Lämmin tervetulohörähdys sinulle ystäväni!

Kyllästyitkö jo katselemaan tasaisia peltoja ja tiheitä metsiä joka puolella? Tuntuiko jo siltä, että olet aivan varmasti eksynyt, koska soratie tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan? Hyvä, mitä todennäköisimmin olet ajamassa autolla ihan oikeaan suuntaan. Ei me Ventoksen väki talleinemme olla missään korvessa moneen muuhun paikkaan nähden, mutta ainakin pääkaupunkiseutulaisesta se voi siltä tuntua. Olet vain saapunut Pohjois-Karjalaan, hevostallien luvattuun© VRL-12454 maahan. Saatoit ehkä nähdäkin jo matkan varrella useamman hevosaitauksen, mutta et ehkä sen veroista kuin mitä meiltä löytyy. Niin, valitettavasti hevoskanta on päässyt vähän paisumaan näiden vuosien varsilla ja tallista löytyy jo lisäsiiven lisäsiivekettä. Voin hyvin kuvitella, miten naapurit ovat tituleeranneet minut aikapäiviä sitten kylähulluksi. Kuka nyt pistäisi kaikki rahansa hevosten elättämiseen, varsinkin kun kyseessä ei ole ratsastuskoulu eli tasainen rahavirta ei ole todellakaan taattu toiseen suuntaan...

Mitä Ventos sitten pähkinänkuoressaan on? Tähtiin kurkotteleva suomenhevostalli. Sellainen, jonka jokainen asukas on pakko saada kaiken maailman kissanristiäisiin ja koko tallin henkilökunta saa tehdä töitä henkihieverissä, koska hevosia on vain liikaa, suurimman osan luonne on jotain aivan muuta kuin unelmaratsulla... Talli on täynnä enemmän tai vähemmän potentiaalisia suomenratsuja (kyllä, letkan perää on pitämässä myös yksi ravurikin hullun päähänpistoni vuoksi) ja tallin pyörittäminen on yhtä helppoa kuin pystykallion kiipeäminen ilman varusteita. Jokaisella lienee oma näkemyksensä siitä, miten hyvin olen hommani hoitanut. Juuremme ulottuvat yli kymmenen vuoden taakse, jolloin Ventos aloitti toimintansa hieman erilaisemmissa merkeissä.

Joulukuussa 2005 en todellakaan ollut vielä kokenut suomenhevosten hienoutta, emmekä majailleet samalla paikalla kuin nykyisin. Pientalli Mansikka oli kahden ihmisen yhteistyöllä pystytetty sekametelisoppa, joka jäi jossain vaiheessa kokonaan minun kontolleni. Pitkään en kuitenkaan paikassa viihtynyt, vaan aloitin aktiivisen etsiskelyn uudesta, enemmän kodilta tuntuvasta paikasta ja sellaisen myös löysin omilta kotiseuduiltani. Tässä vaiheessa nykyinen paikka astui kuvaan, joskin hieman ränsistynyt hevostila sai kokea varsinaisen muodonmuutoksen niin ulkonäöllisesti kuin sisällöllisestikin. Aiemmin pienimuotoisena ratsastuskouluna toiminut paikka muuttui yksityiseksi siittolaksi ja sinne muutin muutamat edellisen tallini hevoset ja niin... Koin sen villin arabiaikani. Niin tuli ja meni Blue Time -Stable sekä myöhemmin Blue Time nimineen ja hevosrotuineen, ja vaikka välillä tiukkaa tekikin niin henkisesti kuin rahallisestikin, alkoi tuo sama tila muuttua hiljalleen suomenhevosten kodiksi. Vuoden 2007 ja 2008 paikkeilla syntyi vihdoinkin pohja nykyiselle toiminnalle. Minä tulin vihdoinkin järkiini ja tajusin, että kyllä ne suomijuntit ovat vieneet koko sydämeni.


