin tekevän ihan omiaan. Tosin eihän meillä ikinä tämän pikkurautiaan kanssa ollut ollut ongelmia sen suhteen, ettei yhteistyö olisi pelittänyt ja ymmärrys toiminut.

Jumppasarjalta siirryimme vielä laajemman radan suorittamisen pariin ja hui kauhistus, Katrihan lisäsi mukaan yhden metrin korkuisenkin esteen, vaikka Nuuska hyppäsikin vain 90cm korkuisia ratoja. "Älä nyt säikähdä, hyvin se aivan varmasti tämänkin pomppaa!" nainen alkoi heti tyynnyttelemään minua ja kannusti tulemaan suoralla linjalla tällekin esteelle ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja. Ja totta totisesti, Nuuska nimenomaan pomppasi esteen yli sellaisella voimalla, että minusta tuntui hetken siltä, ettemme mitenkään voisi päästä takaisin maankamaralle yhtenä kappaleena. Ennätin tuona aikana sulkemaan varmaan hetkellisesti silmänikin, mutta kun minkäänlaista rysähdystä tai kaatumista ei tullut, raotin niitä varoen ja hyvä ettemme jo olleet suuntaamassa seuraavalle esteelle. Katri heitti ilmoille melkoisia ylistyssanoja ja minunkin oli ihan pakko taputtaa Nuuskaa oikein urakalla, ja siinä sivussa hiukan itseänikin rauhoittaakseni hermojani. Olimme tällä viikolla kokeilleet orin kanssa monta monituista uutta juttua, mutta kaikesta sitä oli suoriuduttu kunnialla! Minun pieni, urhea Nuuskani.

Päiväkirja

05.10.2016, omistaja
Olin koko aamupäivän onnistunut melko hyvin välttelemään muita tallissa häärääviä ihmisiä, mutta tullessani takaisin treenaamasta Nuuskaa, oli Tiina minua heti vastassa. "Ei hyvä tavaton, mitä sinulle on tapahtunut?!" Niin... Olin ollut edellisenä päivänä valmentamassa erästä Susirajan hevosta ja kaatunut sen kanssa kirjaimellisesti turvalleni. Sen seurauksena olin saanut samoin tein kunnon turvotuksen naamaani, joka oli yön aikana muuttunut toisen silmän epäonneksi mustelmaksi. Katu-uskottavuutta ei ainakaan puuttunut, kun minua katsoi. Onneksi Nuuska ei ollut ollut moksiskaan ulkonäöllisestä muutoksestani, ori oli siivosti työskennellyt kanssani kuin ennenkin. Talutin orin sen karsinaan ja sulkeuduin pitkäksi toviksi sinne ihan vain harjaamaan pienhevosta.

Jossain vaiheessa havahduin siihen tosiasiaan, ettei ori jaksanut enää yksinkertaisesti seisoa aloillaan. Hymyilin hitusen Nuuskan niinkin pitkään kestäneelle pinnalle ja tunsin, kuinka kasvojeni lihaksiin koski. Kisoja oli kasoittain edessäpäin ja näyttelykehiinkin oli tullut ilmoittauduttua useammalla hevosella. Miten minä tästä oikein selviäisin, siitä en ollut kovinkaan varma. Huokaisin syvään ja peilasin itseäni kännykän pimeältä näytöltä, laittaen sen pikaisesti pois. Kyllä sitä vaan näytettiin vähintäänkin parisuhdeväkivallan uhrilta... Rautias vierelläni tuuppasi minua lohduttavasti, tosin ilmoittaen enemmänkin siitä, että kaipaili jo päiväheiniään ja ulos pääsyä. Keräsin voimani ja heitin orille loimen selkään ja lähdin taluttamaan sitä pihaa kohti. Ainahan voisin tietysti tuupata jonkun tallitytöistä hevosten selkiin kisapaikoilla ja piiloutua itse paksun meikkikerroksen taakse...

