Tervetuloa

Piirrettyjä suomalaisia puoliverisiä kasvattava virtuaalitalli Ivory Stables perustettiin keväällä 2011. Talli ei ole vielä niittänyt mainetta tai tai kunniaa, mutta sellaista en edes pyri hakemaan kasvatuksellani. Tällä hetkellä tallista löytyy pääkasvatusrodun lisäksi useita muita hevos- ja ponirotuja, joilla satunnaisesti teetämme varsoja. Lähinnä tallista löytyykin siitoshevosia sekä nuoria ratsastuksen saloja opettelevia hevosia. Hevosemma kisaavat harvakseltaan, mutta hitaasti kohti kasvattajilleen luvattuja tavoitteita.

Maaseudun havinaa

Alun perin oli vain tyttö, haaveita ja rahaa - sekä innostavat vanhemmat. Lukuisten lehtien selaamisten jälkeen löytyi sopivan hiljainen kylä, jossa sattui olemaan myynnissä iso tontti. Alusta lähtien kuvitteellisessa kylässä nimeltä Puronperä on ollut nuoren naisen muuton jälkeen melskettä. Ensimmäiseksi saapuivat kaavoittajat sekä rakentajat - lopulta kaviolliset ystävämme. Alun suunnitelmat pienestä pihattotallista muuttuivat matkan varrella isoksi siittolaksi ja tilaa onneksi riitti.

Tavoitteenamme on kasvattaa monipuolisia, urheilullisia hevosia, jotka kestävät niiltä vaadittavaa käyttöä. Valitsemme jalostuksessa käytettävät hevoset pääasiassa niiden luonteen ja suvun perusteella, eikä valokuvallisia hevosia syrjitä siitoskäytössä. Tallista löytyy enemmän tammoja kuin oreja ihan vain niiden helppouden takia: on helpompi löytää omalle tammalle kiva ori kuin toisinpäin. Aktiivinen osa toimintaamme tulevaisuudessa tulee olemaan myös tuontihevosten myynti.

Terveisin, Kaneli (VRL-10410)

Varo jalkojasi...

Älä myöskään unohda rapsutella matkalla meidän pienempiä nelijalkaisia ystäviämme, jotka ilmoittavat haukunnallaan sinut eksyneeksi tallillemme.