Rakkaudella,
yaren (VRL-04468)



Kuulumisia

28.10.2016: Siellä se oli, jälleen kerran tyhjä karsina. Muussa tilanteessa siitä olisi voinut olla jopa hyvillään, mutta jälleen kerran paikka oli vapautunut vähän ikävämmissä merkeissä. Oli kulunut pari päivää siitä, kun Raadelman Vässykkä jouduttiin lopettamaan, ihan vain yleiskunnon romahtamisen takia. Vässy ei todellakaan ollut kuulunut taas niihin Ventoksen kilteimpiin, mutta ehdottomasti sillä oli oma paikka minun sydämessäni, olihan sekin ennättänyt asua tallissa jo melkoisen tovin ja totta kai se toi omat muistonsa jo kauan sitten lopettaneesta Raadelman tilasta. Jälleen kerran jouduin miettimään, miten tästäkin menetyksestä selviäisi, mutta sain olla tyytyväinen orin kahdesta hienosta jälkeläisestä, jotka olivat minulle jääneet. Puhumattakaan niistä kahdesta muusta, jotka olivat pärjänneet maailmalla varsin hienosti! Tänä vuonna ensilumen sataminen maahan oli saanut kuitenkin täysin eri merkityksen, normaalisti jokainen tallilainen oli ilakoinut sitä ja rynninyt sankoin joukoin maastoon kuka milläkin hevosella nauttimaan raskaana taivaalta putoavista hiutaleista. Vässykin oli ollut mukana vielä viime vuonna, omana ankeana itsenään... Hymähdin ajatellessani orin hankalaa luonnetta ja totesin itsekseni, että jo nyt se aika kultasi muistoja.

05.10.2016: Olin koko aamupäivän onnistunut melko hyvin välttelemään muita tallissa häärääviä ihmisiä, mutta tullessani takaisin treenaamasta Nuuskaa, oli Tiina minua heti vastassa. "Ei hyvä tavaton, mitä sinulle on tapahtunut?!" Niin... Olin ollut edellisenä päivänä valmentamassa erästä Susirajan hevosta ja kaatunut sen kanssa kirjaimellisesti turvalleni. Sen seurauksena olin saanut samoin tein kunnon turvotuksen naamaani, joka oli yön aikana muuttunut toisen silmän epäonneksi mustelmaksi. Katu-uskottavuutta ei ainakaan puuttunut, kun minua katsoi. Onneksi Nuuska ei ollut ollut moksiskaan ulkonäöllisestä muutoksestani, ori oli siivosti työskennellyt kanssani kuin ennenkin. Talutin orin sen karsinaan ja sulkeuduin pitkäksi toviksi sinne ihan vain harjaamaan pienhevosta.

Jossain vaiheessa havahduin siihen tosiasiaan, ettei ori jaksanut enää yksinkertaisesti seisoa aloillaan. Hymyilin hitusen Nuuskan niinkin pitkään kestäneelle pinnalle ja tunsin, kuinka kasvojeni lihaksiin koski. Kisoja oli kasoittain edessäpäin ja näyttelykehiinkin oli tullut ilmoittauduttua useammalla hevosella. Miten minä tästä oikein selviäisin, siitä en ollut kovinkaan varma. Huokaisin syvään ja peilasin itseäni kännykän pimeältä näytöltä, laittaen sen pikaisesti pois. Kyllä sitä vaan näytettiin vähintäänkin parisuhdeväkivallan uhrilta... Rautias vierelläni tuuppasi minua lohduttavasti, tosin ilmoittaen enemmänkin siitä, että kaipaili jo päiväheiniään ja ulos pääsyä. Keräsin voimani ja heitin orille loimen selkään ja lähdin taluttamaan sitä pihaa kohti. Ainahan voisin tietysti tuupata jonkun tallitytöistä hevosten selkiin kisapaikoilla ja piiloutua itse paksun meikkikerroksen taakse...

