sydän Piirrettyä meininkiä Heljänkylässä sydän

koriste1

"Sit me ollaan kuitenkin joskus jotain säänpieksemiä hevostilallisia keskellä ei mitään, varmaan kaukana hyisessä pohjosessa, seurana vaan omat hevoset ja peilikuvat ja naapurin porolauma... Haha!"
"Joo, kasvatetaan varmaan jotain suomenhevosia, joita yritetään sitten kaupata hirveellä epätoivon vimmalla hyväuskoisille hölmöille, jotta saadaan edes jostakin vähän rahaa."
"Älä vaan, ruusuinen tulevaisuudenkuva, eiks jeh?"

Se oli sitten taas niitä asioita, joista ei olisikaan koskaan kannattanut edes vitsailla. Me tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa opiskellessamme hevostaloutta Virolahdella, parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista. Sieltä oli niin naurettavan pitkä matka nykyiseen tilanteeseen, ettemme totisesti koskaan edes tosissamme ajatelleet näin voivan käydä. Ei käynytkään, ei ihan heti. Valmistuttuamme lähdimme kumpikin omille poluillemme työskentelemään muiden piikkiin. Puheet omasta hevostilasta olimme aikanaan esittäneet ihan vitsin muodossa vain, mutta kai meihin joku haavekipinä silloin iskeytyi.

Muutamia vuosia myöhemmin törmäsimme jälleen. Yllättävä kohtaaminen johti lopulta yhteiseen baari-iltaan, jonka aikana ehdimme valittaa, kuinka työnantajamme olivat epäreiluja orjuuttajia.

"Olisi niin hienoa olla oman elämänsä herra. Muistaksä, kun puhuttiin omasta tilasta? Miksei toteutettais koko hommaa?"

kevätkoriste

Miksei, niin. Syitä oli ensimiettimältä paljon jopa siinä kevyessä hiprakassa, jonka vallassa kaikki päähänpistot yleensä tuntuivat loistavilta. Raapustelimme kuulakärkikynällä paperinenäliinaan ongelmia ja ratkaisuehdotuksia, oman hevostilan hyviä ja huonoja puolia, mietteitä siitä, kuinka koko toiminnan saisi kannattavaksi. Ratsastustunteja, tietysti. Ehkä vuokralaisia. Työvoimakustannukset minimiin, kyllähän me pärjäisimme kahdestaan. Iso liuta muita yhtä vedenpitäviä keinoja ja suunnitelmia - nenäliinan täydeltä.

Nyt se kuulakärkikynäntuhrima nenäliina on kehystettynä meidän oman hevostilamme päärakennuksessa. Siinä se komeilee keittiön seinällä muistona siitä, mistä me lähdimme. Jotenkin siinä kävi juuri niin kuin me joitakin vuosia takaperin vitsailimme. Täällä sitä ollaan, keskellä ei mitään... kaukana hyisessä pohjoisessa, Tornionlaaksossa. Pellon kuntaan kuuluvasta Heljänkylästä* löysimme ränsistyneeseen kuntoon päässeen Heljänkosken tilan. Siitä tuli meidän kotimme. Nyt me olemme hevostilallisia. Kasvatamme suomenhevosia emmekä tapaa muita ihmisiä kuin toisemme ja omat peilikuvamme. Okei, liioittelua. Kahdelle kaupunkilaistytölle tämä on vaan ollut melkoista elämysmatkailua, tämä uusi ja omituinen elämä.

* Kuvitteellinen lisäys Pellon kylien moninaiseen listaan!

allekirjoitus

sydän © Heljänkosken tila vrl-02324 & vrl-05265 (virtuaalitalli - a sim-game stable!)sydän