Moon Kuuraparta

YLA1, KRJ-I, Bronze Award

© Kasvattaja

Kantakirjaustilaisuus 5. marraskuuta 2014
(R) 15 + 15 + 14 + 15 = 59p. / ei palkintoa


Virtual Riding Horses Assessment 1. maaliskuuta 2017
4½ + 7½ + 6 + 3½ + 5½ + 9½ + 7 + 6 + 7½ = 63,333 % / Bronze Award

YLA-tilaisuus 30. maaliskuuta 2017
32 (12+20) - 31,5 (20,5+11) - 17 - 13 - 8 = 101,5p. / YLA1

KRJ:n laatuarvostelu 15. toukokuuta 2017
5 + 42 + 25 + 21 + 15 = 108 p. / KRJ-I

Menossa SLA

NimiMoon Kuuraparta "Kuura" VH-tunnusVH13-018-0700
Syntymäaika ja ikä18.12.2012, M Layouts / raitatossu.net/mayflower KasvattajaMoondance
IkääntyminenKatso (3v. 16.06.2013) Omistajayaren (VRL-04468) / Ventos
Rotu ja sukupuoliSuomenhevonen, ori PainotusKoulupainotteinen
Väri ja säkäRautias, 150cm KoulutustasoKo Va B, re 70cm

Vaikka varmaan kaikki Ventoksessa töissä olevat ihmiset olivatkin todella vahvasti minun ideaani vastaan, olin silti niin täysin varma omasta ajatuksestani, etten nähnyt siinä mitään pahaa. Olin nimittäin päättänyt ottaa siipieni suojaan hevosen, joka tarvitsi oikeasti kotia eli toisin sanoen hakusessa oli potentiaalinen hevonen, joka ei ollut vain vielä päässyt taitojaan näyttämään! Minulle tolkutettiin sitä, että miksi menisin pilaamaan hevoskantani epävarmalla tapauksella, ikinä kun ei voinut tietää, miten pilalle joku vanhempi hevonen olisi voinut jonkun osaamattoman käsissä vääntyä. Minähän en vastaväitteitä kuunnellut, vaan päätin käydä vain tuumasta toimeen ja raapustin jopa ilmoituksen, jossa kerroin ottavani vastaan tällaisen surkuhupaisan tapauksen. Kyllähän sitä arvata saattoi, että moinen ilmoitus herätti monen hevosenomistajan huomion ja misery soitti oitis minulle Moondancesta kertoen parin kasvattinsa tarvitsevan uutta kotia. Kuuraparta oli toinen niistä, johon kyllä kuulemani perusteella ihastuin samoin tein! Ori oli kuulemma myyty jo useaan otteeseen, mutta aina oli luvattu enemmän kuin oli pystytty antamaan. Tiesinhän minä heti, kun kyse oli miseryn kasvatista, ettei se mikään täysin puskassa kasvanut yksilö voinut olla. Kumpikin sen vanhemmista oli naisen sanojen mukaan kilpaillut menestyksekkäästi ja varsasta oli povattu ihan samanlaista koulutykkiä. Jokaisen lauseen jälkeen minä tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että vaikka omistinkin jo yhden moonlaisen, ei toinen voinut vielä talouttani kaataa.

Harmikseni minulta meni melkein viikko päästä hakemaan Kuura Ventokseen erinäisten työkiireiden takia, mutta vihdoin kurvatessani Moondancen pihaan, pälyilin jo kiivaasti ympärilleni etsien katseellani Kuuraa. Päässäni oli alkanut ikävästi matkan aikana soimaan tuttu lasten joululaulu "Hei Kuuraparta" ja minun oli pakko laittaa radio kovemmalle, eihän nyt kesähelteillä kukaan voinut moista kipaletta hoilailla. Noustessani autosta sammutettuani mölyävän mankan, näinkin jo miseryn tallin käytävällä hääräilemässä rautiaan orin ympärillä, jonka oli pakko olla tuleva orini. Nainen oli harjaillut kasvattinsa kauniiseen kiiltoon ja tervehti minua iloisesti ollen selvästi tyytyväinen siitä, että tällä kertaa ori toivon mukaan jopa pääsisi sellaiseen kotiin, jollaista hän oli suomenhevoselleen alun alkaenkin halajanut. Ojensin käteni varoen Kuuran turvan eteen, mutta sain ikäväkseni huomata, että tämän orin luonne ei ollut kultaisimmasta päästä. Jo heti kättelyssä korvat luimussa ja silmiänsä muljautellen se katseli minua epäluuloisena, enkä voinut mitenkään syyttää sitä sen reaktiosta. Totta kai hevonen oli pelokas nähdessään jälleen uuden ihmisen, eihän se ollut varsa-aikojen jälkeen varmaan saanut kunnolla luotua yhteenkään ihmiseen kestävää sidettä. Misery taisi jo hiukan säikähtää, että peruisin ostoaikeeni, mutta tämä vain vahvisti päätöstäni. Minä koulisin tästä hevosesta vielä sellaisen, mikä siitä kuuluikin tulla!

Toden totta, Kuura on totisesti hevonen, jollaisen ottaa mielellään ratsukseen kouluradalle suunnatessaan. Mutta käsitellessä ja muissa tilanteissa hevosen luonne ei olekaan ihan sitä, mitä moni saattaisi toivoa. Kyllähän minä tämän olin alusta lähtien tiedostanut, mutta suuret luulot itsestäni olivat uskotelleet, että saisin kitkettyä orista kaikki paheet pois ja jäljelle jäisi vain kasa kultaa ja keijupölyä. Sitä haavetta ei ole ainakaan tähän päivään mennessä tapahtunut, vaikka Kuura onkin ehkä astetta yhteistyöhaluisempi selästä käsin.

Kuten sanottu, mikään unelmahetki ei ole todellakaan kyseessä, kun aloitat pienen harjaussession rautiaan kanssa. Hevonen ei meinaa tulla alkuunkaan edes tarhasta pois ja kun lopulta olet juossut itsesi henkihieveriin, ei tilanne siitä ainakaan hehkeämmäksi muutu. Käytävällä Kuura seisoo jurona milloin paikallaan, milloin liikehtien runsaanlaisestikin, eikä se siedä jatkuvaa ramppausta sen ympärillä. Onpa useampaan otteeseen joku viaton tallilainen meinannut saada hampaanjäljet käsivarteensa kävellessään orin ohitse. Minähän en tällaista pelleilyä voi sietää ja napakat ärjäykseni kaikuvatkin tuon tuosta tallin käytäviltä aina ulkoilmaan asti, kun koitan saada pelleilyyn jotain rotia. Uskomatonta kyllä, kaikesta uhittelusta huolimatta, ori ei ainakaan enää minun kanssani koita lähteä puukkohippasille. Luimistelujen saattelemana minä satulat ja suitset saan laittaa, mutta siihen se yleensä siltä erää jääkin.