31.10.2016, tallityöntekijä Saana (Break) - Tarinakilpailu: Halloween-kilpailut Adinassa
"Kohta mennään, Nuuska", hymisin taputellessani allani kaikessa rauhassa seisoskelevaa punarautiasta suomenhevosoria Lakean Tuusannuuskaa. Olimme päässeet kisamatkalle aina Lappiin asti Adinassa järjestettävien halloweenaiheisten estekilpailuiden kunniaksi. Siistiä eikö? Niin minäkin ajattelin, joskaan en voinut olla siitä huolimatta tuntematta perhosten lepattelua vatsani pohjalla odottaessani lähtövuoroamme. Erityisesti, kun iltahämärä alkoi jo koittaa pikkuhiljaa, enkä suoranaisesti tiennyt mitä odottaa, sillä emme olleet päässeet sen kummemmin tutustumaan rataan, vaan opettelimme estejärjestyksen paperilta. No mutta ainakaan esteet eivät olisi kovinkaan korkeita. Onneksi Nuuskalla oli kuitenkin minua paremmat hermot, siihen ei minunkaan jännitykseni tuntunut tarttuvan, vaan ori liikkui lämmittelyssäkin yhtä rennosti kuin se olisi ollut tutulla kotikentällään. Nuuskaa ei ainakaan vähällä säikyteltäisi.

Lopulta koitti meidän vuoromme ja pääsimme ravaamaan kentälle, ohittaen edellisen ratsukon, jonka ratsastaja näytti kumman kalmankalpealta kasvoiltaan pakokauhuisen oloisesta ratsustaan puhumattakaan... Ja mitä ihmettä hänen housuilleen oli oikein roiskunut...? Sen enempää en kuitenkaan ehtinyt asiaa ihmetellä, sillä huomioni kiinnittyi toinen toistaan eriskummallisempiin ja mitä näyttävämmin koristeltuihin esteisiin. Nuuska sen kuin höristeli korviaan ja palauteltuani mieleeni hyppyjärjestyksen, kannustin orin laukalle ja ensimmäistä estettä kohti. Se oli helppo ristikko, jonka puomien päihin oli kuitenkin kiinnitetty killumaan pahaenteisesti irvistelevät kurpitsalyhdyt. Nuuska ei tosin edes epäröinyt, vaan ori hyppäsi rauhallisesti ja varmasti esteen yli niin että pääsimme jatkamaan vaivattomasti seuraavalle esteelle, joka oli harmittoman oloinen pystyeste. Paitsi hetkinen, kuhisiko ylimmäinen puomi hämähäkkejä...? HYIIIII! Päänsisäisestä kiljumisestani huolimatta sain kuitenkin kannustettua Nuuskan esteen yli, reilulla ilmavaralla tietenkin ja sydän pamppaillen suuntasimme kolmatta estettä kohti.

Ylitettyämme Draculan hauta-arkkua muistuttavan esteen sekä hypättyä pystyn yli, jonka vierelle oli asetettu ihmissutta muistuttava nukke, olin jo valmis jättämään radan kesken. Nuuskan rauhallisuus ja varma hyppytyyli kuitenkin saivat minut jatkamaan, ori ei tuntunut olevan moksiskaan kentän outouksista. Seuraavana suuntasimme matalaa muuria kohti, jonka lähettyvillä meitä odotti... Ei halvattu, hirveään pelleasuun puettu nukke. Paitsi että... eihän se mikään nukke ollut, senhän pää kääntyi ja virne leveni sitä mukaa mitä lähestyimme. Juuri kun kohosimme hyppyyn, näin sen kurottavan käsiään meitä kohti, enkä voinut olla kirkaisematta! Kirkaisuni kuitenkin loppui lyhyeen, sillä seuraavana laskeuduimme johonkin mönjään, jota räiskähti miltei naamalleni Nuuskan kavioiden upotessa esteen taakse asetettuun altaaseen. Mitä, ei kai se verta ollut...? Pyyhin punaista mönjää poskeltani samalla, kun yritin ohjata Nuuskaa viimeiselle esteelle, jonka jälkeen pääsisimme pois tältä kamalalta kentältä. Silmäni olivat kuitenkin pullistua päästä, kun tajusin mikä viimeinen este oli. Giljotiini, jonka yläosa näytti roikkuvan muutaman hennon narunpätkän varassa ja vetonarun päässä seisoi kammottava viikatemies ammottavat silmänaukot punaisina hehkuen. Eieieiieieiieieiiiiiiiiii... ennen kuin ehdin kuitenkaan saada Nuuskaa pysähtymään, punaraudikko oli jo kohonnut tottelevaisesti hyppyyn, enkä ole koskaan rukoillut niin kovaa mielessäni kuin silloin heittäytyessäni orin kaulalle. Ja voisin vaikka vannoa, että Nuuskan häntäjouhet lyhenivät muutamalla sentillä takanamme kuuluvasta metallisesta pamahduksesta päätellen. En kuitenkaan jäänyt ottamaan siitä selvää, vaan ohjasin Nuuskan kiireellä pois kentältä. Ei enää ikinä mitään halloweenaiheisia estekisoja, ei ikinä...!