03.10.2016: "Vihdoinkin se on syntynyt!" tallityöntekijäni Saana hymyili minulle iloisesti ja minä vastasin samalla mitalla virnistelemällä. Yksi pitkäaikaisimmista tallin asukeista ja ehkä jopa suosikkeihini kuuluvista tammoista, Winja, oli varsonut viime yönä mustan, merkittömän orivarsan. Sellaista olinkin hiukan toivonut, joten enhän minä voinut olla hihkumatta riemusta. Varsassa oli todella paljon isänsä näköä, enkä voinutkaan olla toivomatta sitä, että siitä tulisi yhtä menestynyt kuin isästään ja vanhemmistaan ylipäätänsä. Tällä hetkellä orivarsa oli kuitenkin vielä varsin tiedoton tulevaisuuteensa liittyvistä toiveista ja velvotteista - pikku-ukko ruokaili vain varsin antaumuksellisesti emänsä nisillä. "Joko olet miettinyt nimeä?" Saana kysyi minulta hetken päästä ihailuiden lomasta ja sai minut kurtistelemaan kulmiani: "En tiedä, miksi minulle tuli lähes saman tien mieleen Wesuvius... Ehkä se yhdistäisi parhaiten Ceciliuksen ja Werililjan. Tamman nimiä tuleekin sitten jo enemmän mieleen." Saana nyökytteli päätään makustellen selvästi nimeä ja totesi pian, ettei varsalle parempaa nimeä voisi ollakaan. "Ehkä se ei ole ihan nimensä veroisesti niin tulinen tapaus, mutta ainahan sille voi keksiä nössön lempinimen", Saana nauroi ja sieltä se Wessukin vääntyi lopulta. Saana oli aina pitänyt Winjasta, joten ehkäpä nainen saisi tästä mukavan projektihoidokin vielä itselleen...

28.09.2016: "Hopi hopi! Kohta tulee pimeä!" kailotin tallini pihalla ja koitin saada tallityöntekijöihini (lue orjiin) vauhtia. Syysmyrsky oli saanut hiukan riepoteltua tallin pihapiiriä ja olimmekin käyttäneet useamman päivän lähes kokonaan niiden korjaamiseen. Saana oli selkeästi hommasta erittäin närkästynyt, enkä voinut ollaa huomaamatta muidenkaan ynseitä ilmeitä. Ymmärsinhän minä, että jokainen oli täällä hevosten takia, mutta ei se talliarki aina pelkästään niitä sisältänyt - ainakaan suoraan. Kello lähenteli jo iltaseitsemää syyskuun lopulla, joten viimeiset työtunnit alkoivat olla vähitellen taputeltuja. Pakkohan noita oli jo hätistellä pois töistä, ettei kukaan onnistuisi hommaamaan itselleen vielä sairaalareissua... Zombien lailla nuoret naiset maleksivat toimiston puolelle ja kuten olin odottanutkin, joku huudahti pian: "Täällä on ruokaa!" En minä sentään mikään orjapiiskuri ollut, vaikka moni niin välillä ajattelikin. Sillä aikaa, kun muut olivat ahertaneet (ei pidä ymmärtää väärin, kyllä minäkin siellä paiskin hommia!), minä olin asetellut toimiston pöydälle kaikenlaisia herkkuja ja jättikokoiset mukit odottamaan lämmikettä sisuksiinsa. Väsyneet, mutta loppuen lopuksi onnelliset tytöt leiriytyivät pitkin toimistoa, kukin kuitenkin mahdollisimman lähelle pöytää, jotteivat jäisi vähemmälle kuin joku muu. Päivän työ oli tehty!


Piditkö?
Anna Ventokselle äänesi
VRL:n tallilistalla!


Ventos suosittelee

Fiktio      Harmonia      Hattuvaara      Heili      Huvitutti      Kaunovaara      Kuuralehto      Kärmeniemi      Moondance      Mörkövaara      Nuppulanharju      Rajaton      Runoratsut      Seljasaari      Susiraja      Sysiluoto      Turha      Turmeltaja      Viehättävä      Viisikko      Vähäpelto (YT)

Ulkoasupohja © yaren, koodaus © VRL-05196