Selästä katsottuna tilanne on jo huomattavasti valoisampi, minkä varmaan hevosen koulutustasostakin saattaa jo päätellä. Kuura ei todellakaan ole mikään automaatti, mutta jos siltä vain osaa vaatia ja avut ovat napakat, tajuaa suomenhevonen tehdä oikeasti töitä leipänsä eteen. Siitä se ehkä kenties johtuukin, miksi aina omalle omistajalle pitää olla niin mielin kielin, mutta muihin saa purkaa sen patoutuneen angstin. Vanhempiensa lailla Kuura on alkuun hiukan nihkeä työläinen, mutta alkaa löytämään oman paikkansa, kun joku sille sen näyttää. Ehdottomasti kouluratsun vikaa tässä hevosessa on, kunhan ne näyttävät liikkeet saa kaiveltua esille. Kuura kyllä osaa vääntyä jos jonkinlaiselle mutkalle ja nostelee jalkojaan kepeästi lisätyssä ravissa, mutta vaatii kokonaisvaltaisen keskittymisen ratsastajaltaan. Raipallekin voi toisinaan olla käyttöä, eikä sen olemassaoloa tarvitse pelätä, tämä hevonen kun ei todellakaan ole sieltä herkimmästä päästä.
Esteillä Kuuralla ei ole minkäänlaista silmää hypyille, eikä se yleensä suoriudu niiden yli ilman, että lähes jokaisesta esteestä kopsahtaa puomi alas. Vaikka selässä istuisikin ratsastaja, joka hallitsee hyppäämisen salat, joutuu hänkin sen verran kovalle koetukselle, ettei lopputulos siitä yleensä juurikaan muutu. Tähän voidaan lisätä vielä se seikka, että Kuura on kova poika kieltämään, jos tuntee olonsa tippaakaan epävarmaksi. Kova jätkä taitaa sittenkin olla hitusen pelkuri joissakin tilanteissa...
Maastossa ei paljoa kysellä, onko askellaji ravi vai laukka. Ori ei pelkää kyseisessä ympäristössä mitään, ellei sitten keksimällä keksi pelätä jotain. Armoton kilpailuvietti saa usein ratsastajan huutamaan hoosiannaa, siinä tilanteessa ei nimittäin pienillä käsivoimilla ja tahdonvoimalla vastaan pistetä. Keulahevosena Kuurakin osaa olla hiukan siivommin, ainakin siihen asti, jos kukaan ei lähde ohittelemaan. Saattaapa ori lataista kaviolla takanatulijan ryntäillekin, jos se uskaltautuu liian lähelle huohottelemaan takamukseen.

Kuuran stressitaso nousee melko nopeasti punaiselle, eikä se laske siitä kovinkaan helpolla alas kisapaikoilla. Jo koppiin mentäessä alkaa ori pukkaamaan hikeä pelkästä ajatuksestakin ja perille päästyä saadaan yleensä pihalle ottaa hiestämärkä nelijalkainen. Lämmittelyt ovat ehdottoman tärkeät, jotta hevosen saisi keskittymään itse suoritukseen, eikä kaikkeen ympärillä olevaan hälinään. Riippuu ihan täysin valmistautumisesta, miten rata lopulta menee ja kuinka notkeasti Kuura siellä kulkee. Välillä mennään paremmin kuin kotona ikinä ja toisinaan taas tuntuu siltä, että yleisö voisi nauraa meidät ratsukkona kouluaitojen sisäpuolelta pihalle. Hiukan epätasainen suorittaja on todellakin kyseessä.

Muiden hevosten kanssa Kuura haluaa olla se the boss, vaikka joukossa olisikin joku sitä ylempiarvoisempi. Liekköhän kyseessä joku alemmuuskompleksi, jonka takia pitää pönkittää itsetuntoa kohtuuttomissa mitoissa. Niin tai näin, Kuuran tarhatoverien loimet ja päitset ovat harvemmin niitä ehjimpiä. Tammoista on turha edes puhua, niiden seurassa kun Kuura tuntuu sekoavan ihan täysin. Jos en omistaisi tallia, jossa on tarkoitus käyttää hevosia jalostuksessa, ruunauttaisin Kuuran varmaan tältä seisomalta.

i. VIR MVA Ch Moon Vauhkomieli KTK-II, YLA1, KRJ-I, SLA-I*, jälk. C
sph, rt, 145cm
ii. Koistilan Ludvig KTK-II, YLA2, KRJ-II, ERJ-III, SLA-II
sph, rt, 147cm
iii. Nokikolari 69 KTK-II
sph, rt, 146cm
iie. T.A. Varpunen
sh, prt, 153cm
ie. VIR MVA Ch Miks Mä C3 KTK-III
sph, rt, 148cm
iei. Liian Hyvä C3 KTK-II, YLA1, KRJ-I
sph, prt, 142cm
iee. Pikantin Maissi
sh, rt, 149cm
e. Moon Minerva YLA1, KRJ-I, SLA-I*, jälk. C
sh, rt, 155cm
ei. Hamekyttä HUI KTK-III, SV-I, KRJ-I
sh, prt, 155cm
eii. VIR MVA Ch Lakean Heikka KTK-II, YLA1, KRL-II
sh, prt, 158cm
eie. VIR MVA Ch Heinämäen Halla KTK-II, YLA2, KRJ-I, SLA-II
sh, vrt, 151cm
ee. Hienohelma RÖK YLA2, KRJ-II, SLA-III
sh, rt, 155cm
eei. Fiktion Omenavaras YLA2, SLA-III
sh, 154cm
eee. Himpulan Peppiina YLA2, SLA-III
sh, tprt, 158cm

Laajempi sukutaulu
Isälinja: Varjoton Varjo (9. polvi) - Emälinja: N.I.N. Kielo (10. polvi)

i. Moon Vauhkomieli, tuo komea rautias pikkuori, on valloittanut elämänsä aikana niin näyttelykehät kuin laatuarvostelutilaisuudetkin. Virtuaaliseksi muotovalioksi ja championiksi nimitetty sekä kakkospalkinnolla kantakirjattu Valde on omistajansa mukaan leppoisa kumppani, joka viilipyttymäinen luonne hämää useat monesti luulemaan suomenhevosta ruunaksi. Näyttelyarvonimien lisäksi ori on kisannut myös koulua varsin kunniakkaasti ja korkeimmillaan Vaativa B -tasolla vaikuttanut hevonen on palkittu myös KRJ-I -palkinnolla. Kyseistä palkintoa seuraavat myös YLA1 ja huikea SLA-I*, eikä jälkeläisluokka C ole myöskään mikään huono saavutus. Periyttämään Valde on päässyt omia taitojaan myös jälkikasvulle, jota sille onkin siunaantunut kymmenen kappaletta ainakin tällä hetkellä. Pähkinänkuoressaan parempaa isää ei todennäköisesti omalle hevoselleen voisikaan toivoa.

ii. Koistilan Ludvig on jo vanhempaa, edesmennyttä Moondancen asukaskuntaa. Moon Vauhkomielen tavoin Villekin oli rauhallinen ja vähemmän orimainen tapaus, jota kehuttiin näyttävistä liikkeistä. Silläkin kisattiin Vaativa B -tasolla koulua, mutta sen lisäksi osaamista riitti myös esteille, kenttään ja valjakkoon. Meriittilistaa ei tosiaankaan käy vähätteleminen tämänkään hevosen kohdalla, sieltä kun löytyy niin KTK-II, YLA1, KRJ-II, ERJ-II kuin SLA-II. 147cm korkea rautias sai elämänsä aikana kuusi kyvykästä jälkeläistä, joista melkein jokainen on palkittu jollakin palkinnolla. Vuoden 2013 alussa sattui traaginen onnettomuus tallin syttyessä tuleen ja Villen menehdyttyä 23-vuotiaana varmasti monen suureksi suruksi.

iii. Nokikolari 69 omasi ainakin varsin persoonallisen nimen, jos mitään muuta orista ei sattunut jäämään mieleen. Raadelman Hevostilalla asustanut KTK-II -palkittu suomenpienhevonen oli enemmänkin se suvun naistenmies, vaikka ratsastaessa kuulemma tilanne korjaantui täydellisesti. Ja pakkohan se on uskoakin, mikäli hevonen on vääntänyt vaativan A:n liikkeitä. Ilmeisesti Nolis ei kuitenkaan kisannut ihan sillä tasolla kuin pari hassua kertaa, mikä on ihme sen mahtaviin sijoituksiin nähden. Esteetkään eivät olleet hevoselle ratsastajineen mikään vieras juttu, päinvastoin ykkössijoja tuli paljonkin, kaikki tosin reippaasti alle metrin luokissa. II-palkinnolla kantakirjattu Nolis sai ilmeisesti neljä jälkeläistä ennen kuin kuoli vanhuuteen.

iie. Pakko se on todeta, aika harvoin sitä sattuu vastaan niinkin pitkään elänyt hevonen kuin T.A. Varpunen. Tämä punarautias supermummo eli mahtavat 35 vuotta, eikä ilmeisesti mitään huonoa elämää elänyt! Huikean ikänsä lisäksi koulutustasokin oli huikea, vaativa A ei ongelmia nimittäin tuottanut. Täysin puhtaasti koulupainotteinen, täysikokoisen suomenhevosen mittoihin kasvanut Varpu oli kiltti kuin mikä, eikä sillä ratsastaminen ollut mikään rangaistus. Hämmennys on kuitenkin suuri, ettei Varpu ilmeisesti käynyt missään laatuarvostelutilaisuuksissa, eikä jälkikasvuakaan pukannut maailmaan kuin kolmen varsan edestä. Tämä tamma sai ilmeisesti ottaa todella lunkisti elämässään!

