Suomalaisella maaseudulla

Ventos sijaitsee Pohjois-Karjalan kauniilla kannaksilla ja antaa mahdollisuudet monenlaiseen toimintaan. Maasto on monipuolinen ja lukuisat lammet ja järvet antavat tallilaisille mahdollisuuden käydä välillä pulahtamassa vedessä hevosineen. Niittyjä ja peltoja on silmin kantamattomiin, eikä kotoisissa havupuuvaltaisissa metsiköissäkään ole valittamista. Ventos sijaitsee ihan maalla, eikä tarvitse pelätä henkensä kaupalla, että hevonen juoksisi metsäreissulla moottoritielle tai joku hurjapää eksyisi noin vain hurjastelemaan tallin lähistölle. Valitettavasti emme voi tarjota kilometrien pituisia, hienoa hiekkaa täynnä olevia hiekkarantoja meren tuntumassa, emmekä lumisilla vuorenhuipuilla viimeisteltyjä vuorirykelmiä, mutta voimme tarjota mahtavan elämyksen Suomen omassa perinnemaisemassa. Tosin yaren hulluna varmaan päättää vielä joskus laittaa jonkun rakennuttamaan hänelle oman hiekkarannan, se kun jaksaa vieläkin pikkutyttömäisesti uneksia rannalla laukkailuista auringonlaskussa.

Pitkä ja kiemurainen hiekkatie johdattaa sinut Ventokseen ja sitä ympäröi kauniit puukujat. Tallin pihapiiri koostuu tallin omistajan asuinrakennuksesta ja vähän matkan päässä sijaitsevasta suuren suuresta tallirakennuksesta. Punavalkoisessa tallissa on kaksi osastoa, jotka kätkevät erikseen sisälleen tammat ja orit. Näitä siivekkeitä yhdistää pienikokoinen huone, jonne hevosten varusteet ja rehuvarasto sijoittuvat. Tämän tallirakennuksen takana on katos, jossa on omat sarakkeensa lantalalle, puruille ja karsinanpuhdistusvälineille. Kaikki pyritään pitämään kaikkien saatavilla, joten olisi toivottavaa, että se joka käyttää, palauttaa. Pienemmät tarhat ovat lähellä pihapiiriä, mutta varsinaiset laidunmaat löytyvät vasta pienen kävelymatkan päästä. Siellä hevoset saavat kaikessa rauhassa mutustella vihreää ja tuntea hetken olonsa villiksi ja lähes vapaaksi.

Hevosia treenataan niin maneesissa kuin kentälläkin, jotka kummatkin ovat valaistuja. Estekalustoa löytyy kumpienkin paikkojen tuntumasta ja ne antavat monipuoliset mahdollisuudet erilaisten esteiden harjoitteluun. Maneesissa sopii ihan varmasti muutamakin kaahari yhtä aikaa menemään, eikä varmasti tule yhteentörmäyksi, mikäli jokainen tietää oman paikkansa. Paikka alkaa ehkä kuullostamaan korvaasi liiankin hienolta, mutta kyllä mukaan mahtuu aina pienoinen ripaus sitä vanhaa maalaisuuden tuntua ja rehtien suomenhevosten kasvatusta. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun tutustut tallin kahjoimpiin otuksiin, varsinkin yareniin, saattaa mielikuvasi täydellisyydestä järkkyä.

Tallin henkilökunta

© Photo Vanova - CC BY-ND 2.0

yaren - tallin omistaja

Tallin omistaja yaren on päälle parikymppinen nainen, jota ei ole paljon pituudella siunattu. Vain hieman yli 150cm, punahiuksinen nainen on kuitenkin luonteeltaan sitäkin tomerampi ja aina pilkettä silmäkulmassa. Huumorintajua ei puutu, eikä kannata säikähtää toisinaan kuultavaa hurtimpaakaan vitsailua! Sitkeä ja itsepintainen luonne on suurtallin pidossa eduksi, tosin moni saattaa pitää tätä henkilöä jopa suuruudenhulluna, joka voisi vähän jo rajoittaa unelmiensa tavoittelua - ainakin kohtuuden rajoissa. Yaren tuntuu olevan aina joka paikassa ja treenaa yhtenään tullakseen entistäkin paremmaksi kilparatsastajaksi ja hevoskouluttajaksi. Lempeydellä ja huimapäisyydellä varustettu nuori nainen harvoin jää pois sieltä, missä on hauskanpitoa tarjolla.

© FaceMePLS - CC BY 2.0

Saana - tallityöntekijä, yarenin toinen käsi

Salakavalasti Ventokseen soluttautunut Saana on hyvää vauhtia edennyt tallin arjessa korvaamattomaksi avuksi. Alkujaan tämä 17-vuotias nuori nainen saapui suorittamaan harjoittelua hevosenhoitajatutkintoaan varten, mutta hoiti hommansa niin hyvin, että yaren kysyi epäröimättä tätä tummahiuksista naisenalkua itselleen töihin. Opinnot jatkuvat edelleen, mutta Saana on varsinainen sisupussi, joka ei pelkää haasteita tai työntekoa. Yleensä Saana on se, joka lähtee hevosella kuin hevosella maastoon ja on se Ventoksen jokapaikanhöylä, joka hoitaa kaiken sen, mitä yaren ei ennätä. Omasta hevosesta haaveileva nuori nainen omistaa Lumo-nimisen suomenlapinkoiran ja hänen perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi myös pari sisarusta.

© celynek - CC BY 2.0

Tiina - tallityöntekijä

Tiina on varsin tunnollinen työntekijä ja mitä iloisin ihminen. Tämä nuori nainen pyrkii kuitenkin selkeästi välttämään enemmän epämukavia tilanteita ja työskentelee paljon mieluummin niiden tallin kilteimpien ja yhteistyöhaluisimpien asukkien kanssa. Silloin tällöin huimapäisyyttäkin löytyy, mutta vaaleahiuksinen Tiina kaipaa kuitenkin aina jonkinlaisen varmuuden siihen, että tilanne pysyy hallinnassa. Yleensä Saana saa vedettyä hänet mukaan tilanteisiin, joita Tiina myöhemmin auttamatta katuu. Talliporukkaan kuitenkin jo useamman vuoden kuulunut nainen tuntee Ventoksen tilukset kuitenkin hyvin ja saapuu täsmällisesti töihin, usein vähän tukka pörröllä ja rennoissa vaatteissa. Hän osaa ohjeistaa, mistä jokin asia löytyy ja taitaa lääkitsemiset sekä ruokinnat.

© Aurélien Glabas - CC BY-NC-ND 2.0

Mira - tallityöntekijä

Mira on erittäin taitava ratsastaja, mutta on ehdottomasti se, jolle sattuu jo tapahtuu aina kaikista eniten. Jos hän hoitaa aamutallin, yleensä aina joku hevonen on juuri sinä yönä murtautunut karsinastaan tai jos hän on lähdössä maastoon, sattuu siellä yleensä juuri silloin hirvi vastaan, joka säikäyttää koko retkikunnan. Nainen itse onkin kuvaillut itseään varsinaiseksi epäonnen lähettilääksi, jonka seuraan lyöttäytyvät vain seikkailua kaipaavat. Joka tapauksessa, hän on varsin korvaamaton apu hevosten eteenpäin viemisessä, vaikka onkin vielä melko uusi kasvo Ventoksessa. Mira saa kuitenkin varsin nopeasti luotua luottamussiteen hevosiin ja tässä onkin varmasti yksi olennainen syy, miksi nuorien hevosten taidot karttuvat niin nopeasti. Toki kyseessä ei ole mikään superihminen, mutta kai häntä jollain asteella sellaiseksikin voisi luokitella.

© Beau Considine - CC BY-NC 2.0

Katri - Ventoksen vakiovalmentaja

Katri on tehnyt pitkän uran valmentajana ja kisannut itse isommillakin kisakentillä, jonka takia kyllä tietää, mistä puhuu. Ventoksessa hän kävi alkuun pari kertaa valmentamassa ja hän rakastui totaalisesti tallin suomenhevosiin, hän itse kun puuhaili enemmän puoliveristen parissa. Tästä alkoi monien vuosien valmennusrupeama, ja vielä nykyäänkin Katri tulee yhtä innolla opettamaan ja käskyttämään yarenia hevosineen ja silloin tällöin piinapenkkiin pääsee myös tallin muu henkilökunta. Katri ei ole missään nimessä ilkeä tai kiukkuinen, päinvastoin huumoria tuppautuu mukaan vähän jokaiseen lauseeseen. Hän on kuitenkin ehdottoman tiukka siinä, että asiat tehdään oikealla tavalla ratsastaessa ja jos valmennukseen tullaan, siellä ollaan myös valmiita tekemään töitä sen eteen, että tavoite saavutetaan.

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196