Tuomarin kommentti:
Olipas vauhdikas esteradan tarina! Hyvin ja yksityiskohtaisesti kerrottu esteistä ja koristelusta. Onneksi pääsitte turvallisesti maaliin, monen tie loppui tuolle viimeiselle esteelle, kun ratsastajan hermot pettivät...

31.10.2016, tallityöntekijä Saana (Break) - Tarinakilpailu: Halloween-kilpailut Adinassa
Mulkoilin epäluuloisesti ympärilleni kyhjöttäessäni Nuuskan selässä odottaessamme lähtövuoroamme maastoesteradalle. Olin aiemmin illalla jo päässyt hyppäämään Adinan halloweenaiheisen esteradan lävitse, mutta nyt vuorossa olisivat maastoesteet. Olin kylläkin jo esteradan jälkeen ollut valmis lyömään hanskat tiskiin, mutta ikävä kyllä minut oli saatu kiinni, kun olin yrittänyt livahtaa hevosautoon piiloon loppuillaksi. En ymmärtänyt, miksi minun oli pakko osallistua, ei ratsunani toimiva Nuuskakaan mitään maastoesteistä ymmärtänyt... Mutta totta kai minun olisi kuulemma osallistuttava kerta olimme tulleet tänne asti kisoihin osallistumaan (ja minä olin saattanut olla yksi niistä, jotka olivat eniten vaatineet Adinan halloweenkisoihin osallistumista, mutta... se nyt ei ollut se pointti)! Oli jo pimeääkin, vaikka kilpailuiden pitäjät olivat kyllä vakuuttaneet maastoesteradan olevan valaistu koko matkalta. Hrr. Kylmyydestä nyt puhumattakaan. Samassa meidän nimeämme kuulutettiin ja itsekseni mutisten ohjasin Nuuskan lähtöviivalle. Olisin mieluiten ohjannut Nuuskan suoraan takaisin tallialueelle, mutta lähtömerkin kuullessamme kannustin kuitenkin orin eteenpäin radalle. Reitin viedessä meidät suoraan läheiseen kuusimetsään, ei mennyt kauaa kun tallialueen valot ja äänet jäivät taaksemme, ja jäljellä jäi vain reittiä valaisevien valotolppien loimotus sekä Nuuskan kavioiden tasainen rummutus maata vasten. Odotin hermot jännityksestä kiristyen ensimmäistä estettä, mutta yllätyksekseni se osoittautuikin ihan tuikitavalliseksi, helpoksi maastoesteeksi. Olikohan tähän nyt joku koira haudattuna...?

Silmäilin reittiämme epäluuloisena, mutta seuraavien esteidenkin sujuttua yhtä kivuttomasti, uskalsin lopulta huokaista syvään helpotuksesta. Ehkä tästä ei sittenkään tulisi niin kamalaa, joskin minulla oli töitä saada Nuuska hyppäämään tarvittavat esteet, sillä se oli selkeästi ihmeissään siitä, että se joutui maastossa hyppimään esteiden yli. Äskenhän ne esteet ylitettiin jo kentällä...? En tiedä, kuinka pitkälle olimme ehtineet edetä, kun jokin kiinnitti yhtäkkiä huomioni. Lähestyvä kavioiden rummutus sai minut vilkaisemaan lopulta olkani yli ja hyvä etten tippunut satulasta, kun tajusin että pimeydestä peräämme ilmestyi tumma ratsukko. Mustan hevosen sieraimet verestivät ja silmät hehkuivat outoa punaista valoa ja ratsastaja... Päästin rääkäisyn suustani tajutessani, ettei takaa-ajajallamme ollut ollenkaan päätä, sillä oli vain miekka kädessään ja ratsukko näytti jahtaavan meitä ihan tosissaan. Ei juma... "Kovempaa, Nuuska!" kiljaisin ja sain yleensä pomminvarman raudikonkin luimistamaan hämmentyneesti. Se kuitenkin uskoi rummuttavia pohkeitani ja kiihdytti laukkansa tahtia, niin että painuimme lopulta tietä pitkin kuusien välissä kuin tuli hännän alla. "Nyt et sitten kyllä kiellä!" jatkoin rääkymistäni, sillä Nuuskan empimiselle maastoesteillä ei olisi nyt todellakaan varaa. Ilmeisesti ääneni tai kehonkieleni oli riittävän vakuuttavaa, sillä Nuuska hyppäsi kerrankin tukkiesteen yli valtavalla loikalla, jatkaen laukkaansa korvat luimussa. Silti minusta kuulosti, että takanamme tulevat askeleet lähestyivät ja olisin voinut vaikka vannoa, että viimeisessä kurvissa tunsin toisen hevosen kuuman hengityksen niskassani... Sitten tallin tutut valot kuitenkin tulivat esiin puiden lomasta ja viimeisestä esteestä vähät välittämättä ohjeistin Nuuskan suoraan kohti tallia. Siinä vaiheessa, kun pyyhälsimme tallipihalle kuin itse paholainen olisi ollut perässämme, oli meitä jahdannut päätön ratsumies kadonnut kuin tuhka tuuleen. Uskoivatpa muut minua tai eivät, minä ainakin halusin takaisin kotiin – nyt heti!

Tuomarin kommentti:
Onneksi päätitte lähteä maastoradalle! Rehellisesti puhuen ei sinne kukaan muu sitten uskaltautunutkaan esteradan jälkeen enää... Ei maastoradalle ollut kyllä moista jännitystä suunniteltu... ajattelimme että pimeässä radan hyppääminen olisi jo tarpeeksi jännittävää, joten esteet olivat tavallisia. Toisaalta ehkä päätön ratsumies sai teille vuosisadan ajan aikaseksi maastoradalta! Sitä ei ihan toviin kyllä rikota... ehkä ensi halloweenina ;)

08.11.2016, Nora
Kurvasin autollani Ventoksen pihaan ja mielessäni myllersi kummallisia ajatuksia. Olin menossa ratsastamaan Lakean Tuusannuuskalla eli Nuuskaksi kutsutulla suomenpienhevosorilla. Tuttuni pyörtyisivät kuullessaan sanan suomenhevonen! En nimittäin muista, koska viimeksi olisin ollut tekemisissä suomenhevosten kanssa, sillä aikani kuluu tätä nykyä lähinnä ponien ja täysiveristen parissa. Olen toki harrastanut suomenhevosia ja kasvattanutkin niitä, mutta se oli vuonna nakki ja muusi. Ajatuskin suomenhevosella ratsastamisesta naurattaa, mutta kun tilaisuus kerran tuli, niin pakkohan se on käyttää! Sitä paitsi, kyllä jokaiseen Suomessa vierailuun kuuluu suomenhevoset.

Tallin omistaja yaren oli ollut hyvin huomaavainen ja laittanut minulle orin valmiiksi. Näin hänen taluttavan Nuuskaa kentällä ja huomasin onnekseni orin olevan suhteellisen pienikokoinen. Ehkä se olisi hieman samanlaista kuin ponien kanssa? Nuuska on hieno kantakirjattu ori, jolla on kilpailtu lähinnä este- ja koulupuolella. Tänään tarkoitus oli lähteä ihan vain maastoon köpöttelemään, sillä en aikoihin ole päässyt suomalaiseen metsään ratsastamaan. Olin kuullut, että Nuuska on maastovarma hevonen ja juuri sellaista kaipaan kuumien täysiveristen jälkeen.

Naurahdin ääneen kivutessani orin selkään. Se oli ihan kuin isoimmat ponini! Sopivan matala ja pyöreä. Tosin suomenhevosmainen, mitäs muutakaan. Ilmeisesti yaren luotti minuun sen verran, että päästi minut yksin maastoon. Maastossa toki oli hyvät merkityt reitit, jotka helpottivat siellä kulkemista. Lähdimme Nuuskan kanssa matkaan iloisin mielin. Olin erittäin vaikuttunut siitä, että ori ihan oikeasti käyttäytyi kuin ihmisen mieli. Ravailimme rennosti ympäri metsää ja päädyimme laukkailemaan läheiselle pellolle. Sää oli aivan ihana ja maata peitti kevyt lumipeite. Tätä olin kaivannut! Maaston jälkeen jäin hoitamaan Nuuskaa, joka oli valloittanut minut täysin. Toivottavasti tästä ei iske mikään himo hankkia taas suomenhevosia... Tallilta lähtiessäni kiittelin vuolaasti yarenia ja haikein mielin jätin taakseni ihanan Ventoksen ja sen hevoset.

28.11.2016, tallityöntekijä Saana (Break)
Talvi oli tullut jäädäkseen. Taivaalta leijaili suuria lumihiutaleita tasaiseen tahtiin ja hiljaisuuden rikkoi vain hevosen kavioiden narina metsätielle kertyneessä lumessa. Korjasin asentoani punarautiaan Nuuskan selässä, pyöritellen samalla nilkkojani, jotta jalkani eivät menisi aivan kohmeeseen. Allani oli vain Nuuskan paljas selkä, sillä olin päättänyt lähteä käymään rauhallisella metsälenkillä ilman satulaa. Nuuska oli valintaan tyytyväinen tapansa mukaan, se ei turhista säpsynyt tai kiukutellut. Turpakarvat sillä olivat kyllä jäässä ja kevyt pakkanen tuntuikin jo poskilla. Hymisin itsekseni päässäni soivan kappaleen sanoja samalla, kun siirtelin Nuuskan harjan samalle puolen kaulaa, taputellen samalla oria kiitokseksi hyvin menneestä lenkistä.

Kohta olisimme takaisin tallilla, mutta vielä meitä ympäröi hiljainen kuusimetsä. Puut olivat jäätyneet ja lumi kimmelsi kauniisti matalalla loistavan auringon säteissä. Nuuska taivalsi eteenpäin korvat hörössä ja ohjat roikkuivat tavallista löysemmällä, eihän meillä ollut kiire minnekään ja Nuuskakin sai rauhassa venytellä kaulaansa rennon vapaapäivän kunniaksi. Tälläisinä hetkinä sanojakaan ei oikeastaan kaivattu, oli vain ihanaa nauttia hetkestä. Käänsin kasvoni hetkeksi kirkasta taivasta kohden ja suljin silmäni. Kuulin kavioiden narinan lumihangessa ja suomenhevosen tasaisen hengityksen. Tunsin sen varmat askeleet ja kyljistä huokuvan lämmön ratsastushousujani vasten. Haistoin hevosen tutun ja turvallisen tuoksun, enkä olisi vaihtanut tätä hetkeä edes maailman kaikkiin rikkauksiin. Koska tälläistä onnellisuutta ei rahalla saanut – ellei sitten käyttänyt sitä rahaa hevosen ostamiseen.

29.11.2016, omistaja - Metsiksen Synttäritemppukisat
En tiedä, mistä ajatus alunperin sai alkunsa, mutta en epäröinyt kuitenkaan hetkeäkään osallistua Metsälammen synttärien kunniaksi järjestettyihin temppukisoihin. Olin ihan liikaa puurtanut lähiaikoina tosimielessä, joten ei tehnyt yhtään pahitteeksi osallistua välillä johonkin tällaiseen hiukan leikkimielisempään tempaukseen. Ratsukseni päätin ottaa luottoratsuni Nuuskan, joka ei aivan varmasti alkaisi törttöilemään päättömyyksiä kesken kaiken. Olisihan astetta haasteellisempi hevonen voinut tuoda vähän enemmän jännitysarvoa, mutta veikkaan sitä olleen jo ihan tarpeeksi meidänkin kahden suorituksessa...