ie. Miks Mä C3 omasi hauskan nimen ja melko lailla helpon luonteen. Helppo A -tasolle tosin sen koulutustasokin jäi, mutta eihän sekään mikään huono ole. Kouluradoilla menestys oli kuitenkin suurta ja niin muuten näyttelykehissäkin! Miksiä kiikutettiin vaikka minkälaisiin tilaisuuksiin, mutta se kannatti ehdottomasti, sillä III-palkinnolla kantakirjatun suomenpienhevosen ehdottomasti suurin saavutus oli VIR MVA Ch -meriitti. Toki ei käy myöskään unohtaminen viittä Moon-kasvattiliitteen alla olevaa varsaa, jotka tamma pyöräytti 23-vuotisen elämänsä aikana.

iei. Liian Hyvä C3 oli pikkuruinen, 142cm korkea punarautias. KTK-II -palkinto meni todellakin oikeaan osoitteeseen sen omatessa todella upean ulkonäön, saaden kehuja erityisesti hyvistä leimoista ja sopusuhtaisesta rungostaan. Hyvä oli luonteeltaan kuulemma todella nöyrä ja miellyttävä tapaus, joka teki ratsastaessa aina parhaansa. Kouluradat kävivät orilla sen elämän aikana erittäin tutuiksi ja mahtavan sijoitussaaliin kanssa kelpasikin käydä napsaisemassa itselleen KRJ-I -palkinto. Näiden lisäksi kehuja tuli myös yleislaatuarvostelusta, jossa palkinto oli mikäs muukaan kuin ykkönen! Hyvä jätti jälkeensä vain neljä jälkeläistä, se kun lopetettiin lopulta 22 vuoden iässä omistajan lopettaessa hevosharrastuksensa, eikä oria haluttu missään nimessä enää kiertoon.

iee. Pikantin Maissi oli liinaharjainen neitokainen, tällä kertaa ihan hevosmittoihin yltävä suomenhevonen. Hieman vaatimattomampi tamma kuitenkin oli, se ei nimittäin kovinkaan montaa kisaa kisannut elämänsä aikana ja nämäkin muusta suvusta poiketen Helppo B -tasolla. Koulupainotteista suomenhevosta ei vieti koskaan laatuarvosteluihin, joten jossain määrin se taisi jäädä hieman tuntemattomammaksi monille suomenhevosharrastajille, varsinkin varsoessaan vain yhden jälkeläisen maailmaan.


e. Mitä tulee Moon Minervaan, ei se todellakaan kalvennut esimerkiksi Kuuran isälle. Punarautias, 155cm korkea tamma kuoli vasta hiljattain, mutta se palkittiin elämänsä aikana YLA1, KRJ-I ja SLA-I* -palkinnoin, sekä jalkeläisluokka C -maininnalla. Ja kyllä vain, tamma oli myös varsin nätti, vaikkei sitä kantakirjaamassa käytykään. Luonne heilauttaa kuitenkin hienoa kokonaisuutta hiukan, Miina osasi nimittäin olla melkoisen laiska tapaus, eikä liikettä saatukaan aikaan ihan helpolla. Joka tapauksessa siitä löytyi aina silloin tällöin myös se hienon kouluratsun puoli, vaativa B -radat kuitenkin sujuivat sijoituksiin asti. Viiden varsan emä jätti jälkeensä kuitenkin hienon perimän, sitä ei käy missään nimessä kiistäminen.

ei. Viehättäväläistä laatuakin mahtuu Kuuran sukuun mukaan, Hamekyttä HUI osasi myös vaativamman kouluratsastuksen salat. Kyseinen punarautias menehtyi jo tosin vuonna 2014 pahaan suolikiertymään, mutta ennätti elämänsä aikana vierailla varsojen arviointitilaisuudessa saaden I-palkinnon sekä isompien sarjoissa napisen itselleen KTK-II ja KRJ-I -palkinnot. Hamppu ei ehkä ollut helpoin ratsastettava, mutta samalla aaltopituudelle päästyä sai orista niin mahdottoman paljon irti, josta hienot kilpailutuloksetkin kertovat. Loppuen lopuksi varsamäärä jäi neljään ja aivan varmasti tälläkin laatuorilla olisi useamman voinut vielä teetättää, mikäli vuosia olisi ennättänyt tulla vielä muutama lisää.

eii. Hamekyttä HUI:n isä Lakean Heikka oli ori, joka toisina päivinä oli mukava kuin mikä ja toisina se vaatikin sitten jo enemmän rajojen vetoa. Heikkaan kuitenkin selvästi panostettiin treenaamisessa ja siitä palkkioksi ori napsikin itselleen mukavasti koulusijoituksia lähinnä vaativa B -tasolla. Eikä siinä vielä kaikki, mahtuipa meriittilistaan vielä ne kaikki olennaisimmat; VIR MVA Ch, KTK-II, YLA1, KRL-II. Kiitosta tuli paljon hyvistä leimoista, mutta toki myös hieman kritiikkiä orin juoksijatyyppisestä ulkonäöstä ja raskaasta päästä. Seitsemän onnekasta varsaa sai kuitenkin Heikan isäkseen ja varmasti siinä samalla roppakaupalla hyvää perimää.

eie. Heinämäen Hallan kuvia katsellessa tulee palava halu nähdä tamma vielä joskus livenä. Toki tämä ei enää ole mahdollista, mutta uskomatonta, miten joku hevonen voi niin paljon viehättää omalla ulkonäöllään. Heinämäen kasvatti, Viehättävän asukki ylsi koulutustasoltaan vaativaan B:hen asti, kisaten tosin hyvin vaihtelevasti erilaisissa luokissa. Hallan luonne oli hyvätapainen, mutta siltä löytyi kuitenkin usein sitä vauhtiakin siihen pisteeseen, että vähempikin olisi saattanut paikoitellen riittää. Palkintolistaa kelpaa kuitenkin tämänkin tamman kohdalla tiirailla, sieltä kun löytyy taas VIR MVA Ch -nimike ja sen lisäksi KTK-II, YLA2, KRJ-I ja SLA-II -palkinnot. Ja mitä tulee jälkeläisiin, löytyy seitsemän seasta ainakin pari hiukan tutumpaa nimeä. Halla kuoli 31-vuotiaana ja sai aivan varmasti ansaitsemansa elämän.

ee. Hienohelma RÖK oli myös yksi niistä hevosista, jotka menehtyivät Moondancen tallipalossa vuonna 2013. Heidi oli kaiken kuulemani mukaan oikean unelmatamma luonteeltaan, sillä se otti kaiken uuden tai vanhankin vastaan rauhallisin mielin, vaikkakin ratsastaessa saattaa olla vireystasoltaan melko latautunut. Näyttävissä askelissa on kuitenkin mukava istua, eikä tämäkään tamma kalpene koulutustasossaan muille Kuuran sukulaisille. YLA2, KRJ-II ja SLA-III -palkinnot kruunaavat taas koko kokonaisuuden, eikä viisi varsaa ole todellakaan mikään huono saavutus elämän aikana tammalle. Heidi oli varmasti omistajalleen ja kasvattajalleen mieluisa hevonen.

eei. Ja pitäähän suomenhevosen suvusta fiktiolainenkin löytyä, Fiktion Omenavaras nimittäin! Tämä kyseinen koulupainotteinen ori oli 154cm korkea suomiputte, joka ikävä kyllä jäi vähän raakileenomaiselle tasolle. Kisatuloksia hevonen sai vain muutaman, eikä niistäkään oikein ole tietoa, monenneksi Omar sijoittui. Niin tai näin, ainakin luonne hevosella oli kohdallaan. Herrasmiesmäiseksi tituleerattu ori oli varsin kiltti tapaus, jolla oli aina hieman pilkettä silmäkulmassa. Jälkeläisiä se sai elämänsä aikana kolme kipaletta, joista osa ainakin on menestynyt ihan mukavanlaisesti.

eee. Himpulan Peppiina oli nätti tummanpunarautias, jolta löytyi luonnetta, muttei liiaksi - ainakaan ikävällä tavalla. Koulupainotteinen tamma kilpaili vaativalla tasolla asti ihan reippaanlaisesti, vaikkei kyllä käynyt sitten lajilaatiksissa ollenkaan. Sitä vastoin Katiska kiikutti kuitenkin oman suojattinsa muihin tilaisuuksiin ja sai Pepin kanssa sieltä kotiinvietäväksi YLA2 ja SLA-III -palkinnot. Tämä kaunokainen synnytti maailmaan kolme suloista varsaa, joista yksi edusti kauniimpaa sukupuolta.

4 jälkeläistä, joista 2 tammaa ja 2 oria
12.12.2014 o. Runon Routaporsas KTK-III, YLA1, KRJ-I, SLA-I, SV-II, jälk. B (e. Vaniman Rosette)
03.04.2015 o. Ventoksen Kuutamolla (e. Koivumäen Kuu)
10.10.2015 t. Ventoksen Neito Hädässä (e. Aavan Leidi)
30.01.2017 t. Ventoksen Kuuraheinä (e. Turhan Hektinen)
Kouluratsastus (6 voittoa)
01. | KRJ Cup - 31.10.2014 - Fiktio - Va B - 7/158
02. | KRJ Cup - 31.12.2014 - KK Bailador - Va B - 12/316

01. | VSR Cup - 31.10.2014 - Susiraja - Va B - 6/66
02. | VSR Cup - 31.03.2015 - Susiraja - Va B - 6/54

01. | KRJ - 29.06.2013 - Viehättävä - Va B - 5/70
02. | KRJ - 29.06.2013 - Fiktio - Va B - 2/40
03. | KRJ - 08.07.2013 - Viehättävä - Va B - 2/70
04. | KRJ - 12.07.2013 - Kasu ponies - Va B - 2/50
05. | KRJ - 22.08.2013 - Kilpailukeskus Reiter - Va B - 6/40
06. | KRJ - 24.08.2014 - Dainty - Va B - 2/30
07. | KRJ - 28.08.2014 - Kadotetut Suomenhevoset - Va B - 5/30
08. | KRJ - 30.08.2014 - Järviluoto - Va B - 8/100
09. | KRJ - 31.08.2014 - Järviluoto - Va B - 3/100
10. | KRJ - 01.09.2014 - Dainty - Va B - 1/30
11. | KRJ - 02.09.2014 - Järviluoto - Va B - 8/100
12. | KRJ - 03.09.2014 - Dainty - Va B - 2/30
13. | KRJ - 03.09.2014 - Dainty - Va B - 3/30
14. | KRJ - 04.09.2014 - Dainty - Va B - 3/30
15. | KRJ - 04.09.2014 - Mörkövaara - Va B - 4/40
16. | KRJ - 05.09.2014 - Dainty - Va B - 2/30
17. | KRJ - 06.09.2014 - Whispering Heaven - Va B - 4/30
18. | KRJ - 07.09.2014 - Järviluoto - Va B - 9/100
19. | KRJ - 07.09.2014 - 6 sins - Va B - 3/50
20. | KRJ - 08.09.2014 - 6 sins - Va B - 2/50
21. | KRJ - 08.09.2014 - Whispering Heaven - Va B - 3/30
22. | KRJ - 09.09.2014 - Dainty - Va B - 5/30
23. | KRJ - 09.09.2014 - Mörkövaara - Va B - 5/40
24. | KRJ - 09.09.2014 - Męl Seren - Va B - 5/30
25. | KRJ - 10.09.2014 - Mörkövaara - Va B - 5/40
26. | KRJ - 10.09.2014 - Wuki - Va B - 5/30
27. | KRJ - 10.09.2014 - Whispering Heaven - Va B - 4/30
28. | KRJ - 10.09.2014 - Breawa - Va B - 4/30
29. | KRJ - 11.09.2014 - Breawa - Va B - 4/30
30. | KRJ - 12.09.2014 - Mörkövaara - Va B - 2/40
31. | KRJ - 12.09.2014 - Mörkövaara - Va B - 1/40
32. | KRJ - 12.09.2014 - Kilpailukeskus Reiter - Va B - 1/30
33. | KRJ - 13.09.2014 - Mörkövaara - Va B - 10/100
34. | KRJ - 14.09.2014 - Seljasaaren Kartano - Va B - 4/100
35. | KRJ - 14.09.2014 - Fiktio - Va B - 6/40
36. | KRJ - 14.09.2014 - Kilpailukeskus Reiter - Va B - 3/30
37. | KRJ - 16.09.2014 - Aida Connemaras - Va B - 3/30
38. | KRJ - 16.09.2014 - VSPY - Va B - 3/30
39. | KRJ - 17.09.2014 - Stal Lycan - Va B - 8/93
40. | KRJ - 18.09.2014 - 6 sins - Va B - 7/50
41. | KRJ - 18.09.2014 - Kilpailukeskus Reiter - Va B - 3/30
42. | KRJ - 19.09.2014 - VSPY - Va B - 1/30
43. | KRJ - 23.09.2014 - Vanima - Va B - 1/30
44. | KRJ - 26.09.2014 - Devilsfair - Va B - 2/30
45. | KRJ - 28.09.2014 - Devilsfair - Va B - 3/30
46. | KRJ - 04.10.2014 - Aida Connemaras - Va B - 4/30
47. | KRJ - 05.10.2014 - Vanima - Va B - 5/30
48. | KRJ - 07.10.2014 - Aida Connemaras - Va B - 1/30
Näyttelyt
00. | NJ - 00.00.0000 - Paikka - Luokka - 00/00

Valmennukset

21.07.2016, Veera - kouluvalmennus, Va B
Tänään olisi ensimmäinen valmennussarja Ventoksen omistajalle yarenille ja tämän suomenhevosille. Ratsastuskentällä näkyi olevan jo ratsukko alkuverryttelemässä. Jäin hetkeksi aikaa katselemaan rautiaan suomenhevosoriin hieman matalaa raviliikettä. "Pistäppäs se hieman reippaammin eteen", huikkasin ja ratsastaja hieman hätkähti. "Sorry, täällä ollaan ihan ajatuksissa. En huomannut tuloasi", yaren vastasi hieman nolona. Nyökkäsin tyytyväisenä, kun yaren pisti Kuuran liikkumaan paremmin, vaikka heti näki, ettei ori ollut mikään helpoin ratsastettava.

Pyysin ratsukkoa lähteä tekemään ravikahdeksikkoa, jossa lävistäjällä tuli ottaa lisättyä ravia. Kuura hieman nakkeli ensiksi niskojansa ja puri kuolainta, kun yaren pyysi siltä lisäystä. Keskityimmekin saamaan orin pehmeämmäksi edestä ja työstämään ravia koko kropallansa. Raviympyröillä ori hieman toisinaan puski pohkeesta läpi ja yaren sai tosissaan tehdä töitä oriinsa selässä. Kärsivällisellä ja määrätietoisilla toistoilla Kuura lähti pikkuhiljaa etenemään paremmassa muodossa ja sen ravi alkoi näyttämään todella kivalta. "Paras ravilisäys tähän mennessä, tähän onkin sitten hyvä päättää tämä harjoitus", huikkasin ratsukolle. Ravitehtävän jälkeen lähdimme työstämään laukkaa, joka tehtiin tänään keskiympyrällä. Kuura muuttui taas hieman kovaksi edestä, mutta nyt yaren sai työstettyä oriinsa nopeammin paremmaksi kuin ravissa. Laukkaan haimme lisää terävyyttä ja eteenpäinpyrkimystä.

Valmennuksen lopussa keskityimme saamaan Kuuran ravaamaan rennosti hieman pidemmällä ohjastuntumalla. Alkuunsa ori hieman juoksi alta pois, mutta rauhoittui pian. Loppukommenteiksi annoin ratsukolle pisteet yarenin sinnikkyydestä ja Kuuran kivasta ravista, jota se oli lopussa esittänyt. Ratsukko saisi vielä treenata eteenpäinpyrkimystä ja terävyyttä, joka kyllä lähtisi luistamaan, kun ratsukon yhteinen sävel löytyisi, josta olimme tänään jo saaneet hyviä välähdyksiä.

22.07.2016, Tuulia T. - kouluvalmennus, Va B
Virkistävän kahvitauon jälkeen kävelin edeltä kentälle, minne yaren pian minua seurasi rautiaan Kuura-oriinsa kanssa. Yaren oli etukäteen kertonut Kuuran olevan melko nihkeä hevonen, joka pitkästyi helposti, joten suunnittelin tekeväni kanssanne paljon erilaisia pikkuharjoituksia oriin mielenkiinnon säilyttämiseksi. Suunnattuanne uralle käskin sinua tekemään paljon erilaisia kiemuroita ja ympyröitä eri askellajeissa tempoa vaihdellen, jotta ori vertyisi kunnolla. Aluksi ori vaikutti jokseenkin nihkeältä, mutta vähittelen sait siihen lisää liikettä, jolloin annoin teille luvan siirtyä hetkeksi vapaaseen käyntiin siksi aikaa, kun selitin tunnin ensimmäisen tehtävän. Ensimmäiseksi harjoittelisimme puoliympyröitä halkaisijaltaan 20 metriä kootussa ravissa molempiin suuntiin. Tämä ei tuottanut teille suurempia vaikeuksia, joten toistettuanne tehtävän pariin otteeseen siirryin selittämään seuraavaa tehtävää. Jatkaisimme edelleen puoliympyröiden parissa, mutta tällä kertaa laukassa siten, että FD-kirjainten kohdalla tulisi puoliympyrä oikealle. D-kirjaimen kohdalla lähtisitte seuraamaan keskilinjaa tehden laukanvaihdon käynnin kautta D-ja L-kirjaimen välissä, mitä seuraisi puoliympyrä vasemmalle LV-kirjainten kohdalla. Puoliympyrät sujuivat teiltä heti ongelmitta, mutta laukanvaihto vain yhden käyntiaskeleen kautta tuotti teille aluksi ongelmia. Kehotinkin sinua antamaan voimakkaammat laukka-avut oriille käyntiaskeleen jälkeen, jolloin myös laukanvaihdot alkoivat sujua.

Tässä vaiheessa annoin teille luvan siirtyä vapaaseen käyntiin siksi aikaa, kun selitin teille tunnin viimeisen tehtävän. Tunnin lopuksi harjoittelisimme täyskäännöksiä takaosalla vasemmalle ja oikealle kootussa käynnissä. Käveltyänne hetken aikaa vapain ohjin annoin teille luvan aloittaa tämän viimeisen tehtävän teon siten, että tekisitte täyskäännöksen takaosalla vasemmalle G-kirjaimen kohdalla ja täyskäännöksen takaosalla oikealle L-kirjaimen kohdalla. Ensimmäisillä yrityksillä oriin takaosa puski ulos taivutuksesta, joten käskin sinua säännöstelemään taivutusta paremmin ulko-ohjalla ja ulkopohkeella. Kommenttieni jälkeen täyskäännöksenne takaosalla alkoivat sujua huomattavasti paremmin ja parin onnistuneen suorituksen jälkeen annoin teille luvan hoitaa loppuveryttelyt vapaassa käynnissä. Tallityöntekijän tuodessa seuraavan ratsusi, komensin teidät kaartoon kentän keskelle ja pitelin Kuuraa aloillaan sen aikaa, että saatoit tallityöntekijän avustuksella kivuta seuraavan ratsusi selkään.

23.07.2016, Rinaz - kouluvalmennus, Va B
Seurasin rautiaan suomenhevosorin menoa maneesin ovelta, kun Yaren verrytteli oriaan selästä käsin. Kuura vaikutti näin ulkopuolisen silmään mukavalta ratsastettavalta, mutta oli verryttelyssä hivenen taipumaton, eikä askeleissa ollut tarmoa ja ponnekkuutta. Näyttävyyttä tulisi kuitenkin varmasti, kunhan laitettaisiin ensin Kuura kunnolla töihin.

Päivän sana tulisi olemaan lisätyt askellajit ja eteenpäinpyrkimys, joten aloitimme valmennuksen temponmuutoksilla. Näiden harjoitteiden lisäksi halusimme Kuuran taipumaan rehellisesti, joten mikäs sen parempi kuin tehdä voltteja ja ympyröitä. Ori alkoi Yarenin päättäväisen ratsastuksen johdosta olemaan hyvin mukana menossa, joten se alkoi tekemään töitä yhä enemmän omalla moottorillaan. Tämä oli tietenkin tärkeää temponmuutosten kannalta, jotka sujuivat hyvin ratsukolta. Näitä tehtiin ravissa ja laukassa niin suoralla kuin ympyrälläkin. Kuura oli hyvässä muodossa ja kuolaintuella, mutta ryhdikkyyttä olisi saanut olla lisää, jotta kuolaintuntuma kevenisi ja painoa siirtyisi enemmän takaosalle.

Hetken hengähdystauon jälkeen uusi tehtävä painottui lävistäjille ja suunnanvaihdoksiin, sillä lävistäjillä treenattiin lisättyjä askellajeja. Aloitimme ravista, jonka askeleet osoittautuivat Kuuralle helpoiksi pidentää. Se otti reippaasti ilmaa etujalkojensa alle ja Yarenin ei tarvinnut tehdä juuri muuta kuin antaa sille tilaa ja eteenpäinvieviä apuja. Laukassa juttu oli eri, sillä orin energia kanavoitui aivan liian paljon ylöspäin: hevonen kulki liian pyöreästi ja kokosi itseään. Ratsastajan täytyi siis ikään kuin paimentaa sitä enemmän eteen ja samalla myötäämällä jopa korostetusti ohjista. Tämän myötä Kuura alkoi hoksaamaan lisätyn laukan ideaa paremmin ja askellaji rupesi näyttämään varsin hyvältä. Teimme loppuverryttelyksi erilaisia pieniä tehtäviä käynnissä, joihin ori jaksoi keskittyä vauhdintäytteisen valmennuksen jälkeen.

28.01.2017, omistaja - kouluvalmennus, Va B
Katrin oli tarkoitus tulla tänäänkin valmentamaan minua ja Kuuraa, mutta koska hän oli sairastunut äkillisesti varsin aggressiiviseen flunssaan, tulin siihen tulokseen, etten kumminkaan jättäisi suunnitelmiani puolitiehen. Niinpä suuntasinkin yksinään rautiaan orini kanssa ulkokentälle, pieni pakkanen kun ei paljoa menoamme häiritsisi ja olisihan se nyt aina mukavaa vaihtelua sille ainaiselle maneesissa työskentelylle. Ori allani pärskähteli jo malttamattomasti, joka ei yllättänyt minua tippaakaan. Kuuralla oli loppusyksystä lähtien ollut hiukan kevyempi jakso menossa sen alettua ontumaan lokakuun alussa ja eläinlääkärin todettua, että orin jalassa oli pieni venähdys. Nyt vähitellen liikuntaa oli pystytty lisäämään, mikä oli aika tervetullutta paljon treenatun hevosen pääkopalle...

Pakko myöntää, että normaalisti aika hienosti sujuvat avo- ja sulkutaivutukset olivat nyt hyvinkin nopeatempoisia ja hätäisesti läpi juostuja. Huokaisin syvään ja päätin ottaa väliin hiukan laukkaa, jos se saisi pahimmat Kuuran menohalut hiipumaan. Tähän väliin oli kuitenkin ihan turha ottaa koottuja laukkoja tai vaihtoja - menoksi vain! Ainakin saatoin tässä vaiheessa olla täysin varma siitä, että rautiaan jalka oli parantunut aivan täydellisesti, niin hyvin se pisti jalkaa kyllä toisen eteen. Vaikka vauhti oli hurja, pysyi Kuura kumma kyllä koko ajan käsissä, eikä tuntuma suuhun kadonnut missään vaiheessa. Kun pahimmat höyryt alkoivat olla poissa ja letkeys oli ruvennut astumaan kuvaan, muuttui ääni kellossa ihan kokonaan. "Hyvä poika, muistuuhan ne hommat mieleen!" hihkaisin varsin tyytyväisenä saatuamme juuri avotaivutuksen loppuun asti ilman harha-askelia.

Kokoaminekaan ei ollut enää mikään ongelma ja minusta alkoi tuntumaan oikeasti siltä, että Kuurakin alkoi taas muistamaan työnteon mukavat puolet, vaikka oli todennäköisesti alkuun hiukan hangoitellut sitä vastaan pitkän loman jäljiltä. Laukanvaihdot olivat alkuun vähän epätarkkoja ja rikkonaisia, mutta nekin alkoivat sieltä hiljalleen onnistumaan. "Eiköhän me olla jo rehkitty koko päivän edestä", totesin lopulta ja taputin oria kiitollisena kaulalle antaen samalla pitkät ohjat.

01.02.2017, omistaja - kouluvalmennus, Va B
"Pahimmat energiat on taidettu saada purettua?" Katri kysyi minulta naureskellen ja irvistelin hänelle ilkikuriseen sävyyn. Kuura oli laittanut minut viime päivinä melkoiselle koetukselle vedettyään melkoista kyytiä, ainakin jokaisen treenin alkumetreillä. Joka kerran se oli kuitenkin lopulta ottanut rauhallisemman kannan ja tällä kerralla vaikutti siltä, että hillitympi käytös saattaisi alkaa jo heti alkumetreillä. Ulkona ulvoi pienoinen tuuli, mutta se ei meitä häirinnyt maneesin uumeniin asti. Veikkaan tosin, että ulkokentällä meno olisikin saattanut olla moisen sään takia ihan eri luokkaansa, harva hevonen kun ei hirveämmin nauttinut puuskista ja korvissa ujeltavasta tuulesta...

Kokoaminen sujui alusta lähtien halutulla tavalla, eikä se kadonnut lisätyissäkään askellajeissa. Kuura tuntui venyttävän askeliaan oikein superteholla ja laittoi hyvin oman selkänsäkin työskentelemään. Toki sain tästä kiittää myös itseänikin, ori kun ei ihan mikään automaatti ollut. Avo- ja sulkutaivutukset sujuivat käynnissä ja ravissa myös varsin kiitettävästi, joskin hetken aikaa piti hakea jaloille oikeaa linjaa. "Muista oikeaoppinen asetus, älä odota Kuuran tekevän kaikkea itse!" Katri kailotti maneesin katsomon luota. "Niinhän minä muistankin, luuletko tämän toimivan näin hyvin omatoimisesti", mäkätin takaisin, mutta ilmeisesti en ollut tälläkään kerralla tarpeeksi vakuuttava, sillä sain vanhemman naisen kasvoille vain hymyn aikaan. Laukassa sulkutaivutus tuottikin jo sitten suurempia vaikeuksia, Kuuralta kun tuntui keskittyminen loppuvan kokonaan. "Kamoon, tämähän on ollut aina sinulle kuin lastenleikkiä..." huokaisin syvään ja korjasin omaa istuntaani tehden samalla pohjeavustani vieläkin selkeämmän.

"Muista kokoaminen, muista kokoaminen..." valmentajani jankkasi jälleen ja tunsin vedon loppuvan itsestäni kokonaan. Laukkatyöskentely otti voimille hevosen kanssa, joka rauhoittumisestaan huolimatta oli edelleenkin aika hanakasti lisäämässä vauhtia. Sulkutaivutuksessa orin oli pitänyt keskittää voimansa enemmän jalkojensa asettelemiseen, mutta suoralla uralla kaasu löytyi yllättävänkin nopeasti. Kaikesta huolimatta päätimme vielä yhteistuumin kokeilla laukanvaihtoja loppuun, tosin ei ihan joka toisella askeleella kuitenkaan. Päätimme ottaa vähän lunkimmin ja Katrin pyysi meitä ottamaan aina lyhyen pätkän laukkaa vaihtojen välissä. Kuura puski alkuun melko reippaaseen tahtiin eteenpäin, mutta vauhti asettui, kun se tajusi jutun juonen ja muisti minun olevan se selässä istuva henkilö. Pakko myöntää, kyllähän tämä aika onnistuneesti meni!

Päiväkirjamerkinnät

06.08.2014, omistaja
"Pitäisikö minun itkeä vai nauraa, kun sinä kiikutat tänne tuollaisia petoja minun kiusakseni..." totisen näköinen tallityöntekijäni sanoi minulle siinä vaiheessa, kun olin saanut Kuuran ryminällä trailerista ulos. Ori pärskyi minkä ennätti ja kuten nähdessäni sen jo Moondancessa, tälläkin kertaa se muljautteli silmiään ikävänlaatuisesti. Se ei oikein suostunut päästämään ketään lähelleen ja väläytteli jopa hampaita, jos joku yritti sitä lähestyä. Vaikka minuakin hiukan arvellutti se, milloin hammasrivistö uppoaisi minun käsivarteeni, pidin kuitenkin tiukasti kiinni orin riimunnarusta ja annoin sen hetken aikaa seista jännittyneenä vierelläni. Olin aika varma siitä, ettei Kuuraa oltu ikinä pahoinpidelty, mutta varmaankin vähäinen liikunta ja jatkuvasti vaihtuva koti stressasivat sitä niin paljon, ettei se enää tiennyt, mitä tehdä. Lähdin taluttelemaan oria hiljakseen tallia kohti muiden paikalla olevien ihmisten kaikotessa hyvän matkan päähän hevosen takalistosta ja toivoin, että kaikki muut olivat todellakin väärässä tämän suhteen. Oli minulla aikaisempaakin kokemusta tällaisista tapauksista, eikä minusta Kuura vaikuttanut kuitenkaan täysin mahdottomalta tapaukselta. Aivan varmasti se muuttuisi kiltimmäksi kaikkia kohtaan, kunhan ensin kotiutuisi ja näkisi, että sillä oli oikeasti ympärillä ihmisiä, joihin se voisi luottaa. Laskin orin valmiiksi laittamaani karsinaan, jonne Kuura menikin sellaisella vauhdilla, että melkein kaatoi minut kumoon. Ensimmäisenä oli kupin tarkistus ja kun hevonen totesi sen ammottavan tyhjyyttä, laski se päänsä vauhdikkaasti heinäkasaan ja alkoi nyhtämään siitä korsia nostaen aina pään heti sen jälkeen ylös ja pälyillen epäluuloisena minua ja ympäristöään. Huokasin syvään ja katselin uutta ostostani vielä hetken aikaa ennen kuin minun oli lopulta pakko lähteä hoitamaan muita hevosiani. Varmaan Kuurallekin kelpasi, että se sai olla hetken aikaa yksinään ja tutustua rauhassa ympäristöönsä.

30.07.2016, Hazel
Ventoksessa vierailuni toisena päivänä lähdimme yarenin kanssa yhdessä tuumin maastoon. Ulkona oli juuri nähty sitä tyypillistä Suomen kesäsäätä - sadetta. Nyt aurinko kuitenkin paistoi nätisti ja oli juuri sopiva keli maastoiluun. Tällä kertaa sain ratsukseni rautiaan Kuuran, kun yaren puolestaan otti Ainon, johon olin edellispäivänä saanut tutustua. Hevoset olivat olleet sisällä syömässä päiväruokaansa, joten sain kiittää onneani, ettei minun tarvinnut lähteä armottomaan hevosjahtiin. Olin kuullut, että oria on lähes mahdoton saada kiinni, joten ajatus hevosen perässä juoksemisesta ei ollut erityisen houkutteleva. Tallissa oli melko rauhallista, eikä tallilaisia näkynyt juurikaan. Kuura liikehti koko ajan harjatessani tätä ja tarkkaili tekemisiäni. Se antoi harjata itsensä kauttaaltaan ja kavioiden puhdistuskin onnistui. Mutta auta armias, kun pääsin orin luokse satulan kanssa. Korvat kääntyivät luimuun saman tien ja vyötä kiristäessäni sain lähes tuntea orin purukaluston käsivarressani. Karsinasta kaikui hiljaisen yksinäisen muminani joukosta topakoita komennuksia ja taisi muutama kirosanakin lipsahtaa.

Kun istuin orin selässä tallipihalla, saatoin vihdoin huokaista helpotuksesta. Kuura ei todellakaan ollut päästänyt minua helpolla. Matka alkoi reippaassa tahdissa. Hevoset kävelivät perätysten ensin hiekkatien yli ja sen jälkeen melko kapealla polulla metsän siimekseen. Rupattelimme hyväntuulisesti niitä näitä. Hevoset tarpoivat reippaassa vauhdissa ja taisinkin ensimmäistä kertaa nähdä Kuuran korvat höröllä. Ilma oli mukavan raikas ja virkistävä, jonka ansiosta hevostenkin menohalut tuntuivat herkistyvän. Poikkesimme polulta leveämmälle, pururadan tapaiselle leveälle polulle. En voinut olla ihastelematta kauempana häämöttävää järvimaisemaa, jota kohti olimme hyvää vauhtia laskeutumassa. Ottaessamme ravia Kuuraa ei tarvinnut paljoa käskeä, kun se tuli Ainon vierelle. Ravasimme vierekkäin jonkin matkaa loivasti mutkittelevaa polkua pitkin hiljentäen lopulta käyntiin alamäessä. Nojasin hieman taaksepäin kiiinnittäen samalla huomiota parin sadan metrin päässä olevaan rantaan. Alamäen jälkeen kävelimme rantaan saakka, jossa päätimme kahlata vähän matkaa. Kuura oli aluksi epäileväinen ja jähmettyikin täysin vesirajaan. Kannustaessani sitä se otti kuitenkin äkillisen loikan kohti vettä ja järkyttyneenä ravasi suoraan veteen. Hyvän tasapainoni ansiosta selvisin horjahduksella.

Hetken naureskeltuamme ja hevosten kahlattua tarpeeksi lähdimme takaisinpäin. Reittivalintaan kuului kuitenkin hieman pidempi tie aivan rannan vieressä. Leveällä hiekkatiellä oli hyvä tilaisuus ottaa pitempikin pätkä laukkaa, eikä tilaisuus jäänyt käyttämättä. Kuura oli selvästi innoissaan, eikä sitä todellakaan tarvinnut hoputtaa. Tuo pyrähti uskomattoman nopeasti täyteen vauhtiin ja sainkin enemmänkin pidätellä orin menohaluja. Myös Aino innostui kovempaan vauhtiin ja matka taittuikin varsin nopeasti. Laukkasimme melko pitkän pätkän, jonka jälkeen hidastimme hetkeksi käyntiin. Edessä oli jonkin verran ylämäkeä, jonka etenimme käynnissä hieman pidemmällä ohjalla. Kumpareiden jälkeen tuli hyvä laukkasuora, johon nostimme laukan uudestaan, tosin rauhallisemmassa tahdissa edeten. Laukan jälkeen hidastimme raviin ja ravin kautta hiljalleen käyntiin. Hymyn kiiriessä kasvoilleni taputin orin kaulaa ja kehuin sitä kovasti. Hetken päästä punainen tallirakennus pilkotti jo puiden takaa, joka tiesi pian päättyvää ratsastusretkeä.

10.09.2016, Tuulia T.
Kaarsin Ventoksen pihaan juuri sopivasti iltatallin aikaan ja huomasin kaikilla olevan kova kiire hevosten sisäänottamisessa ja ruokkimisessa, joten etsin oitis käsiini yarenin kysyäkseni tältä, voisinko jotenkin olla avuksi. Nainen sanoi, että parhaiten olisin avuksi, mikäli saisin Kuuran tarhasta sisälle talliin. Myönnyin ilomielin, tietämättä lainkaan mihin olin itseni pistänyt, sillä ajattelin ettei yhden hevosen tarhasta kiinni saaminen ja sisään tuominen voisi olla hankalaa. Nappasin mukaani riimunnarun tallin satulahuoneesta ennen kuin suuntasin saamieni ohjeiden mukaisesti tarhalle, missä Kuura-niminen hevonen majaili. Tarhalle saavuttuani huomasin heti, ettei Kuuran kiinni saaminen tulisi olemaan helppoa, sillä ori katsoi minua tarhan perältä naamallaan etpäs saa kiinni -ilme. Huokaisten aloin penkomaan taskujani ja löysin kuin löysinkin toisesta taskustani litistyneen pienen porkkanan, jonka avulla yritin houkutella Kuuraa tulemaan lähemmäksi. Ori tuntui suorastaan nauravan säälittävälle porkkananpalalle kädessäni ja juoksi karkuun aina, kun pääsin kiinniotto-etäisyydelle.

Lopulta annoin periksi ja suuntasin takaisin tallille Kuuran katseen pistellessä selkääni kysyäkseni jotakuta apuun vallattoman oriin kiinniottamisessa. Tallilla huomasin iltatoimien teon olevan lopuillaan, joten etsin käsiini yarenin, joka huokaisten lupasi tulla auttamaan, selitettyäni tälle tilanteen. Kaksisteenkin siinä meni hetki, mutta lopulta saimme ahdistettua oriin tarhan kulmaukseen, jolloin vikkelästi napsautin riimunnarun kiinni valittavan oriin riimuun. Yllätyksekseni Kuura oli kuitenkin hyvä hävijä, sillä jouduttuaan kiinni se seurasi rauhallisesti perässäni talliin, missä sen karsinassa sitä odottelivatkin jo iltakaurat, joiden kimppuun ori oitis syöksyi karsinaansa päästyään. Jätimme oriin syömään rauhassa ja lukittuamme tallinovet poistuimme yarenin kotitaloon syömään iltapalaa ja nukkumaan.

18.09.2016, tallityöntekijä Saana (Break)
"Tulin heti kun kuulin, onko kaikki kunnossa?" kysyin heti ensitöikseni kiirehtiessäni sisään tallin toimiston ovesta. "Jonna ja Suvi lähtivät etsimään kadonneita hevosia yarenin johdolla joku puoli tuntia sitten, muut ovat korjaamassa rikkoutunutta aitaa", Tiina selitti kaataessaan kahvinporoja kahvinkeittimeen. Kello oli hädintuskin puoli kahdeksan aamulla, mutta yarenin puhelu oli herättänyt minut jo aamuvarhaisella; yöllä riehunut syysmyrsky oli kaatanut puita ja yksi kuusista oli rysähtänyt suoraan hevostarhan aidan päällä. Siinä vaiheessa, kun yaren oli herännyt myrskyn ääniin ja mennyt hakemaan pihattotarhaan yöksi jääneitä hevosia, oli puu jo ehtinyt kaatua aidan päälle eikä hevosia näkynyt missään. "Mitkä hevoset puuttuu? Ja tuliko muita tuhoja?" kysyin huolestuneena, myrskyt osasivat välillä olla hyvinkin rajuja. "Kuura ja Huugo ja ei onneksi, paitsi tietysti sähköt on vieläkin poissa", Tiina pyöräytti silmiään napsauttaessaan kahvinkeittimen virtanappia – turhaan. "Yaren lupasi soittaa jos he..." Tiinan lausahdus jäi kuitenkin kesken, kun toimiston puhelin pirahti soimaan. Tiinan vastatessa astuin lähemmäs toivoen, että soittaja olisi yaren ja tällä olisi toivon mukaan myös hyviä uutisia kerrottavanaan. Palautin samalla mieleeni, mistä hevosista oli kyse, laiskansutjakka Huugo tuskin oli lähtenyt kauaksi kotoa mutta Kuura... Siitä en ollut laisinkaan varma. "Se oli yaren, he ovat löytäneet hevoset ja tulossa kotiin! Hän käski menemään kaurasankojen kanssa pihalle vastaan, Kuura ei kuulemma antaudu kiinni..." Jostain syystä en yhtään ihmetellyt asiaa, mutta sen enemmittä mutinoitta kiirehdimme toteuttamaan yarenin toivetta.

Eikä meidän kauaa tarvinnut seistä pihamaalla tyhjänpantteina, kun pihatieltä alkoi kuulua jo tasainen kavioiden kopse. Ensimmäisenä esiin ratsasti yaren taluttaen perässään Huugoa ja häntä seurasivat Jonna sekä Suvi omien ratsujensa selässä. Ja lopulta, porukan viimeisenä, esiin ravasi myös rautias suomenhevosori Kuura. Tosin päätään nakellen ja muita väistellen, vaikka se oli selvästi juossut itsensä yön aikana hikeen, ei ori osoittanut kuitenkaan pienintäkään väsymyksen merkkiä. "Kuura... hei kaveri, älähän nyt viitsi", yritin maanitella raudikkoa ravistellen samalla houkuttelevasti kaurasankoa käsissäni. Jyvien ropina sankon pohjalla herätti kyllä Huugon mielenkiinnon ja korvat sivuilla löntystänyt tummanpunarautias olikin tiputtaa yarenin satulasta päättäessään suunnata rehusankolle kesken kaiken. Kuura sen sijaan muljautteli vain silmänvalkuaisiaan ja säikkyi Tiinaa, sännäten tallinnurkalle sieraimet suurina. "Hei älähän nyt viitsi pöljäillä, etköhän sinäkin ole saanut juosta tarpeeksi jo tälle aamulle?" huokaisin ja vilkaisin Tiinaa, joka pudisti päätään turhautuneena, kun Kuura karkasi jälleen kerran kauemmas. "Ehkä meidän pitäisi lassota se", Tiina ehdotti ja minä naurahdin. "Njoo... sano jos näet sellaisen cowboyn, niin hän voi opettaa minuakin", virnuilin ennen kuin käänsin huokaisten katseeni takaisin Kuuraan. Tässä sitä menisi vielä koko aamu. Ja niin siinä itseasiassa menikin, kunnes lopulta onnistuimme Tiinan kanssa paimentamaan Kuuran tyhjään tarhaan ja saimme orin yksissä tuumin kiinni sieltä. Tai sitten Kuuralta vain lopultakin loppui voimat. Niin tai näin, hikisinä mutta voitonriemuisina pääsimme lopulta taluttamaan orin talliin tarkastettavaksi yön seikkailujen jäljiltä.

03.10.2016, tallityöntekijä Saana (Break)
"Hei ei ole totta, ontuuko Kuura?!" huudahdin huolestuneena jo muutaman ravi-askeleen jälkeen. Yritin tähyillä selästä käsin ensin raudikon jalkoihin, mutta tuntiessani orin askeltavan epätasaisesti allani, pysäytin Kuuran vaistomaisesti ja heilautin itseni alas satulasta. Kumarruin tunnustelemaan Kuuran jalat läpi ja toden totta, orin vasen etujalka tuntui ehkä aivan aavistuksen oikeaa lämpimämmältä. Kuura pärskähti ja koukisti jalkaansa töytäisten minua turvallaan kärsimättömästi. "Sooh... maltahan nyt hetki", mutisin ja suoristautuessani päätin taluttaa oria hetken nähdäkseni, miltä ontuminen näyttäisi maasta käsin. Nostin nopeasti jalustimet satulan päälle ennen kuin maiskautin orin liikkeelle. Nyt liikerata näytti kuitenkin aikalailla puhtaalta, Kuura näytti astuvan kaikille jaloilleen ihan normaalisti, mutta siinä vaiheessa kun maiskautin sen raviin, olin jälleen huomaavina pientä nilkutuksen kaltaista liikettä. "Käynkö hakemassa yarenin?" kentän laidalla tilannetta seurannut Tiina huikkasi. "Käy vaan, minä tuon Kuuran siihen tallipihalle", sanoin ja työnsin Kuuran turvan kauemmas orin luimistellessa tyytymättömänä, kun se ei päässytkään liikkumaan tämän enempää.

Sillä välin kun Tiina läksi hakemaan tallinomistajaa, nostin ohjat kaulalta ja kiepautin jalustimet ylös ennen kuin talutin Kuuran pois kentältä ja pihan läpi lähemmäs tallin ovia. Yarenin ja Tiinan tullessa paikalle Kuura viskoi jo kärsimättömänä päätään, mutta pysyi kuitenkin vielä aloillaan. "Kuurako ontuu?" yaren kysyi kumartuessaan orin etujalkojen puoleen. "Jep, sen puolen etujalkaa... mutta ihan vähän vaan, oikeastaan sen huomaa kunnolla vaan ravissa", selitin tiukentaessani otettani Kuuran ohjista, orin töniessä minua jälleen päällään. "En tiedä, onnistuikohan se sittenkin loukkaamaan itsensä silloin taannoisella karkureissulla", spekuloin yarenin suoristautuessa. "Juoksutahan sitä edes takaisin, niin katsotaan miltä se näyttää. Turvotusta ei ainakaan ole kovin paljoa", tallinomistaja kehotti ja seurasi sitten silmä tarkkana, kun maiskautin Kuuran raviin tallipihalla. "Joo, kyllä se vähän ontuu. Otahan se sisälle, niin kylmätään jalkaa ja katsotaan sitten tarvitseeko soittaa eläinlääkärille. Toivon mukaan kyse on vain jostain tärähdyksestä eikä mistään sen vakavammasta", yaren totesi mietteliäänä ja nyökkäsin vastaukseksi taputtaessani samalla Kuuraa kaulalle. Toivottavasti tosiaan.

03.02.2017, omistaja
Pitkät harjanvedot hellivät rautiaan pitkää talvikarvaa ja ihme kyllä tällä kertaa Kuura jopa malttoi seisoa paikoillaan. Ajatukseni eivät voineet olla harhailematta taas jonnekin kaukaisuuteen, mikä ei taas ollut mitään uutta. Tällä kertaa mietiskelin sitä, miten paljon asiat olivat muuttuneet yhteisten vuosiemme varrella. Kuura oli alkuun ollut jopa hermoheikko ja osoittanut selvästi, ettei todellakaan luottanut minuun tai varsinkaan kehenkään muuhun tallin henkilökuntaan. Ori oli koittanut tehdä minunkin olostani mahdollisimman epämukavan, mutta pitkällä pinnalla ja kovalla työllä oltiin päästy siihen pisteeseen, että Kuura oli eräänä kauniina päivänä hörähtänyt minulle kävellessäni kohti sen tarhaa. Tuo sulosointuinen ääni oli jäänyt mieleeni varmasti iäksi ja toki se ei ollut jäänyt ainoaksi kerraksi. Se tunne oli kuitenkin sanoinkuvaamaton, että sait vihdoinkin jonkun sellaisen luottamuksen, jonka eteen olit pitkään tehnyt töitä.

Toki minun oli pitänyt näistä ilouutisista viestittää heti hevosen kasvattajallekin ja kailotin tätä asiaa myös jokaiselle muulle vastaantulevalle henkilölle. Tallin tontin sisäpuolella kylläkin, en nyt sentään kaupungilla tai lähikaupassa... Ja se, miten Kuurasta oli alkanut paljastumaan kaikki se potentiaali, kun oikein jaksoi vain kaivella ja treenata! Tänä päivänä saatoin vain todeta, että olin ihan oikeasti onnistunut tekemään tästä suomenhevosesta sen, mistä olin alusta alkaenkin haaveillut. Yhteinen polkumme oli hyvin erilainen verrattuna esimerkiksi varsan koulutukseen, aikuisen hevosen kouliminen uudestaan oli huomattavan paljon raskaampaa ja haastavampaa, mutta ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoista. Nostalgiset aatteeni katkesivat siihen, kun joku käveli ohitsemme ja Kuura loi naamalleen niin ilkeän ilmeen, että olisi voinut vaikka tappaa sillä. No joo, oli siellä sisimmässä vieläkin se sama vanha hapannaama...

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196, kuvat © kasvattaja | Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse