Riiviöiden Elosalama

KTK-II, YLA1, KRJ-I, SLA-I, Star Award

© kasvattaja

Kantakirjaustilaisuus 15. tammikuuta 2014
(P) 16 + 17 + 17 + 17 = 67p. KTK-III
- Hyvä tyyppi ja sukupuolileima, pitkä runko, painunut selkä, hieman alakaulaa, ej vennot vuohiset, pitkä säkä


Kantakirjaustilaisuus 15. toukokuuta 2015
(P) 18 + 19 + 19 + 17 = 73p. KTK-II

YLA-tilaisuus 31. heinäkuuta 2016
37 (18+19) - 33 (21+12) - 17 - 15 - 7 = 109p. / YLA1
Lisäksi Elo oli arvostelun paras, AP1 ja sai tilaisuuden parhaat tekstipisteet!

KRJ:n laatuarvostelu 15. syyskuuta 2016
8 + 41 + 18,75 + 20 + 15 = 102,75 p. / KRJ-I

SLA-tilaisuus 20. lokakuuta 2015
16 (4-4-4-4) + 25 + 16 + 22 + 20 = 99 p. / SLA-I
Luonne positiivinen lukukokemus, joka jäi mieleen!


Virtual Riding Horses Assessment 28. helmikuuta 2017
5½ + 3½ + 3½ + 4 + 6½ + 10 + 4½ + 7 + 3½ = 53,333 % / Star Award

NimiRiiviöiden Elosalama "Elo" VH-tunnusVH13-018-1280
Syntymäaika ja ikä13.11.2013, M Layouts / raitatossu.net/mayflower KasvattajaJuli, Riiviöt
IkääntyminenKatso (3v. 12.04.2014) Omistajayaren (VRL-04468) / Ventos
Rotu ja sukupuoliSuomenpienhevonen, ori PainotusKoulupainotteinen
Väri ja säkäRautias, 145cm KoulutustasoKo He B, re 80cm

Kylläpä se osasikin olla suloinen otus! Elo oli saapunut meille edellisenä päivänä Riiviöistä ja oli nukkunut ilmeisen hyvin ensimmäisen yönsä - ori oli kauttaaltaan purun peitossa. Rautiaan paksu talvikarva oli imaissut kaiken itseensä ja selvästi melkein koko yön makuullaan nukkunut ori ei ollut itse asiasta moksiskaan. Enkä minäkään voinut olla, mielelläänhän sitä puuhaili uuden hevosen kanssa pidemmänkin tovin. Siinä vaiheessa, kun pääsin harjauksen makuun, olin jo niin pahasti karvoissa ja puruissa, että mielen muuttaminen asian suhteen ei ollut kaukana. Koitin kuitenkin tehdä parhaani ja olin hyvilläni, ettei Elo tuntunut hötkyilevän mihinkään. Minua vaivasi hassu ajatus siitä, miksi pienhevonen ei ollut tähän päivään asti löytänyt pysyvää kotia, mutta samalla olin tyytyväinen siihen, että se oli kaikkien mutkien kautta päätynyt minun hoteisiini. Orilla oli kuitenkin tässä vaiheessa ikää jo reippaasti, joten minun sopi vain toivoa, että kilpauramme aukenisi meille hyvissä merkeissä, mikäli mielin päästä Elon kanssa vielä laatuarvosteluihin asti!

Elo on alusta asti ollut sellainen nallekarhu, jota tekee mieli halata ja paijata sydämensä kyllyydestä. Vaikka kyseessä onkin ori, ei sitä juuri huomaa millään tavalla hevosen käytöksestä. Ventoksessa olonsa aikana Elo on ollut sen verran mallikelpoinen tapaus, ettei ole tarvinnut pelätä sitäkään, vaikka joku pikkulapsi olisi eksynyt sen karsinaan ihmettelemään pientä rautiasta. Vaikka alkuun pientä pelkoa olikin siitä, miten useammassa kodissa ollut hevonen tulisi sopeutumaan, osoittautui kaikki se jännittäminen täysin turhaksi.

Jos hevonen on yhtään niin rauhallinen kuin Elo, ei se siitä kovin paljon villimmäksi voi muuttua harjausoperaationkaan aikana. Ori ottaa lunkisti koko toimituksen ajan, eikä jaksa juuri korvaansa hetkauttaa, vaikka joku kolistelisi peremmällä tallissa kottikärryjenkin kanssa. Ohikiitävät ruokasankot saattavat hetkellisesti herpaannuttaa Elon meditoitumista, mutta pienen pälyilyn päätteeksi hevonen palaa taas ruotuunsa itsestään. Pienhevonen ei kutia mistään, eikä kaviotkaan ole liimautuneet maahan, joten jos hevonen on vain pitäytynyt poissa kaiken maailman kuralätäköistä ja muista kotkotuksista, on Elo pikavauhtia ratsastuskunnossa!

Elolla on varsin matkaavoittava askel pienestä koostaan huolimatta, mutta ei ori sitä käytä kuitenkaan röyhkeästi hyväkseen. Maneesi täyttyy hiljaisesta kuminasta, eikä se ainakaan yleensä säesty ratsastajan epätoivoisista rääkäisyistä tai ärräpäiden latelusta, mikä saattaisi olla hyvin yleistä Elon muutamien tallikaverien kohdalla. Elolla on varsin mukava ravi ja laukka, eikä käy kieltäminen, etteikö ne Helppo B:n liikkeetkin näyttäisi ihan hyvältä. Vaikka kyseessä onkin hyvin mukavanoloinen tapaus, ei ori tee mitään ilmaiseksi. Toisen ratsastajan kanssa Elo menee pohkeenväistöt ja vastalaukat oikein näppärästi, mutta vapaamatkustajien kanssa meno ei enää olekaan niin saumatonta. Ei rautias niskoittelemaan ala, mutta se vain vaatii selkeät avut ja oikean istunnan toimiakseen.

Esteillä Elolla ei ole samanlaista paloa silmissään kuin kouluradalla, vaikka hevonen kyllä hyppää, jos sitä siltä vaaditaan. Toisinaan homma saattaa tosin tökkiä siihen malliin, ettei vaan huvita olla edes mieliksi ja tällöin homma saattaa tyssätä kieltoon jos toiseenkin. Ratsastaja saattaa moisessa tilanteessa tulla hyvinkin nopeasti alas, sillä esteelle lähestyminen vaikuttaa yleensä hyvin lupaavalta. Elolta ei motivaation puuttumisen lisäksi löydy kunnollista hyppytyyliäkään, eivätkä sen geenitkään niitä tue sen vertaa. Mitäs sitä suotta vääntämäänkään kouluratsusta hyppyhirmua.

Maastossa Elo tuntuu olevan kaikista virkeimmillään ja siellä se saattaa tuon tuosta unohtaa, että ratsastajaakin pitää välillä kuunnella. Pienellä orilla on kummasti voimaa ja jos se haluaa, se kyllä osaa lähteä myös viemään. Napakka ratsastaja saa hevosen kuitenkin nopeasti takaisin hallintaansa ja usein onkin tullut huomattua, ettei se Elokaan jaksa kauaa päätään hakata seinään ja yrittää toistamiseen samanmoista päätöntä menoa. Porukassa Elo kyllä kulkee missä kohtaa letkaa tahansa, kunhan välimatkat pysyvät riittävän lyhyinä, ettei kiusausta tule kilpasille ryhtymiseen.

Kisapaikalla tämä ori on aina yhtä vakaa ja varma kuin kotitantereellakin, mitäpä sitä turhia röyhistelemään jos kaikki tietävät jo entuudestaan, että voittaja seisoo Elon paikalla! Toki hiukan pitää huudahdella tammaneitokaisille, mikäli niitä näköpiiriin sattuu ilmaantumaan, mutta ei Elo jaksa niiden perään sen kummemmin haikailla. Kisasuorituksen aikana vaaditaan jälleen jämerää otetta ratsastajalta, jotta homma hoituu ongelmitta. Vaikka häiriötekijöitä ei Elon kannalta olisikaan, ei se edelleenkään tarkoita sitä, että se suorittaisi liikkeet vain suuntaa-antavilla ohjeistuksilla.

Kotopuolessa Elo tulee hyvin juttuun muiden orien kanssa, mutta osaa pitää myös tarvittaessa puolensa, jos joku isompi sille isottelee. Rautiaalla ei ole mitään tarvetta olla lauman johtaja, muttei se siltikään pidä siitä, jos joku pyrkii näyttämään sille kaapin paikkaa. Varsinkin, jos kyseessä on joku nuorikko, jolla ei ole minkäänmoista käsitystä oikeanlaisista käytöstavoista. Tammojen kanssa ei ole myöskään mitään ongelmaa, vaikka eihän mikään ori pysty kauaa vastapuolta vastustamaan, jos se ihan tyrkylle tuodaan.

i. Wadelman Epeli
sph, rt, 145cm
ii. Nerian Komu YLA2, KRJ-III
sph, 145cm
iii. LD Virne
sh, prt, 156cm
iie. PL Uraanitar
sh, 155cm
ie. Wadelman Marine
sph, m, 147cm
iei. Vilon-Viri
sh, mrn, 153cm
iee. Wadelman Marilla KRJ-III
sh, km, 168cm
e. Roiston Ruiskaunotar KRJ-II, SV-I
sh, rt, 156cm
ei. Riiviöiden Roopertti KTK-III, KRJ-I, jälk. C
sph, vkk, 148cm
eii. Eetvartti ILO KTK-III, YLA2, SLA-I
sph, vprt, 140cm
eie. Ch Koston Elovena KTK-II, KRJ-I, SLA-I, jälk. C
sh, rt, 153cm
ee. Ruiskukan Lumotar YLA2
sh, rt, 163cm
eei. VIR MVA Ch J.A. Ekku KTK-II
sh
eee. Ch Ruiskukan Lupaus YLA2, KRJ-I, SER-V
sh, trt, 162cm

Laajempi sukutaulu
Isälinja: Iki-Ihana (7. polvi) - Emälinja: Hurrikaanin-Silkki (6. polvi)
Suku pisimmillään 8. polvea

Elon isäpappa Wadelman Epeli on komea pienhevonen, joka asustelee Joikujärven suomehevostallilla. Epuksi kutsuttu ori on selkeästi periyttänyt omia luonteepiirteitä poikaansa, sillä niin se kuin Elokin ovat kumpikin erittäin kilttejä tapauksia, eikä kummankaan kanssa ole tarvinnut juuri hammasta purra. Koulupainotteinen Eppu on todellinen taituri omassa leipälajissaan, mutta Helppo A -tasoinen hevonen ei ole harmillisesti juuri kisakenttiä nähnyt. Toki 10 sijoitusta on jo ihan hieno saavutus, mutta aivan varmasti tällaiselta pikkuorilta löytyisi rahkeita vielä useampaankin sijoittumiseen. Epun jälkeläissaldo on tällä hetkellä kaksi ja melkoisen todennäköisesti se myös siihen jää, sillä orin omistaja ei tunnu olevan enää kovin aktiivinen hevosensa kanssa.

Nerian Komu, Elon isän isä taipui niin koulu- kuin esteratsastukseenkin, mutta sen lisäksi hevonen vieraili myös kenttä- ja suunnistuskilpailuissa. Näistä kaikista kuitenkin ylivoimaisesti kantavin laji oli kouluratsastus Helppo A -tasolla, mikä ei yllätys ole Elon ja sen isän taitoja katsoessa. Komu oli jälkipolviensa tavoin erityisen kiltti hevonen, mutta se osasi myös haastaa ratsastajansa oikeasti yrittämään parhaansa. Pahansuopa ori ei kuitenkaan koskaan ollut, vain toisinaan hitusen itsepäinen tapaus. Taidot veivät Komun kuitenkin siihen pisteeseen, että hevonen palkittiin elämänsä aikana YLA2 ja KRJ-III -palkinnoilla. Jälkeläisiä hevonen jätti maailmaan ennen kuolemaansa seitsemän kipaletta, joista suurin osa kantaa Wadelman-kasvattiliitettä.

Elon isänisän isä LD Virne asusteli ainakin elämänsä loppupuolen tallissa nimeltä Ikiliikkuja. Punarautias suomenhevosori oli kouluratojen lupaus ja pärjäsikin melko hyvin tässä lajissa ainakin Helppo A -tasolle asti. Vaikka orin koulutustaso ylsikin Vaativa B -liikkeiden tasolle, ei Virneellä näyttäisi juurikaan olevan sijoituksia siltä tasolta. Tulokset eivät ole kuitenkaan mitenkään huonon näköisiä kenttä- ja estekisoistakaan, kouluradoille povattu ori tuntui pärjäävän aivan yhtä hyvin näissäkin lajeissa. Herkkäsuinen Virne oli mukava ratsu ja aivan varmasti myös mainio periyttäjä jälkipolvilleen! Maailmaan on tupsahtanut ainakin viisi jälkeläistä orin toimesta, kuudennesta ei ole varmuutta, sillä vain astutuksesta on maininta Virneen tiedoissa.

Elon isänisän emä PL Uraanitar oli varsin stereotyyppinen tamma vaihtelevan luonteensa vuoksi, mutta ratsaille päästyä ratsastaja sai nauttia erittäin fiksusta ratsusta. Nita-lempinimen saanut tamma taisi niin koulu- kuin esteratsastuksenkin salat ja sijoittuikin kummassakin lajissa melko tasaiseen tahtiin. Kouluratsua siitä kuitenkin enemmän koulittiin ja varmasti hevonen olisi napsinut ruusukkeita enemmänkin, jos olisi päässyt kunnolla kisakenttien makuun. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että helpon tason koululiikkeet taitanut ja 90cm korkuisia ratoja ylittänyt Nita ei aina ollut mitä parhaimmalla kisatuulella. Liekköhän tamma kuitenkin oli loppupeleissä hiukan parempi äitiheppana, syntyihän sille kuitenkin kuusi tervettä jälkeläistä.

Wadelman Marine, Elon isän emä, oli täysin koulupainotteinen suomenpienhevonen, ilmeisesti osittain sen takia, että hevosen jalat eivät kestäneet jostain syystä kunnolla hyppäämistä. Musta pikkutamma kilpaili jonkin verran Helppo A -tasolla asti, mutta taisi Maria olla hiukan vääränlainen kisakentille, se nimittäin siirtyi kilpailu-uransa jälkeen ratsastuskoululle. Täysin tarkkaa tietoa ei siitä ole, oliko Maria miten aktiivisesti tunneilla käytössä, mutta tamma kuitenkin taisi viihtyä ilmeisen hyvin uuden elämänuransa parissa. Tämä pientamma ei ilmeisesti saanut kuin yhden ainoan jälkeläisen, joka oli loogisestikin Wadelman Epeli.

Elon isänemän isä Vilon-Viri oli sekin kouluratsu, joka otti osaa yli kolmeenkymmeneen kouluratsastuskilpailuun aina Vaativa A -tasolla asti, muttei sijoittunut kuin kolme kertaa elämässään, eikä voittanut kertaakaan. Mustanruunikko ori ei siis mikään kovin kummoinen kilparatsu ollut, mutta luonteensa puolesta se oli oikea kultakimpale. Vaikka Ville ei aina tehnytkään toivotulla tavalla, oli se kuitenkin yleensä sen verran herrasmies, että kuka vain sen tunteva tykkäsi puuhata orin kanssa. Ainakin luonteen perusteella oli ihan hieno idea käyttää 153cm korkeaa hevosta jalostukseen, ja Ville jättikin jälkeensä neljä varsaa, kaikki tammoja.

Myös Elon isänemän emä Wadelman Marilla oli ehdottomasti kuin luotu kouluratsastusta varten ja sen koulutustaso ylsikin Helppo A:han asti. Kouluradoille tamma ei kuitenkaan päässyt noinkaan vaativia taitonnäytteitä antamaan, Mari kilpaili nimittäin maksimissaan helpon B:n liikkeillä. Tamma oli ihka ensimmäinen Wadelman tallin kasvatti omistajansa sanojen mukaan, eikä kyllä mikään huono kasvatti ollutkaan! Mari oli niin ratsastaessa kuin hoitaessakin mukava tapaus, ja se palkittiin kouluratsastuksen laatuarvostelussa III-palkinnolla. Tamma sai ennen kuolemaansa neljä hienoa jälkeläistä, joiden yhden isä oli maineikas Magnolian Karpaasi.


Elon mamma Koston Ruiskaunotar oli suloinen rautias tamma, joka palkittiin elämänsä aikana SV-I ja KRJ-II -palkinnoilla. Poikansa lailla Kaunotar oli koulupainotteinen ratsu ja keräsikin haaviinsa 42 sijoitusta kouluradoilta, voittaen kaksi kertaa. Vaativa B -tasoinen tamma osasi myös jonkin verran A-tason liikkeitä, muttei kuitenkaan koskaan kilpaillut varsinaista tasoaan vaativimmissa luokissa. Kaunottaren kanssa tuskin kuitenkaan usein tarvitsi tapella ratsastaessa, tamma oli nimittäin kiltti, eikä sille tuottanut minkäänlaista ongelmaa tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä. Näin ollen tamma oli täydellinen pakkaus myös siitoskäyttöä ajatellen ja kolme varsaa tämä Koston Suomenhevosten kasvatti maailmaan toikin.

Mitä tulee Riiviöiden Rooperttiin, Elon emän isään, oli kyseessä jo värinsäkin puolesta sen verran hieno ori, ettei tarvitse paljoa harmitella sen kuuluessa Elon sukuun. Voikko pienhevonen ei ihan yltänyt kuitenkaan kantakirjauksessa II-palkinnolle, mutta paljosta se ei kiinni jäänyt. Myös Roope oli mainio kouluratsu aina Vaativa B -tasolle asti ja se myös näkyi sijoituksien määrässä. Luonteeltaankin varsin miellyttävän leiman saanut orhi oli varmastikin sellainen tapaus, että kaikki puuhasivat sen kanssa mielellään hoitotoimenpiteiden tai ratsastuksen merkeissä. Hienoa, että ori pääsi tuottamaan maailmaan neljä suloista jälkeläistä, jotka seurasivat totta kai isänsä jalanjälkiä tuoden Roopelle jälkeläisluokka C -maininnan. Sen ja kantakirjauspalkinnon lisäksi Roope palkittiin myös KRJ-I palkinnolla, josta saa olla todellakin ylpeä!

Emänisän isä Eetvartti ILO oli valloittava ori pitkällä otsatukalla höystettynä. Energiaa kyllä riitti hiukan liiaksikin asti, mutta minkäs elämäniloinen ori sille saattoi mahtaa. Maailmassa kun oli niin paljon ihmeteltävää ja piti olla aina useammassa paikassa yhtä aikaa. Tämä Ilomantsista kotoisin oleva, sittemmin Riiviöihin muuttanut komeus kilpaili niin koulua kuin esteitäkin, pienimuotoista valjakkoajoa unohtamatta. Vaikka koulutustaso ei ollutkaan kovin kummoinen Helppo B -tasoa ja 80cm hyppytaitoja ajatellen, saavutti ori kuitenkin elämänsä aikana hienosti YLA2, SLA-I ja KTK-III -palkinnot. Vaikka lajilaatuarvosteluihin Eetua ei koskaan vietykään, saavutti se silti kunnioitettavat palkinnot. Pienhevonen jätti jälkeensä viisi tervettä jälkeläistä, joista osa on seurannut erinomaisesti isänsä jalanjälkiä.

Koston Elovena, Elon emänisän emä, majaili myös Riiviöissä vartuttuaan ensiksi elämänsä alkutaipaleista kasvattajallaan Koston Suomenhevosissa. Rautiasta tammaa kuvailtiin tallinsa luottotammaksi, joten täysin mönkään ei voi siinä mennä, etteikö Elovena olisi mainio lisä Elon sukuun. Koulupainotteinen hevonen kisasi Helppo A -tasolla varsin menestyksekkäästi ja voittikin kymmenen kilpailua muiden sijoitustensa lisäksi. Sulavarakenteisen Elovenan kakkospalkinto kantakirjasta ei ihmetytä yhtään, eikä Champion-arvonimikään ole mennyt väärään osoitteeseen. Näiden palkintojen lisäksi tämä kaunokainen haali itselleen myös KRJ-I ja SLA-I -palkinnot sekä jälkeläisarvioinnista C-maininnan. Seitsemän suloista varsaa jäi jatkamaan maailmaan emänsä kuoleman jälkeen ja niistä kaikki ovat Riiviöiden-kasvattiliitteen alla.

Emän emä Ruiskukan Lumotar on Crystalin omistuksessa Vaapukassa, eikä vankkarakenteinen tamma ole joutunut ainakaan jouten olemaan! Hienosti aina Vaativa A -tasolla asti kisattu Lumo on napsinut itselleen aivan mahdottoman määrän sijoituksia, vaikka onkin ilmeisesti melko vaativa ratsu. Yleispainotteinen rautias ei ole ainakaan vielä toistaiseksi päässyt esteratoja ihmettelemään kilpailumielessä, mutta se on kuitenkin palkittu yleislaatuarvostelussa kakkospalkinnolla. Lumolla on tällä hetkellä neljä jälkeläistä, joista osa on pärjännyt oikein hienosti.

Elon emänemän isä J.A. Ekku oli välillä kateissa, mutta löytyi hiljattain jälkikasvun iloksi! Ori on ilmeisesti pyörinyt useamman hevosen sukutauluissa J.A. Jekku -nimellä, mikä ainakin osittain vaikeutti omaa taustatyötäni hevosen etsinnöissä. Joka tapauksessa KTK-II -palkinnolla palkittu punarautias ori oli kiltti kuin mikä, eikä sen kanssa tarvinnut juuri tapella ainakaan koululiikkeitä vääntäessä. Jopa Vaativaan A:han taipuva Ekku nautti täysin siemauksin saadessaan suorittaa kouluradan liikkeitä, mutta harmillisesti ori ei päässyt aivan valtavan paljon kisakentille, vaikka potentiaalia siihen olisikin ollut. Näyttelytuomarit kuitenkin selkeästi rakastivat orin ulkonäköä, hienoja sijoituksia tippui nimittäin valtavasti sillä saralla. Orin jälkeläismäärästä ei ole harmillisesti tarkkaa tietoa, mutta ainakin kolme varsaa Ekku jätti jälkeensä.

Ruiskukan Lupaus, Elon emänemän emä, eli 2000-luvun alkupuoliskolla Kyan omistuksessa Raadelman Hevostilalla. Lullaksi kutsuttu yleispainotteinen tamma oli ihanteellinen harraste- ja kilparatsu nöyrän luonteensa vuoksi, vaikka tammasta tahtoikin aina välillä löytyä turhankin suurta intoa ja uteliaisuutta kaikke kohtaan. Omistajan kuvailuiden perusteella kyseessä oli kuitenkin hevonen, jollaisia harvoin tuli vastaan, joten tätä on lienee turha kieltää. Vaikka Lulla olikin monitoimiratsu, oli sen selkeä bravuuri kouluratsastus sijoituksia katsellessa. Hevosen varsinainen koulutustaso oli vaativan B:n tasolla, mutta sijoituksia näyttäisi olevan myös astetta korkeammalta tasolta. Ch ja SER-V -näyttelysaavutukset itselleen napsinut tamma palkittiin myös YLA2 ja KRJ-I -palkinnoilla, ja varsoja Lullalle syntyi peräti kuusi kipaletta.

4 jälkeläistä, joista 2 tammaa ja 2 oria
14.10.2015 t. Ventoksen Puolikuu KTK-II, SLA-II (e. Koivumäen Kuu)
10.11.2015 t. Ventoksen Elokuunsirppi KTK-III (e. Koivumäen Kuu)
09.12.2015 o. Ventoksen Aivelo KTK-III (e. Fiktion Aavikka)
23.05.2016 o. Ventoksen Ukkosparoni KTK-III, KV-I, SV-II (e. Aavan Leidi)
Kouluratsastus (10 voittoa)
01. | KRJ Cup - 31.05.2016 - Hukkapuro - He C - 1/230

01. | VSR Cup - 30.06.2016 - Susiraja - He C - 6/143
02. | VSR Cup - 30.09.2016 - Susiraja - He C - 8/74

01. | KRJ - 09.04.2015 - Claridge Stud - He B - 3/16
02. | KRJ - 11.04.2015 - Taikakuun Kartano - He B - 2/50
03. | KRJ - 12.04.2015 - Erkinheimot - He B - 2/30
04. | KRJ - 13.04.2015 - Erkinheimot - He B - 4/30
05. | KRJ - 14.04.2015 - Taikakuun Kartano - He B - 1/50
06. | KRJ - 15.04.2015 - Yorca Warmbloods - He B - 2/29
07. | KRJ - 16.04.2015 - Virtuaalitalli Wuki - He B - 6/40
08. | KRJ - 16.04.2015 - Taikakuun Kartano - He B - 3/50
09. | KRJ - 18.04.2015 - Rohkelikko - He B - 4/36
10. | KRJ - 19.04.2015 - Erkinheimot - He B - 5/30
11. | KRJ - 19.04.2015 - Brynhild - He B - 3/32
12. | KRJ - 21.04.2015 - Fiktio - He B - 5/40
13. | KRJ - 21.04.2015 - Yorca Warmbloods - He B - 2/29
14. | KRJ - 21.04.2015 - Kisakeskus Bailador - He B - 4/30
15. | KRJ - 21.04.2015 - Rohkelikko - He B - 5/36
16. | KRJ - 22.04.2015 - Rohkelikko - He B - 2/36
17. | KRJ - 22.04.2015 - Brynhild - He B - 2/32
18. | KRJ - 23.04.2015 - Rohkelikko - He B - 1/36
19. | KRJ - 23.04.2015 - Erkinheimot - He B - 4/28
20. | KRJ - 24.04.2015 - Rohkelikko - He B - 6/36
21. | KRJ - 24.04.2015 - Petäjävaara - He B - 2/30
22. | KRJ - 25.04.2015 - Rohkelikko - He B - 5/36
23. | KRJ - 25.04.2015 - Minnantila - He B - 2/27
24. | KRJ - 26.04.2015 - Erkinheimot - He B - 6/50
25. | KRJ - 26.04.2015 - Erkinheimot - He B - 1/50
26. | KRJ - 27.04.2015 - Erkinheimot - He B - 1/50
27. | KRJ - 28.04.2015 - Erkinheimot - He B - 5/50
28. | KRJ - 28.04.2015 - Rohkelikko - He B - 2/35
29. | KRJ - 29.04.2015 - Erkinheimot - He B - 1/50
30. | KRJ - 29.04.2015 - Rohkelikko - He B - 2/35
31. | KRJ - 02.05.2015 - Heili - He B - 2/54
32. | KRJ - 03.05.2015 - Heili - He B - 6/54
33. | KRJ - 04.05.2015 - Rohkelikko - He B - 4/34
34. | KRJ - 09.05.2015 - Wuki - He B - 4/36
35. | KRJ - 12.05.2015 - Wuki - He B - 3/36
36. | KRJ - 15.05.2015 - Runoratsut - He B - 5/30
37. | KRJ - 15.05.2015 - Wuki - He B - 6/36
38. | KRJ - 16.05.2015 - Rohkelikko - He B - 2/30
39. | KRJ - 16.05.2015 - Wuki - He B - 1/36
40. | KRJ - 18.05.2015 - Rohkelikko - He B - 1/30
41. | KRJ - 22.05.2015 - Fiktio - He B - 2/40
42. | KRJ - 23.05.2015 - Wyat Shetlands - He B - 2/40
43. | KRJ - 27.05.2015 - Wyat Shetlands - He B - 3/40
44. | KRJ - 29.05.2015 - Wyat Shetlands - He B - 6/40
45. | KRJ - 30.05.2015 - Rohkelikko - He B - 1/30
46. | KRJ - 01.06.2015 - Rohkelikko - He B - 5/30
47. | KRJ - 03.06.2015 - Rohkelikko - He B - 3/30
48. | KRJ - 03.06.2015 - Rohkelikko - He B - 4/30
49. | KRJ - 04.06.2015 - Rohkelikko - He B - 3/30
50. | KRJ - 07.06.2015 - Wyat Shetlands - He B - 1/40
51. | KRJ - 08.06.2015 - Wyat Shetlands - He B - 5/40
52. | KRJ - 09.06.2015 - Wyat Shetlands - He B - 3/40
VSR:n suomenhevosten rotunäyttely
01. | 15.05.2015 - VSR - Veteraaniorit - 9/14 / III-palk.

Näyttelyt
01. | NJ - 14.10.2016 - Hortensia - S(p)h-orit - 8/12, sertin arvoinen
02. | NJ - 02.02.2017 - Koistila - Sph-orit - 5/12, sertin arvoinen
03. | NJ - 07.02.2017 - Huvitutti - Sph-orit - 5/12, irtoSERT
04. | NJ - 11.03.2017 - Koistila - Sph-orit - 8/11, sertin arvoinen
05. | NJ - 06.05.2017 - Ventos - S(p)h-orit - 6/12, sertin arvoinen
06. | NJ - 12.05.2017 - Susiraja - Sph-orit - 2/12, irtoSERT

Valmennukset

26.12.2015, Jazz - koulu, Helppo B
Kepein askelin Riiviöiden Elosalama liikkui läpi maneesin. Yaren oli verryttelemässä askellajeja läpi ja seurasin ratsukon lämmittelyä. Pienin elein ratsukko suoritti suunnanmuutokset ja siirtymiset askellajeista toiseen. "Näyttää hyvältä, eiköhän aloiteta. Aloitetaan kolmikaarisella kiemurauralla, huolelliset kaaret ja tarkat suoristukset. Ja lisätään suoristuksiin käyntisiirtymiset." Ratsukko jatkoi sulavaa liikettä ravissa ja siirtyi kolmikaariselle. "Taivuta selkeästi kaarelle, takajalat alle. Ne ovat se kaikki moottori, joka teidät pitää liikkeessä. Huolellinen siirtyminen käyntiin, muista hengittää. Ja napakasti pohkeesta eteen, ei viiveellä. Ja jos pohkeeseen ei reagoida, pieni näpäytys raipalla". Korvat sivuilla Elo keskittyi Yarenin antamiin komentoihin. "Ja ne takajalat mukaan siirtymiinkin", painotin ja katsoin kuinka hiki alkoi kohota suomenhevosen työskennellessä. "Oikein hyvä, vaihda suuntaa ja tehdään pitkille sivuille loivat kiemurat. Edelleen huolellinen taivutus, hyvä suoristus ja ravin tahti säilyy tasaisena koko kuvion", ohjeistin. Ori alkoi reagoimaan pohkeeseen jo paremmin sekä vetristymään niin, että liike tuli jo pikku hiljaa koko selän läpi takajaloista.

"Tullaan vielä lopuksi k.n specialin kouluohjelma harjoituksen vuoksi läpi." Ratsukko aloitti pituushalkaisijalle alkutervehdykseen ja oikein mallikkaaseen pysähdykseen. Liikkeelle lähtö tuli aavistuksen vinoon ja näin ollen käännös vasemmalle liian aikaisin. Ensimmäinen loiva kiemuraura oli aavistuksen liian kiireinen. Ori ravasi hyvin, mutta hieman ylitempossa. Keskiravilävistäjä B:stä H-kirjaimeen esitetty hyvin ja oikein lennokkaasti. Voltista C-kirjaimeen tuli hieman liian pieni. Taivutus oli muuten todella hyvä ja ravin tahti pysyi tasaisena. Jälkimmäinen loiva kiemuraura oli parempi kuin ensimmäinen, sekä suoristukset olivat todella kehuttavat. Käyntisiirtyminen lävistäjälle osui askeleen liian myöhään, ei siis aivan pisteessä ja siirtymiseen tuli kiire. Tarkkuutta siihen lisää. Voltti vasemmalle C:ssä hyvä ja nyt siirtyminen käyntiin h-kirjaimessa oli tarkka. Käynti hyvä, sekä pysähdys I-kirjaimessa oppikirjamainen. L-kirjaimesta laukannosto ravista siisti ja reagointi pohkeeseen hyvä. Ympyrä sekä lävistäjässä laukan rytmi säilyi samana. Lävistäjän jälkeen raviin siirtymisen tulisi olla hallitumpi, jotta ravi on heti esityskelpoinen. Laukannosto I:stä hyvä, sekä pääty-ympyrä. Tosin pieni oikaisu lopussa. Hyvä viimeinen laukkalävistäjä H:sta B:hen ja nyt ne takajalat olivat hyvin alla käyntisiirtymiseen. "Lopputervehdyskin oli oiken hyvä. Taputa sitä kunnolla ja anna kävellä pidemmällä ohjalla."

27.12.2015, Jazz - koulu, Helppo B
Alkukäyntien jälkeen Yaren kokosi Elon hieman pidemmälle tuntumalle. Tänään aloitamme kevyellä jumpalla eteen alas, selkä ylös vatsalihaksilla ja takajalat alle. "Tehdään alkuun loivat kaaret pitkille sivuille sekä ympyrät päätyihin. Huolelliset taivutukset ja suoristuksissa hevonen molemmille pohkeille. Huolehdi, että tuntumaa on yhtä paljon molemmissa käsissä. Selkä suorana ja pitkät jalat", ohjeistin. Orin ravi tumisi rennon oloisesti maneesissa, eikä herralla tosiaankaan ollut mihinkään kiire. "Pikku hiljaa voit alkaa vaatia siltä enemmän reaktiivisuutta". Yaren nopeutti pohjeapujaan ja vähitellen Elo alkoi heräämään horroksestaan. "Noniin ja sitten aletaan lyhentää tuntumaa. Säilytä edelleen sama ote ohjaan, pohje lähellä ja takajalat mielessä. Vaihda suuntaa ja siihen sama juttu."

Kävelin toisen lyhyen sivun keskelle ja korotin ääntäni seuraavaa tehtävää varten: "Tullaan suoria linjoja pituushalkaisijalle ja otetaan keskeltä vasemman ja oikean laukannostoja. Huolehdi, että nosto tulee suoraan." Yaren ohjasi Elon pituushalkaisijalla. Korjasin lisäämällä oikeaa jalkaa ja vasemmalla ohjalla suoristamaan, niin että tie pysyy tarkkana. Takaosa nostossa kymmenen senttiä vasemmalla. "Takapää siirtyy nostossa vasemmalle. Tarkista, että istut itse suorassa ja nosto tapahtuu istuinluilla ja painoavuilla", sanoin neuvovalla äänensävyllä. Vasemman laukan nostossa hevonen pysyi suorana. "Hyvä, jatka oikeassa laukassa yksi lävistäjä ja sen jälkeen yksi kirjainväli vastalaukkaa, jos saataisiin sitä suoristettua." Yaren ratsasti lävistäjälle ja ensimmäisen kirjaimen tullessa uralle ori olisi halunnut tarjota vaihtoa. Kehotin kuitenkin pysymään napakkana ja jatkamaan vastalaukkaa siitä huolimatta. "Nyt uudestaan ravissa lävistäjälle ja nosto oikealle. Pohkeet lähellä ja istu suorassa", ohjasin napakasti. Nyt nosto oli jo paljon suorempi. "Nostot paranivat huomattavasti loppua kohden, hevonen oli paremmin avuilla, vaikkakin alkoi jo vähän väsyä lopussa", kertasin tunnin kulkua loppupalautteessa, kun Yaren käänsi hevosen keskelle. Hyvin ratsastettu!

30.12.2015, Joe - koulu, Helppo B
Tänään olisi vuorossa yarenin ja suomenhevosori Elon valmennus. Olin hieman myöhässä, joten ratsukko oli jo siirtynyt maneesin puolelle aloittelemaan alkuverkkaa. He näyttivät varsin näppäriltä yhdessä. Alkuverkkaa katsellessani mietin jo, että mitä tänään voitaisiin tehdä. Pistin merkille, että niin ratsastaja kuin ratsukin olivat äärimmäisen rennon näköisiä. Mahtavaa! Pian aloitettiinkin työskentely. Otettiin muutamia ravipätkiä ja voltteja. Sitten pyysin heidät tulemaan volttikahdeksikkoa muutamat kerrat käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä voltti meni hienosti, mutta ravissa vauhti meinasi kadota kokonaan, joten Eloa täytyi siis hieman ajaa eteenpäin. Seuraava kahdeksikko menikin jo hienosti. Tämän jälkeen ravattiin muutama kierros ihan muuten vaan ja sitten alettiinkin tehdä väistöjä. Oikealle ori väisti oikein hienosti ja näyttikin hienolta, mutta vasemmalle väistäessä se meinasi lopettaa homman kokonaan siihen. Ja ei kun uusintayritystä vaan! Ja menihän se sitten orille perille, että mitä siltä oikein haluttiin ja se väistikin oikein hienosti. Laukassa emme tänään työskennelleet sen kummemmin, mitä nyt muutamia laukkavoltteja pyysin tekemään. Pian tämän jälkeen annoinkin loppupalautteen ja lähdin itse kohti seuraavaa paikkaa jättäen yarenin ja Elon vielä maneesiin tekemään loppuverkan.

19.05.2016, omistaja - koulu, Helppo B
Yleensä minä olin se, joka otti treenaustunteja muilta valmentajilta omien hevosteni kanssa, mutta tällä kertaa olin luvannut eräälle tallitytöistäni yksityisen ratsastustunnin palkkioksi hienosta työskentelystä. 16-vuotias Elli istui Elon selässä kuin haavanlehti, ujo tyttö ei ollut selvästikään tottunut tällaiseen huomioon. Yritin parhaani mukaan hymyillä tuolle tummahiuksiselle tytölle ja annoin hänelle alkuun luvan hiukan lämmitellä suomenhevosoria, jotta pääsisimme aloittamaan. Lämmin toukokuinen päivä hiveli meidän molempien kasvoja, eikä ötököistäkään ollut vielä liiaksi harmia. Vaikka Elo välillä huiskauttikin häntäänsä, ei se kuitenkaan antanut sen kummemmin noiden inisevien otusten haitata sen työskentelyä. Se selvästi tiesi, että selässä oli kallis lasti.

"Tule alkuun kaikkiin kulmiin ravivoltit kevyessä ravissa, niin saadaan Elo oikein kunnolla taipumaan", ohjeistin Elliä kuuluvalla, mutta rauhallisella äänellä. Tyttö ratsasti tasaisesti, eikä pomppinut ollenkaan selässä, mutta hänen oli alkuun hiukan vaikea saada pienori taipumaan. Ohjeistin häntä näyttämään paremmin sisäohjalla suuntaa ja muistutin tukikäden tärkeydestä. Pienellä hiomisella jalatkin alkoivat löytää oikean paikkansa, eikä tahdissakaan ollut moittimisen varaa. Elo alkoi kauniisti tuomaan takajalkojansakin mukaan työskentelyyn ja selvästi muisti omien selkälihaksiensakin olemassaolon. "Hienostihan se sujuu!" kehuin totisen näköistä tyttöä ja hän suli silminnähden kehujeni alla. Istunta parani kummasti, kun rentous alkoi vallata koko ratsastajan kehon ja meno muuttui koko ajan sulavammaksi. Hetken kaksikon siinä työskenneltyä erilaisten tehtävävariaatioiden parissa, annoin ratsukolle laukkatehtävän, jossa Elli pääsi kokeilemaan vastalaukkaa kiemurauralla. Tyttö vaikutti ensiksi täysin ällistyneeltä siihen, miten hän muka moista osaisi, mutta minä olin täysin vakuuttunut siitä, ettei se tuottaisi hänelle minkäänlaisia vaikeuksia.

Ja oikeassahan minä olinkin! Ratsukko viiletti alkuun myötälaukkaa hillittyyn tahtiin ja minun pitikin jopa pyytää Elliä nopeuttamaan vauhtia, jotta oikea meno pysyisi yllä. Kuin huomaamatta tyttö minun pyynnöstäni vaihtoi laukan vastalaukaksi ja pian jälleen takaisin. Kuuliainen Elo ei hätkähtänyt ollenkaan tottumattoman ratsastajan epävarmuudesta, vaan hoiti homman kotiin varmoin ottein. "Paremmin ei olisi voinut enää teillä mennä!" hehkutin jälleen lisää ja sain Ellin entistä enemmän punastumaan. Hänen hymyllänsä ei ollut loppua, kun siirryimme lopulta loppuraveihin ja -käynteihin pitkin ohjin. Sietikin tytön olla ylpeä itsestään, ei ihan jokainen saanut Elosta noin paljon irti, ainakaan ensimmäisellä kerralla!

23.05.2016, omistaja - koulu, Helppo B
"Oletko sinä ihan täysin ruosteessa koko akka?" vakiovalmentajani Katri huusi maneesin laidalta minulle keljumaiseen sävyyn. Hänen mielestään en ollut koko treenauksemme aikana onnistunut saamaan Eloa taipumaan millään tapaa ja istuntanikin oli kuulemma aivan toisesta ulottuvuudesta. Ja tällä kertaa se ei ollut mikään kohteliaisuus... "Elonhan pitäisi olla sinulle helppo tapaus verrattuna suurinpaan osaan omistamistasi... eläjistä", nainen jatkoi piikittelyäni tietäen saavansa minut viimeistäänkin tässä vaiheessa hereille. En tiedä itsekään, mikä siitä teki nyt niin vaikeaa, ehkäpä loppukevät oli vienyt vain mukavasti mennessään ja kutsunut minut lähes joka päivä maastoilemaan kentällä hikoilun sijaan. "Ehkä rääkkäät meitä liikaakin, eikä tässä jaksa enää yksikään osapuoli..." mumisin enemmän itselleni hinkatessa ties monennetta kertaa pohkeenväistöä oikealla pitkällä sivulla.

En tiedä, mitä oikein tapahtui, mutta jossain vaiheessa Katri alkoi olla taas tyytyväinen meidän menoomme. En kokenut itse juurikaan muutosta Elon olemuksessa, saati itsessäni, mutta kai me jotain teimme oikein. Ainakaan orjapiiskurimme ei enää vaatinut minua kiinnittämään niin paljon huomiota ulkopohkeen käyttöön kaarevalla uralla tai lisäämään tempoa laukatessamme pitkällä sivulla. "Alkaahan se sujumaan, tosin kyllä tästä nyt selkeästi näkee sen, että liian vähälle rääkille olet sinäkin jäänyt! Milloin en minä ennätä tänne tulla sinua pistämään ruotuun, saat luvan hommata jonkun muun. Helpottaa minun työtänikin huimasti..." nainen jatkoi motkottamista toisensa perään, ja kyllähän siinä alkoi väkisinkin nauru kumpuilemaan sisimmästäni. Enpä ihan äsken muistanut, milloin viimeksi olisin kuullut Katrilta moista kiukuttelua. Eikä hän edes huomannut, miten nätisti me nytkin Elon kanssa väänsimme vastalaukkaa kolmikaarisella kiemurauralla!

Päiväkirjamerkinnät

17.10.2015, tallityöntekijä Saana (Break)
"Hei, tiedätkö missä se mitt... ei mitään, löytyi jo!" huudahdin kun löysin penkomani tallikaapin kätköistä etsimäni mittanauhan. Työnnettyäni tavarat takaisin paikalleen huokaisin sulkiessani kaapin oven, hyllytkin olisi taas järjesteltävä uudelleen jossain välissä. Se oli kumma kuinka tavaroilla oli aina tapana vaihtaa paikkaa ja päätyä lopulta epämääräisiksi röykkiöiksi kaappien pohjalle, vaikka kuinka yritit pitää kaiken järjestyksessä. Näytin mittanauhaa yarenilla ohittaessani tallinomistajan ja nappasin pöydältä matolääkkeen. Syksyn madotukset oli tarkoitus hoitaa pois tänä viikonloppuna ja tänään vuorossa oli oripojat. Itsekseni vihellellen siirryinkin tallin orisiipeen, jossa minua jo odotettiinkin hirnahduskuorosta päätellen. Tottahan toki ukot ihmettelivät mikseivät päässeet jo ulos. Tervehdin ohimennessäni Tiinaa, joka oli myös työvuorossa ennen kuin pysähdyin Riiviöiden Elosalaman karsinalle. "Noniin, joko sitä ollaan valmiita lähtemään pihalle?" jutustelin kun astuin pienikokoisen raudikon karsinaan. Sukkajalkainen Elo tervehti minua korvat hörössä, eikä vastustellut kun kiinnitin päitset paikalleen. Vaikka Elo oli yksi tallin kilteimpiä oreja, kiinnitin sen silti riimunnarustaan kiinni karsinan kaltereihin, jotta rautias varmasti pysyisi paikallaan mittauksen ajan.

Elo ei tosin korvaansa lopsauttanut, kun laskin mittanauhan sen selän päälle ja siirsin mitan oikealle paikalleen hevosen sään taakse. Varmistin muutamaan kertaan, että mittanauha oli riittävän napakasti paikallaan ja varmasti myös oikealla kohdalle ennen kuin viimein luotin sen antamaan lukemaan. Nyt kun tiesin Elon rinnanympäryksen mitan, saatoin tarkastaa suoraan taulukosta orin arvioidun painon. Elo kun ei onneksi ollut sen enempää liian laiha kuin lihavakaan, ori oli juuri sopivassa kunnossa. "Hyvä poika, Elo." taputtelin orin kaulaa, kun olin lopulta saanut annosteltua matolääkkeen määrän Elolle sopivaksi ja saanut sopivan annoksen myös raudikon suusta alas. Eihän se hyvältä maistunut, mutta tapansa mukaan Elo oli kuitenkin oikea herrasmies, eikä niskuroinut mahdottomasti vastaan. Tyytyväisenä irrotin riimunnarun kaltereista ja talutin Elon karsinasta ulos, ori pääsisi nyt pihalle nauttimaan syysaamun raikkaudesta.

18.10.2015, tallityöntekijä Saana (Break)
"Sooh... ihan rauhallisesti nyt vaan", rauhoittelin allani pörisevää oria. Elo tanssahteli sivuun polulta pienin, tanssivin raviaskelin kuolaintaan pureskellen. Suipot korvat kääntyilivät levottomasti suuntaan ja toiseen, kunnes ne lopulta taipuivat taaksepäin minun suuntaani, kun puristin raudikon kylkiä kevyesti pohkeillani. Elo oli tapansa mukaan ihan täpinöissään, kun olimme suunnanneet kentälle menon sijaan sittenkin maastoon. Yleensä raudikko kuitenkin tapasi rauhoittua matkan edetessä. Nyt tosin oltiin vasta alkumatkassa, joten sain keskittyä pitämään Elon käynnissä pidätteiden ja istuntani avulla sen sijaan, että olisin esimerkiksi ihaillut kaunista syysmetsää. Onneksi Elo ei kuitenkaan ollut turhan säikky. Jatkoin orin rauhoittelua sen kaulaa taputellen ja kun Elo viimein rentoutui aavistuksen, sain minäkin hengähtää hetken. Olimme palanneet onnistuneesti polulle ja Elo keskittyikin nyt katsomaan, mihin jalkansa asetti turhan tepastelun sijaan.

Polun levetessä metsätieksi annoin kuitenkin Elolle tilaisuuden purkaa energiaansa ja kannustin orin raviin. Tai ei Elo oikeastaan kannustusta tarvinnut, kevyet pohjeavut riittivät siihen, että ori nosti innokkaan ravin. Ensimmäisten metrien aikana sain tosin käyttää runsaasti puolipidätteitä, jotta vauhti pysyi kurissa eikä Elo yrittänyt kiihdyttää suoraan laukalle. Lopulta raudikon askel kuitenkin tasaantui ja keventäminenkin helpottui askelten rytmittyessä. Annoin Elon ravata pidemmän aikaa, koska tiesin sen rauhoittavan oria ja toisekseen nautin itsekin raudikon matkaavoittavista askelista, jotka kiidättivät meitä metsän siimeksessä. Elo olisi epäilemättä laukannutkin mielellään, mutta ajattelin säästää laukkapätkät tuleviin ylämäkiin, jotta ori ei innostuisi vahingossa liikaa. Nyt kuitenkin nautin vaan pitkästä ravipätkästä, raikkaasta syysilmasta ja Elon kavioiden tasaisesta kuminasta heinikkoisella metsätiellä.

31.10.2015, tallityöntekijä Saana (Break)
Satuloiden narina ja kavioiden tasainen kopse sekä soran rahina hevosten jalkojen alla olivat ainoat äänet, jotka kantautuivat ratsastajien korviin pimeässä syysillassa. Kypäriin kiinnitetyt lamput valaisivat tietä muutaman metrin, mutta syvemmälle metsän siimekseen katsottaessa ei näkynyt enää kuin vain puiden tummat siluetit tähtikirkasta taivasta vasten. Hetken päästä täysikuukin purjehti esiin pienen pilvimassan takaa ja loi oman hopeaisen kajonsa metsän ylle. Tunnelma oli jännittynyt, oli nimittäin halloween ja yaren oli lähtenyt johdattamaan meitä yölliselle ratsastukselle maastoon. Vaikka tie oli tuttu eikä vienyt kauas Ventoksen tiluksilta, siitä huolimatta ilmassa tuntui leijailevan jotain vierasta, hieman pelottavaakin... eikä asiaa ainakaan helpottanut se, että ennen lähtöämme olimme porukalla kertoilleet toinen toisillemme mitä kammottavampia kauhutarinoita tallipöydän ääressä kuumat kaakaomukit käsissämme. Silloin se oli naurattanut, mutta nyt... Sanokaa arkajalaksi, mutta otteeni tiukentui automaattisesti ohjista, kun jostain kantautui korviimme pöllön kirkas huhuilu. Joku naurahti hermostuneesti ja siirsin käteni automaattisesti ratsunani toimivan Elon kaulalle, kun orikin kohotti päätään valpastuneena. "Sooh..." kuiskuttelin vaimealla äänellä, ikään kuin en olisi uskaltanut kohottaa ääntäni ja kiedoin sormeni orin vaaleaan harjaan.

Kohotin katseeni edellämme keinuvaan ratsastajaan ja kun siirryimme hetkeksi pois tieltä kuusimetsän läpi kulkevalle polulle, en tajunnut väistää ajoissa puun oksaa vaan se raapaisi silmäkulmaani ikävästi. "Äh..." mumisin ja nykäisin hanskan kädestäni hangatakseni silmääni, onneksi oksa ei kuitenkaan ollut rikkonut ihoa. Samassa Elo keinahti ponnistaessaan ylös tienpientareelta metsän puolelle ja tietysti menin ja tiputin hanskani. "Damn... hei, odottakaa hetkinen", äännähdin ja pysäytin Elon niille sijoilleen. Hyppäsin alas orin satulasta irrottamatta otettani raudikon ohjista ja vaikka Elo olisi mielellään jatkanut matkaa, ori kuitenkin kääntyi mukanani, kun kumarruin etsimään tippunutta sormikastani maasta. "Noniin, löysin sen!" kohotin ääntäni ja käännyin katsomaan menosuuntaan, vain tajutakseni että muut olivat jo kadonneet metsän lomaan. Jossain pilkahti valo, mutta sekin katosi yhtä nopeasti kuin näkyikin. "Hei!" huudahdin, mutta vain metsän kaiku kuului vastauksena. "Hei, kaverit... Joku?" nielaisin ja aloin pälyillä ympärilleni tajutessani, että olin todellakin jäänyt sillä hetkellä yksin. Elo tyrkkäsi minua turvallaan ja pureskeli kuolaimiaan ennen kuin orikin kohotti päätään tähyillen suuntaan, minne muut ratsukot olivat kadonneet. "Shit", mutisin enkä mahtanut sille mitään, että hypähdin Elon kaulaa vasten, kun jossain raksahti. Olin vähällä ripustautua orin kaulaan roikkumaan, mutta sitten puhuin itselleni järkeä. Kirjaimellisesti. "Noniin, Saana, nyt nouset ylös satulaan. Eivät he ole ehtineet vielä kauas, saamme varmasti heidät kiinni. Sitä paitsi kohta he varmasti huomaavat ettemme ole enää peränpitäjinä. Täällä ei ole susia, karhuja eikä varsinkaan mitään yliluonnollista", järkeilin ja naurahdin sitten hermostuneesti. Niinpä niin. Mutta ainakin sain potkittua itseeni liikettä ja asetettua jalkani jalustimeen heilautinkin itseni vaivattomasti Elon satulaan. Elo hörähti ja läksi heti menosuuntaan reippain käyntiaskelin, mistä olin tyytyväinen. Kenties se vielä kuuli tai haistoi tutut tallikaverit jossain lähellä?

En tiedä kuinka kauan ehdimme tarpoa pimeässä, minun kypärässäni keikkuva valo sekä kuunloiste tietämme ainoastaan valaisten, kun olin kuulevani yhtäkkiä jotain pimeyden keskeltä. "Ptruu", pysäytin Elon vaistomaisesti ja jäin jännittyneenä kuuntelemaan. Ihan kuin jossain olisi hirnunut hevonen? Samassa korviini kantautui vaimea kavioiden kopina ja edellämme metsän lomassa välkähti valo. Elokin tuijotti puiden lomaan korvat hörössä ja hyvä etten tippunut satulasta säpsähtäessäni, kun orin kirkasääninen hirnahdus halkoikin seuraavana ilmaa. Mutta tällä kertaa kuulin myös vastauksen selvemmin, vaikka se silti tuntui kuuluvan kovin kaukaa. Mutta ei kai se niin kaukana ollut, kun valokin välkähteli puiden lomassa. Ehkä metsän kaiku teki vain omat tepposensa. En voinut olla kuin naurahtamatta itselleni, näin helposti se aikuisellakin alkoi mielikuvitus laukata. Meidän jäämisemme porukasta oli vain huomattu ja nyt joku etsi meitä. "Mennään Elo", maiskautin orin niine hyvineni liikkeelle ja Elo läksikin innokkain askelin kohti välkehtivää valoa. "Hei, täällä!" heilautin kättäni, kun olin erottavanani ratsukon tumman siluetin mäntyjen lomasta, mutta toinen ratsukko kääntyikin toiseen suuntaan ja kavioiden kopse loittoni jälleen. "Hei!" huudahdin uudestaan, mutta tuloksetta ja kannustinkin Elon kiireellä raviin, sillä en halunnut jäädä toistamiseen jälkeen porukasta.

Yhtäkkiä jostain kantautui tuttuja ääniä, minua ja Eloa huhuiltiin. Pysäytin Elon jälleen katsahtaakseni ympärilleni ja tällä kertaa myös erotin selkeästi yarenin kutsuhuudot pimeydestä. Mutta kun käänsin katseeni eteenpäin, metsän siimeksessä välkehtinyt valo ja kavioiden kopse olivat vaimenneet. Kurtistin kulmiani, mutta ohjasin nyt Elon yarenin ja muiden tallilaisten ääntä kohti, kunnes lopulta erotin ratsukkorykelmän kuusten keskeltä. "Siellähän sinä olet! Me ehdimme jo huolestua, olemme odotelleet tässä varmaan jo kymmenen minuuttia. Olisimme halunneet lähteä etsimään sinua, mutta emme tienneet olisiko kaikkien hyvä idea kääntyä takaisin vai..." tuijotin Jonnaa hetken hämmentyneenä ja keskeytin sitten tytön huolestuneen puhetulvan. "Mutta joku teistähän palasi takaisin? Näin valon ja kuulin kavioiden kopseen, joku teistähän johdatti minut tänne", hymyilin, mutta hymyni katosi, kun yaren siirtyi ratsullaan lähemmäksi tiellä pyörivien hevosten keskeltä. "Mitä tarkoitat? Ei meistä kukaan ehtinyt vielä lähteä etsimään sinua, odotimme kaikki täällä josko saavuttaisit meidät piakoin. Kai olet kunnossa, et tippunut satulasta tai mitään?" yaren kyseli huolestuneena, kun minun kulmakarvani olivat taas kohota hiusrajaani saakka. "En, mutta minä näin... Tai siis luulin näkeväni... En kai sitten mitään, ehkä mielikuvitukseni alkoi vain laukata liikaa", pudistin hetken päästä päätäni, kun tajusin ettei muilla tainnut tosiaan olla mitään hajua siitä, mitä yritin kertoa, ei ainakaan heidän huolestuneista ilmeistään päätellen. Mutta jos kukaan ei ollut lähtenyt hakemaan minua eikä kyseessä ollut pila niin... Olinko tosiaan kuvitellut tumman ratsukon siluetin silmieni edessä? Mutta miksi Elokin oli sitten reagoinut siihen? Ori oli tuijottanut pimeyteen aivan yhtä tarkasti kuin minäkin. "Ehkä minä pidän tällä kertaa perää, niin varmistetaan, että porukka pysyy kasassa tallille asti", yaren hymyili minulle hyväntahtoisesti, mutta huomasin tallinomistajan näyttävän yhä aavistuksen huolestuneelta, joten vastasin nopeasti parhaimpani mukaan hänen hymyynsä. "Joo..." en kuitenkaan voinut olla pitämättä hienoista epävarmuutta poissa äänestäni ja kun hetken päästä jatkoimme taas matkaa, katseeni kääntyi automaattisesti pimeän metsän lomaan. Ja muutaman sekunnin ajan olin erottavinani jälleen kerran tutun varjon puiden välissä ja tunsin kuinka Elokin jännittyi allani, pärskähtäen ääneen. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä näky oli poissa ja allani raudikko rentoutui jälleen. Hämmentyneenä painoin katseeni Elon vaaleaan harjaan ja pidin sen myös siinä loppumatkan ajan, mutta olin siltikin vielä kuulevinani tutunkuuloisen vaimean hirnahduksen kantautuvan korviini jostain kaukaa metsän siimeksestä...

22.11.2015, tallityöntekijä Saana (Break)
"Älä huoli, Saana, pääset varmasti pian takaisin satulaan" suomenhevosori Eloa käytävällä varusteista riisuva ystäväni lohdutti minua huomattuaan ilmeisesti kasvoillani viipyneen kaihoisan katseen. Olin vähän aika sitten tippunut satulasta maastoillessani ja sen seurauksena nilkkani oli nyrjähtänyt kipeästi. Se tiesi pakollista sairaslomaa, enkä ollut päässyt käymään tallilla viimeiseen reiluun viikkoon. Nyt kuitenkin olin palannut, joskin tallinomistaja oli kieltänyt minua jatkamasta vielä työntekoa saati nousemasta satulaan. Vasta kun nilkkani olisi lopullisesti kunnossa, pääsisin kiipeämään takaisin hevosen selkään. "Niin..." vastasin, mutta en silti voinut olla huokaamatta syvään katsellessani, kuinka Sanna vaihtoi tottunein sormin Elolle päitset suitsien tilalle päähän.

Hyväluontoinen raudikko lepuutti vain takastaan kaikessa rauhassa käytävällä, höristäen kuitenkin korviaan kun Sanna katosi varusteiden kanssa varustehuoneeseen. Minä onnuin lähemmäs Elon pääpuolta ja aloin rapsutella oria korvan takaa. Minusta tuntui kuin siitä olisi jo pieni ikuisuus, kun olin viimeksi ollut hevosten kanssa tekemisissä... Niinhän sitä sanottiin, että odottavan aika oli pitkä. Huoh. Ehkäpä pääsisin kuitenkin pian eroon nilkkaani tukevasta siteestä ja voisin vaikkapa nousta Elon selkään jo piakoin. "Mitäs luulet, Elo? Sopisiko sellainen diili, kunhan minä pääsen eroon tästä tyhmästä nilkkavammasta, niin lähdetään yhdessä lenkille, jookos?" hymyilin kun Elo pärskähti ja alkoi kyhnyttää silmäkulmaansa olkapäätäni vasten. Olin vähällä horjahtaa kumoon, mutta ehdin ottaa tukea orin vaaleasta harjasta ja hetken päästä nojauduinkin vastavuoroisesti Eloa vasten, nuuskien onnellisena hevosesta huokuvaa tuttua tuoksua. Joku saisi kyllä kehittää hajuveden, joka tuoksuisi hevoselta, eihän sitä parempaa tuoksua ollutkaan!

22.12.2015, tallityöntekijä Saana (Break)
Syvä huokaus karkasi huuliltani, kun käänsin katseeni taivasta kohti ja suljin silmäni lumihiutaleiden sulaessa kasvoilleni. Lumet olivat vihdoin tulleet muuallekin Suomeen kuin vain Lappiin, leudosta alkutalvesta huolimatta. "Miltä se nilkka tuntuu?" kentän laidalle, aidan taakse, ilmestyneen yarenin ääni keskeytti haaveiluni. "Hyvältä, ei satu enää yhtään", hymyilin kääntyessäni katsomaan tallinomistajaa ja ikään kuin sanojeni vakuudeksi pyörittelin nilkkojani korjatessani samalla asentoani Elon paljaassa selässä. Rautias suomenhevosori suorastaan huokui lämpöä ratsastushousujeni läpi, eikä minua palellutkaan yhtään poskilla kipristelevästä pakkasesta huolimatta. Elo pärskähti ja kaartoi kaulaansa kävellen rauhallisesti kentän uraa pitkin, kiirehtimättä ohjien ollessa löysällä. Tänään oli oikeastaan Elon vapaapäivä, mutta yaren oli luvannut, että saisin mennä orilla kentällä kevyesti tietäen kuinka kipeästi olin kaivannut takaisin hevosen selkään toipuessani aiemmin nyrjähtäneestä nilkastani. Onneksi tarhailupäivän keskeytyminen ei kuitenkaan vaikuttanut Eloa haittaavan, ori kulki korvat hörössä ja tasaisin askelin, hengitys vain ilmassa höyryten.

Maiskautinkin hetken päästä Elon raville napakoiden pohjeapujen myötä ja ori keinahti tasaisesti liikkeelle, edeten nätisti kentän ympäri rytmikkäin askelin ja lumi kavioiden alla narskuen. "Hyvä poika, Elo", kehuin kun hidastimme takaisin käyntiin ja irrotin otteeni orin jouhista sekä ohjista taputtaakseni oria molemmin käsin kaulalle. Raudikko pärskähteli ja ravisteli hieman harjaansa, pureskellen kuolaintaan kuuluvasti muuten niin hiljaisella kentällä. Lopulta ohjasin Elon kentän keskelle sekä vielä viimeisten taputtelujen myötä pysäytin orin ja laskeuduin alas sen selästä. "Hyvä Elo, hieno poika", hymyilin taputellessani Elon paljasta selkää enkä malttanut olla rutistamatta luotettavaa ratsuani vielä kaulastakin, oli se ihanaa olla jälleen niin sanotusti takaisin satulassa!

21.05.2016, omistaja
"Sinä varmaan hait jo Elon..?" kysyin luottavaisin mielin tallityöntekijältäni Saanalta, vaikka en häntä ollutkaan moista pyytänyt tekemään. Olin hetki sitten ollut hakemassa oria tarhasta sisälle iltaruokintaa varten, mutta jostain kumman syystä vain Elon tarhakaveri Aivelo oli ollut tarhassa. Olin toki kummastellut, miksei poikia oltu tuotu yhtä aikaa sisälle, mutta kai siihen oli ollut joku järkevä syy. "Eeen..." Saana vastasi kääntyen katsomaan minua kuin vähäjärkistä, "eikös se nyt ole fiksuinta hakea Aivelon kanssa yhtä aikaa?". Sujautin Elon nuoren orivarsan omaan karsinaansa ja suljettuani sen huolella katsahdin Saanan suuntaan hiukan kysyvänä. Keskusteltuamme siinä hetken saatoimme vain todeta sen, ettei kukaan muukaan sitä ollut tehnyt, sillä rautiaan orin karsina ammotti edelleen tyhjyyttään. Olin täysin pihalla, mutta ainakin olin varma siitä, ettei hevoseni voinut olla mitenkään kätkeytynyt oman aitauksenkaan kätköihin, eihän siellä nyt ollut kuin pari hassua puukarahkaa ja niiden suojiin ei paljon piilouduttu.

Saana oli apunani tarkistamassa aitauksen läpikotaisin, mutta yhtään katkennutta lankaa ei löytynyt, eikä karkaaminen olisi ollut muutenkaan iäkkäämmän suomenhevosherran tapaista. Minä en voinut tässä tilanteessa olla muuta kuin ymmälläni. Mihin helkattiin Elo oli voinut kadota? Vastausta ei tarvinnut kuitenkaan odottaa kauaa, sillä yhtäkkiä ryteikkö rasahteli siihen sävyyn, että sieltä olisi voinut ilmestyä vaikka suurempikin norsulauma ihailtavaksemme. Ehei, sieltä se meidän Elo tuli ketkaravilla... yksi tyttölapsi roikkuen sen kaulasta ja toinen juosten epätoivoisena perässä. Meidän ilmeemme Saanan kanssa olivat varmasti totisesti näkemisen arvoiset ja jälkikäteen ajateltuna kamera olisi ollut siinä tilanteessa paikallaan. Suomenhevonen pysähtyi kuin seinään juosten melkein syliini ja siinä rytäkässä pellavapäinen tyttö muksahti hevosen selästä alas takamukselleen. Kummankin lapsen naamat olivat tulenpunaiset ja oli vaikea arvioida, johtuiko se Elon epätoivoisista pysäytysyrityksistä ja silkasta häpeästä. Minä veikkasin itse kumpaakin...

Tallin toimisto täyttyi kiinnostuneista katseista, mutta hätyytin kaikki ylimääräiset ihmiset ulos huoneesta. Saatuamme Elon turvallisesti kotikarsinaansa levolle, olimme soittaneet tyttöjen vanhemmille ja istuimme nyt kaikki saman pöydän ääressa kahvikupposet kädessä, tytöillä ne olivat tosin kaakaolla täytetyt. Pystyin lukemaan kumpienkin vanhempien ilmeistä vaivaantuneisuutta ja ärtyneisyyttä jälkikasvuaan kohtaan, mutta minä pysyin tyynen rauhallisena ja katselin tyttöjä hymyillen. He olivat itku kurkussa kertoneet, kuinka heidän vanhempansa olivat kieltäneet heiltä oman hevosen pitkistä ruinausyrityksistä huolimatta ja lopulta he olivat päättäneet varastaa hevosen itselleen. Tai omien sanojensa mukaan lainata, olisivat kuulemma palauttaneet Elon aivan pian takaisin. Teko oli toki vakava, mutta en minä vain pystynyt olemaan heille vihainen. "Ei tästä tarvitse mitään poliisiasiaa tehdä..." totesin rauhallisesti ja sain koko pöytäseurueen silminnähden rentoutumaan. Pitkän keskustelutuokion jälkeen vanhemmat lupasivat pitää vielä puhuttelun kotona ja sopia sopivasta rangaistuksesta. Tytöt marssivat nöyrinä autoihinsa ja ennen kuin vanhemmat kerkesivät pujahtaa perässä, huikkasin heille vielä ohimennen: "Kunhan pöly on hiukan laskeutunut, niin tuokaa ihmeessä tytöt ihan luvan kanssa ratsastamaan! Kyllä täällä on aina tilaa innokkaille tallitytöille." He lupasivat harkita asiaa ja kiittelivät vielä kertaalleen minun ymmärtäväisyyttäni. Minä pystyin olemaan mielessäni iloinen vain siitä, että tytöt olivat napanneet juuri Elon, joka kuului niihin tallin kilteimpiin. Toisin olisi saattanut olla esimerkiksi Liekin kanssa...

22.05.2016, omistaja
Mikä mahtava tuoksu metsässä velloikaan! Lintujen liverryksen saattelemana kävelimme rauhallisella tahdilla pikkuruista metsäpolkua, joka oli täynnä puiden juuria ja männynneulasia. Kerrankin olin täysin yksin maastossa ja pakkohan se oli myöntää, että toisaalta se tuntui jopa aika mahtavalta. En tietenkään valittanut maastoseurasta, mutta hektinen tallin arki tarvitsi välillä vastapainokseen täysin yksinäistä hetkeä. Ja olihan minulla sitä paitsi Elo seuranani, eihän siinä nyt sen enempää tarvittukaan! Varsinkin, kun tiesin voivani luottaa suomenhevoseen täysin kokonaan, eikä minun tarvinnut olla koko ajan rystyset valkoisina kiinni ohjaksissa ja pelätä, milloin tulee seuraava loikka sivulle tai eteen.

Vaikka polku kulki läpi sankemmankin metsän, loppukevään hyttysmäärä oli onneksi varsin vähäisenlaista. Elokin heilautteli häntäänsä vain silloin tällöin laiskasti ja jatkoi kulkuaan pysähtelemättä. Tiukille treeneille tämä oli ehdottomasti mahtavaa vastapainoa, eikä orinkaan tasapaino voinut ainakaan huonommaksi muuttua. Varmajalkaisena pienhevonen nosteli jalkansa hallitusti yli juurakkojen ja jätti turhat hötkyilyt väliin ylittäessämme pieniä ala- ja ylämäkiä. Silloin tällöin piti toki pysähtyä väkisin muutaman toisen hevosen lantakasan kohdalle nuuskuttelemaan, mitä ne mahtoivat kertoa, mutta muuten tahtimme pysyi melko samanlaisena. Polku loppui minusta kuitenkin aivan liian pian, mutta kai sekin oli myönnettävä, että pieni vauhdinvaihtelu oli myös ihan mukavaa! Kapean kinttupolun loppuessa laajeni tie hiljalleen hiekkatieksi, joka oli tyypillisesti jokaisen maastolenkin laukkaspurtin merkkipaalu. Elokin tämän tiesi ja lähtikin jopa hiukan salakavalasti sitä tarjoamaan ennen kuin minä ehdin tekemään elettäkään nopeuttaakseni tahtia. Hiukan vallattomasti annoin orin kuitenkin nopeuttaa tahtiaan ja pian hiekka pöllysikin pienen kuminan saattelemana. Parasta oli kuitenkin se, etten vauhdin kiihtyessäkään joutunut ajattelemaan sitä, pitääkö minun varautua kohta johonkin sivuloikkaan. Sivusilmällä huomasin pienen jänöjussinkin juoksevan hetken rinnallamme, mutta sitten se katosi metsän siimekseen.

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196, kuvat © kasvattaja | Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM-game horse