Lähtöhuuto kajahti meidän korvamme juuressa ja maiskautin innokkaasti orin liikkeelle! Ensimmäisenä edessämme siinsi neljä turvakartiota, jotka täytyi pujotella sujuvasti kaatamatta yhtäkään. Nuuskan tasainen ravi ja helppo ohjailtavuus takasivat onnistumisen tässä tehtävässä, joskin suoritus ei ollut mikään valtavan nopea. Enempää ajattelematta tajusin jo seuraavassa hetkessä olevan selästä laskeutumisen aika ja minun piti laittaa tonttulakit niin itseni kuin rautiaankin päähän. Suoriuduin tästä yllättävän nopeasti, sillä omaan päähän tuleva tonttulakki oli melko iso kypärää varten, eikä Nuuska ollut moksiskaan sille lakkia laittaessani. Kiitin onneani, että olin valinnut mukaan alle 140cm korkean hevosen, muuten tällaisena tappina minulla ei olisi ollut toivoakaan päästä kipuamaan takaisin selkään ilman satulaa.

Puomikuja tuotti selkeästi meille ne yhdet suurimmista hankaluuksista. Vaikka Nuuska olikin tottelevainen ja melko varovainen kinttujensa suhteen, onnistui se siitäkin huolimatta peruuttamaan kerran yhden puomin yli ja jouduimme kiiruhtamaan takaisin alkuun. Seuraavalla kerralla olin tosin huomattavasti tarkempi, joten saimme tehtävän kunnialla loppuun. Seuraava ristikko ei tuottanut mitään ongelmia, tosin Nuuska ennemminkin astui sen yli kuin hyppäsi. Pressukaan ei yllätyksekseni ollut mikään ongelma, ratsuni vain rauhallisesti käveli sen yli, vaikka moni muu hevosistani olisi saattanut menettää viimeistään siinä vaiheessa niin pahasti hermonsa, ettei hommasta olisi tullut enää yhtään mitään. Suurin haaste taisi kuitenkin olla se samperin jumppapallo! Laskeuduin Nuuskan selästä ja yritin saada kivuttua pallon kanssa takaisin selkään, mutta eihän siitä meinannut tulla mitään. Sain muutamat varsin remakat kanssakilpailijoilta osakseni, eikä kyllä omakaan pokka meinannut pitää. Nuuskakin tuntui jo ottavan sivuaskelia ihmetellen, mikä helkutti minua vaivasi. Uskomatonta, mutta totta, lopulta sain kuin sainkin kammettua itseni selkään letkottamalla siinä ensiksi mahallani kaikki raajat harottaen vähän joka suuntaan ja pidellen palloa käsilläni, ja ottaen lopulta toisella kädellä tukea harjasta saaden lopulta itseni jotenkuten istuma-asentoon.

Pallo oli vihdoin maalissa ja viimeisenä oli maailmanympärimatkan vuoro! Se oli minulle varsin tuttu liike ja onnistuin suorittamaan sen varsin nopealla tempolla. "Aika", kuului vihdoin Sinten suusta ja minulla vilisivät vain sekunnit silmissä, kun kertasin tehtävien suoritusaikoja. Niin, lopputuloshan oli se, että sijoituimme lopulta 10. kolmestatoista kilpailijasta, vaikka pakko minun oli kyllä hämmästellä, miten jotkut pääsivät isompien hevostensa selkiin niin ketterästi, varsinkin pallohaasteessa. Mutta tällaista sitä aina välillä kaivattiin harmaan ja tiivistunnelmaisen arjen keskelle! Ehdottomasti tämä ei olisi viimeinen kerta, kun tällaisiin ottaisin osaa.

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196, kuvat © Jenny K | Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse